Kaksi paavia – kaksi monologia
Kävin katsomassa Kaksi paavia -näytelmän Tampereen Työväen Teatterin loppuunmyydyssä näytännössä lauantai-iltapäivällä 13.11.
Kävin katsomassa Kaksi paavia -näytelmän Tampereen Työväen Teatterin loppuunmyydyssä näytännössä lauantai-iltapäivällä 13.11.
Jo useita vuosia on ollut käynnissä humanismin, so. humanististen tieteiden ja oppiaineiden, alasajo.
Lauri Snellmanin artikkeli ”Suomen luterilaisen kirkon Weimarin vankeudesta” on kuin katkaistu haulikko
Pariisista ja New Yorkista vaikutteensa imenyt suomalaisen elokuvan omaperäinen modernisti Eino Ruutsalo (1921–2001) aloitti taidemaalarina.
Kai Sadinmaan erottaminen pappisvirasta on taas nostanut esiin Suomen luterilaista kirkkoa vaivaavat ongelmat ja ristiriidat.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat julkaisivat 27.10. armon vuonna 2021 raamattuteologisen puheenvuoronsa otsikolla Raamattu ja kirkko.