Mikael Agricolan Uuden testamentin suomennoksen (1548) kieltä ja käännöstekniikkaa on tutkittu paljon ja huolellisesti, vaikka vielä on paljon töitä tekemättä. Koska tämän vuosituhannen aikana on digitoitu jo mukavasti kirjallisuutta, kuka tahansa pääsee nyt tutkimaan Agricolan käännöstä, hänen käyttämäänsä Erasmus Rotterdamilaisen alkutekstiä sekä aikalaiskäännöksiä, joista Agricolalle tärkein oli Martin Lutherin käännös. Esittelen tässä artikkelissa joitakin kiinnostavia yksityiskohtia Agricolan käännöksen poikkeamista nykyiseen raamatunkäännökseemme (KR 92) ja sen pohjana olevaan kriittiseen editioon.
Erasmus, Luther ja Agricola: Lähteitä ja kronologiaa
Erasmus oli jo maineikas mies, kun hän hieman yli nelikymppisenä pakeni Euroopan poliittisia oloja Baseliin. Siellä syntyi yksi hänen elämänsä tärkeimpiä ystävyyssuhteita kustantaja Johannes Frobenin kanssa. Tämän avulla hän pääsi julkaisemaan teoksiaan, joiden joukossa Uuden testamentin kreikankielisen alkutekstin editio Novum Instrumentum omne oli yksi vaikutusvalaisimmista. Sen ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1516, ja seuraavat tasaisena sarjana vuosina 1519, 1522, 1527 ja 1535. Erasmus käytti editionsa perustana seitsemää 1100-luvun käsikirjoitusta, joista viisi hän lainasi Baselin dominikaaniluostarista ja kaksi Johannes Reuchlinilta. Erasmuksen editiosta tuli nopeasti standarditeksti, jota myös Luther ja Agricola käyttivät, eikä tässä kaikki: Erasmuksen viimeisimmän edition varaan rakentui textus receptus (vastaanotettu teksti), johon Uuden testamentin editiot perustuivat aina 1800-luvulle saakka.
Ajatuksillaan koko Euroopan sekoittanut Luther pakeni vuonna 1521 lähes vuoden mittaiseksi ajaksi Wartburgin linnaan, jossa hän muiden töidensä ohella käänsi Raamattua. Hän perusti vuonna 1522 ilmestyneen Uuden testamentin käännöksensä Erasmuksen vuoden 1519 editioon. Lutherin ja hänen useiden työtoverien yhteistyönä ilmestyi koko Raamatun (ja VT:n apokryfien) käännös vuonna 1534. Lutherin heprean ja kreikan taito ei ollut niin korkeaa tasoa kuin aiemmin on haluttu ajatella. Luther turvautui heprean osalta monien muiden ja kreikan osalta Erasmuksen latinan sekä Philipp Melanchthonin apuun.
Nuori ja lahjakas Mikael Agricola lähetettiin vuonna 1536 – jona vuonna Erasmus kuoli – oppilaaksi reformaation lähteille Wittenbergiin, jossa hän oppi kreikkaa. Agricola valmistui siellä myös maisteriksi 1539. Agricola oli ajattelijana lähempänä Melanchthonia kuin Lutheria, ja hänen humanistinen kiinnostuksensa ulottui kristillisten kirjoitusten lisäksi myös syvälle klassisen kreikan teksteihin. Vuonna 1537 Agricola lähetti opinjanossaan ja rahapulassaan Wittenbergistä kuningas Kustaa Vaasalle kirjeen, jossa anoi rahaa käännöstyötään varten. Suomeen palattuaan hänestä tuli Turun katedraalikoulun rehtori, jossa virassa hän viimeisteli Saksassa alkamansa Uuden testamentin kääntämisen. Työ oli valmis jo 1543, mutta sen painatus viivästyi. Käännöksen tekstejä ilmestyi jo vuoden 1544 Rucouskiriassa, ja vuonna 1548 ilmestyi Se Wsi Testamenti.
Agricola käytti Uuden testamentin suomennoksessaan päälähteenään Erasmuksen editiota Novum testamentum iam quintum accuratissima cura recognitum (Basel 1535). Editiossa on kaksi palstaa: kreikankielinen alkuteksti ja latinankielinen käännös. Agricola nojautui alkutekstin ohella myös Vulgataan: luultavimmin hän käytti sen laitosta Biblia cum summariorum apparatu pleno quadruplicique repertorio insignita (Lyon 1519). Agricolan käännökseen vaikutti huomattavasti myös vastikään ilmestynyt Martin Lutherin viisiosaisena ilmestynyt Lutherbibel (Wittenberg 1534–5). Agricola ei sivuuttanut myöskään uudehkoa ruotsalaista Uuden testamentin käännöstä Thet Nyia Testamentit på Swensko (Tukholma 1526).
Agricola ei siis kääntänyt puhtaasti kreikasta vaan nojautui usein käännöksiin. Eniten kreikkalainen editio ja latina pääsevät oikeuksiinsa synoptisissa evankeliumeissa, kun taas kirjeissä Agricola turvautuu yleensä enemmän Lutherin Raamattuun ja ruotsalaiseen käännökseen. Työn edetessä Agricola korjasi tunnontarkasti Rucouskirian käännöksiään. Kokonaisuudessaan Agricolan käännöksen sisällölliset poikkeamat moderneihin kriittisiin editioihin ja uusiin raamatunkäännöksiin nähden ovat suhteellisen vähäiset – mutta sitäkin kiinnostavammat. Katolisen kirkon normatiivinen käännös Vulgata ja Erasmuksen textus receptus sisältävät erityisesti nämä selvästi myöhempää perua olevat tekstijaksot:
Mark. 16:9–20 (ylösnousseen ilmestykset ja opetukset)
Joh. 7:53–8:11 (avionrikkojanainen)
1. Joh. 5:7 (niin kutsuttu comma Johanneum)
Kaksi ensiksi mainittua ovat oman kirkollisen tärkeytensä sekä Agricolan edition pitkäkestoisen vaikutusvaltaisuuden vuoksi edelleen kirkkoraamatussamme, mutta kolmannesta luovuttiin jo vuonna 1938 hyväksytyssä kirkkoraamatussa. Nykyisen kirkkoraamattumme alkutekstin mukainen käännös jakeista 1. Joh. 5:7–8 kuuluu näin: ”Todistajia on näin kolme: Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi.” Vulgatan ja Erasmuksen myöhempiin käsikirjoituksiin nojaava kohta kuuluu näin (tässä Vulgatan mukaan): ”Quoniam tres sunt, qui testimonium dant in caelo : Pater, Verbum, et Spiritus Sanctus : et hi tres unum sunt. Et tres sunt, qui testimonium dant in terra : spiritus, et aqua, et sanguis : et hi tres unum sunt.” Tekstiä oli siten alkukirkossa täydennetty kolminaisuusopista todistavalla ajatuksella, jonka mukaan taivaassa on kolme, jotka todistavat: Isä, Poika ja Pyhä Henki, jotka ovat yhtä. Agricola käänsi lisätyn kohdan näin: ”Taivahasa Ise, Sana ja se pyhe hengi ja ne Colme ychtene ovat.”
Seuraavat tekstikohdat sisältävät erityyppisiä mielenkiintoisia yksityiskohtia käsikirjoitustradition kehityksen ja tekstikritiikin sekä kääntämisen ja tulkinnan kannalta. Lukija voi seurata tekstejä edellä mainittujen lähteiden lisäksi myös kirkkoraamatusta (KR 92), Uuden testamentin nykyisin käytetystä kriittisestä editiosta (NTG 28) [] sekä Vulgatan kriittisestä editiosta.
Matt. 1:25
KR 1992
Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.
NTG 28
καὶ οὐκ ἐγίνωσκεν αὐτὴν ἕως οὗ ἔτεκεν υἱόν· καὶ ἐκάλεσεν τὸ ὄνομα αὐτοῦ Ἰησοῦν.
Erasmus 1535
καὶ οὐκ ἐγίνωσκεν αὐτὴν ἕως οὗ ἔτεκεν υἱόν, τὸν πρωτότοκον· καὶ ἐκάλεσεν τὸ ὄνομα αὐτοῦ Ἰησοῦν.
Vulgata
Et non cognoscebat eam donec peperit filium suum primogenitum: et vocavit nomen ejus Jesum.
Lutherbibel 1534
und nam sein gemahl zu sich / und erkennet sie nicht / bis sie iren ersten son gebar / und hies seinen namen Ihesus.
Agricola 1548
Ja otti polisans tygens / ia ei tunnut hende sihenasti quin hen synnytti henen Esikoisens / Ja kutzui henen nimense JESUS.
Evankelistan alkuperäinen teksti ei sisältänyt viittausta Jeesuksen esikoisuuteen. Tämä alkuperäinen lyhyt lukutapa tunnetaan etenkin Sinaiticuksesta ja Vaticanuksesta sekä vanhalatinalaisista käännöksistä, joita ryhdyttiin hyödyntämään tekstikriittisesti vasta 1800-luvulla. Lisäys, joka alleviivaa, että Jeesus oli nuoren neitsyen Marian esikoispoika, lienee jo varhaista perua, vaikka meille ei ole säilynyt yhtäkään papyrusta, joka auttaisi sen ajoittamisessa. Lisäys on kanonisen aseman saavuttaneiden evankeliumien tekstitraditiolle tyypillinen: yhden evankelistan tekstiä on täydennetty rinnakkaisevankelistan tekstistä. Viittaus Jeesuksen esikoisuuteen, joka on päätynyt bysanttilaisen harmonisoinnin myötä käsikirjoitusten valtaenemmistöön, on peräisin Luukkaan ”jouluevankeliumin” jakeesta 2:7.
Matt. 19:16–17
KR 1992
Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: »Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?» Jeesus vastasi hänelle: »Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä.»
NTG 28
Καὶ ἰδοὺ εἷς προσελθὼν αὐτῷ εἶπεν· Διδάσκαλε, τί ἀγαθὸν ποιήσω ἵνα σχῶ ζωὴν αἰώνιον; ὁ δὲ εἶπεν αὐτῷ · Τί με ἐρωτᾷς περὶ τοῦ ἀγαθοῦ; εἷς ἐστιν ὁ ἀγαθός· εἰ δὲ θέλεις εἰς τὴν ζωὴν εἰσελθεῖν, τήρησον τὰς ἐντολάς.
Erasmus 1535
Καὶ ἰδοὺ εἷς προσελθὼν εἶπεν αὐτῷ · Διδάσκαλε ἀγαθε, τί ἀγαθόν ποιήσω ἵνα ἐχῶ ζωὴν αἰώνιον; ὁ δὲ εἶπεν αὐτῷ · Τί με λέγεις ἀγαθόν; οὐδεὶς ἀγαθός εἰ μὴ εἷς ὁ θεὸς · εἰ δὲ θέλεις εἰς τὴν ζωὴν εἰσελθεῖν, τήρησον τὰς ἐντολάς.
Vulgata
Et ecce unus accedens, ait illi : Magister bone, quid boni faciam ut habeam vitam aeternam? Qui dixit ei : Quid me interrogas de bono? Unus est bonus, Deus. Si autem vis ad vitam ingredi, serva mandata.
Lutherbibel 1534
Und sihe einer trat zu i mund sprach: Guter Meister, Was sol ich guts thun das ich das ewige leben muge haben ? Er aber sprach zu im : Was heissestu mich gut? Niemand ist gut denn der einige Gott. Wiltu aber zum Leben eingehen so halt die gebot.
Agricola 1548
Ja katzo yxi edhelkevia sanoi henelle: Hyve Mestari, mite hyve minun pite tekemen, että minulle olis ijancakinen eläme? Nin hen sanoi henelle; Mixi sine kutzut minun hyvexi? Eikenge ole hyve wan ainoa Jumala. Mutta ios sine tachto elämen siselkieudä nin pidhe käskyt.
Neljän evankeliumin tekstitraditiossa oli tavallista, että Luukkaan ja etenkin Markuksen esityksiä täydennettiin Matteuksesta otetuilla yksityiskohdilla. Tässä meillä on kuitenkin esimerkki siitä, miten Markukselta (Mark. 10:17–18) tai Luukkaalta (Luuk. 18:18–19) otettua puhuttelua ja sitä seuraavaa Jeesuksen repliikkiä on sovitettu Matteuksen kerrontaan. Myös tässä etenkin Sinaiticus ja Vaticanus paljastavat Matteuksen alkutekstin olleen toisenlainen kuin Markuksen ja Luukkaan. Korjaus Markuksen tekstin mukaiseksi on kiintoisa, sillä alun perin Matteus oli korjannut Markuksen matalakristologista tekstiä poistamalla puhuttelusta ja Jeesuksen vastauksesta kysymyksen siitä, voiko Jeesusta kutsua hyväksi vai ei. Kömpelöön muotoon (”miksi kysyt minulta hyvästä?”) korjatussa tekstissä puheen kohteena ei ole Jeesus ”hyvänä opettajana” vaan se hyvä, jota tulee tehdä ikuisen elämän saavuttamiseksi. Ehkä juuri Matteuksen kömpelöiden sanankäänteiden vuoksi jotkut kopioitsijat kokivat alun perin Markukselta peräisin olevan ja myös Luukkaan tallentaman muotoilun paremmaksi. Tämä lukutapa levisi bysanttilaiseen enemmistötekstiin ja sitä kautta myös niihin käsikirjoituksiin, joita Erasmus käytti.
Luuk. 24:36
KR 1992
Kun he vielä puhuivat tästä, yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: »Rauha teille.»
NTG 28
Ταῦτα δὲ αὐτῶν λαλούντων αὐτὸς ἔστη ἐν μέσῳ αὐτῶν.
Erasmus 1535
Ταῦτα δὲ αὐτῶν λαλούντων αὐτὸς ἔστη ἐν μέσῳ αὐτῶν καὶ λέγει αὐτοῖς · Εἰρήνη ὑμῖν.
Vulgata
Dum autem haec loquuntur, stetit Jesus in medio eorum, et dicit eis : Pax vobis : ego sum, nolite timere.
Lutherbibel 1534
Da sie aber davon redeten trat er selbs Jhesus mitten unter sie und sprach zu inen: Friede sei mit euch.
Agricola 1548
Coska he nyt neiste puhuit seisoi itze Jesus heiden keskelles ia sanoi heille: Rauha olcon teille.
Tämä kohta on esimerkkinä modernista tekstikritiikistä, joka saattaa muuttaa seuraavan kirkkoraamatun käännöstä. Novum Testamentum graecen 28. laitos on kallistunut valitsemaan päätekstiin lyhyen, niin kutsutun läntisen tekstin mukaisen lukutavan, jota tukevat Codex Bezae ja ja kaikki vanhalatinalaiset käännökset. Sen mukaan Jeesus ainoastaan ilmestyy oppilaidensa keskelle eikä toivota heille rauhaa. Tämä lukutapa ei ole ainoastaan vaikeampi (lectio difficilior), koska on huomattavasti helpompi kuvitella se lisätyksi kuin poistetuksi. Lyhyt lukutapa on lisäksi yhtäpitävä evankelistan intentioiden kanssa, koska Jeesuksen nimenomaan täytyy saada oppilaat pelästymään voidakseen sanoa heille (j. 38): ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä?” Pidempi lukutapa, jota tukevat kaikki muut käsikirjoitukset, hallitsee edelleen raamatunkäännöksiä aina Vulgatasta käytössä olevaan kirkkoraamattuumme asti. Pitkä lukutapa on uskottavimmin lainattu Johanneksen paralleelikertomuksesta, jossa Jeesus toivottaa oppilailleen rauhaa jopa kahteen otteeseen (Joh. 20:19-23).
Joh. 10:22
KR 92
Oli talvi, ja Jerusalemissa vietettiin temppelin vihkimisen vuosijuhlaa.
NTG 28
Ἐγένετο τότε τὰ ἐγκαίνια ἐν τοῖς Ἱεροσολύμοις · χειμὼν ἦν,
Erasmus 1535
Ἐγένετο δὲ τὰ ἐγκαίνια ἐν τοῖς Ἱεροσολύμοις · χειμὼν ἦν,
Vulgata
Facta sunt autem Encaenia in Jerosolymis, et hiems erat.
Lutherbibel 1535
Es ward aber kirchweihe zu Jerusalem und war winter.
Agricola 1548
Nin tapahtui Jerusalemis kirkomessu ia talvi oli.
Neljäs evankelista, joka muista evankelistoista poiketen panee Jeesuksen käymään Jerusalemissa kolmilla pääsiäisjuhlilla (Joh. 2:23; 6:4; 13:1), mainitsee hänen olleen siellä myös temppelin vihkimisen vuosijuhlan yhteydessä. Juutalaiset viettivät hanukkaa eli kislev-kuun ”lehtimajajuhlan veroista juhlaa” (1. Makk. 4:59; 2. Makk. 1:9) juhliakseen makkabealaisten voittoa Baal-patsaallaan temppelin saastuttaneista syyrialaisista (1. Makk. 1:54; 2. Makk. 4:36). Emme tiedä, miten hyvin lännen pakanakristityt tunsivat Johanneksen evankeliumissa mainittua hanukkaa. Siitä käytettiin suoraan kreikasta latinaan väännettyä nimeä Encaenia, eikä juhlaa mainita kirkkoisien teksteissä kovinkaan usein. Muiden muassa Augustinus viittaa siihen (Comm. in Ioh. 48.2). Muiden reformaattorien käännökset tässä kohdassa eivät yllätä. Esimerkiksi Jéan Calvin kääntää termin τὰ ἐγκαίνια ilmauksella la feste de le Dedicasse, ja William Tyndale ilmauksella feaste of the dedicacion. Lutherin erikoinen käännös juontuu jo muinaisyläsaksasta, jossa kirihwīha tarkoitti kirkon vihkimisen ja kirkon vihkimisjuhlan lisäksi myös temppelin vihkimisen juhlaa, ja vielä vuoden 1912 Lutherbibel käyttää jakeessa Joh. 10:22 termiä Kirchweihe. Agricola seuraa käännöksessään Lutheria. Rukouskirjassaan hän esittelee tekstikohdan 2. Aik. 6:12-42 otsikolla ”Salomonin Rucuus Jerusalemin Templin wichkimises eli Kircomessus”.
Ap. t. 9:5–6
KR 1992
Hän kysyi: »Herra, kuka sinä olet?» Ääni vastasi: »Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse ja mene kaupunkiin. Siellä saat kuulla, mitä sinun on tehtävä.”
NTG 28
Ἐγώ εἰμι Ἰησοῦς ὃν σὺ διώκεις ἀλλὰ ἀνάστηθι καὶ εἴσελθε εἰς τὴν πόλιν, καὶ λαληθήσεταί σοι ὅ τί σε δεῖ ποιεῖν. ἀλλὰ ἀνάστηθι καὶ εἴσελθε εἰς τὴν πόλιν…
Erasmus 1535
Ἐγώ εἰμι Ἰησοῦς ὃν σὺ διώκεις. σκληρόν σοι πρὸς κέντρα λακτίζειν. Τρέμων τε καὶ θαμβὣν εἲπεν κύριε τί μέ θέλεις ποιῆσαι; καὶ ὁ κύριος ἀλλὰ ἀνάστηθι καὶ εἴσελθε εἰς τὴν πόλιν…
Vulgata
Qui dixit : Quis es Domine? Et ille : Ego sum Jesus, quem tu persequeris : durum est tibi contra stimulum calcitrare. Et tremens ac stupens dixit : Domine, quid me vis facere? Et Dominus ad eum : Surge, et ingredere civitatem…
Lutherbibel 1534
Er aber sprach / Herr / wer bistu ? Der Herr sprach / Ich bin Jhesus / den du verfolgest / Es wird dir schweer werden widder den stachel lecken. Und er sprach mit zittern und zagen / Herr / was wilt du das ich thun sol? Der Herr sprach zu im / Stehe auff / und gehe inndie Stad…
Agricola 1548
Nin hen sanoi / Cuca sine olet HERRA? Sanoi HERRA / Mine olen JESUS iota sine wainot / coua ombi sinun tutkanda wastan potkia. Nin hen wapisi ia hemmestui ia sanoi / Herra mites tahdot ette minun pite tekemen? HERRA sanoi henelle / Nouse yles ia mene Caupungin…
On yksi Apostolien tekojen monista erikoisuuksista, että Luukas kertoo saman tarinan Paavalin kääntymyksestä kolmessa eri yhteydessä. Ensin hän kertoo siitä rajuna yliluonnollisena käänteenä, joka tekee vainoaja Sauluksesta apostoli Pauluksen (9:1–18), ja kirjansa lopussa hän antaa Paavalin puolustaa itseään kääntymyskertomuksellaan sekä juutalaisen väkijoukon (22:5–16) että kuningas Agrippan (26:12–18) edessä. Tekstitraditiossa nämä erilaiset versiot ovat vaikuttaneet toisiinsa. Joissakin hyvin harvoissa käsikirjoituksissa – tärkeimpänä niistä 8. vuosisadalta peräisin oleva E – jakeessa 9:4–6 Paavalille ilmestyvän Jeesuksen sanomaa on laajennettu tekstikohdasta 26:14 otetuilla lauseilla. Lisäykset ovat päätyneet myös Hieronymuksen Vulgataan ja Erasmuksen editioon sekä sieltä edelleen Lutherin ja Agricolan käännöksiin. Vanhassa kirkkoraamatussa (1938) kummittelee vielä Agricolan tutkand, josta on johdettu ”tutkain”. Nykysuomen sanakirjan mukaan tutkain on ”teräväkärkinen keppi, jota käytettiin ruoskan sijasta vetojuhdan ajamiseen”, ja KR 92 kääntää jakeen 26:14 muotoon ”paha sinun on potkia pistintä vastaan”.
1. Kor. 13:8
KR 92
Rakkaus ei koskaan katoa.
NTG 28
Ἡ ἀγάπη οὐδέποτε πίπτει.
Erasmus 1535
Ἡ ἀγάπη οὐδέ ποτε ἐκπίπτει.
Vulgata
Caritas numquam excidit.
Lutherbibel 1535
Die liebe wird nicht müde. marg. (nicht müde) Das ist sie lest nichts abe gut zu thun, man tue ir lieb odder leid sondern helt fest an mit wol tun.
Agricola 1548
Ja rackaus ei coskan väsy. / marg. väsy, se en ei hen lacka hyve tekemest, echke henen vastaans techden eli pahasti eli hyvesti, aina hen quitengi hyvesti teke
Kreikan verbi (ἐκ)πίπτω merkitsee pudota (pois) ja siitä juontuen tulla karkotetuksi, joutua syrjään, kadota; Vulgatan excidit merkitsee samaa. Luther haluaa selventää Paavalin ajatusta ja kääntää, ettei rakkaus ”väsy”. Hän selittää Raamattunsa marginaalissa, että rakkaus ei lakkaa tekemästä hyvää riippumatta siitä, tehdäänkö sille pahaa tai hyvää. Agricola seuraa tässä kauttaaltaan Lutheria. Keskiajan teologien mukaan rakkaus pysyy samana sekä tässä että tulevassa ajassa. Siksi rakkaus on myös suurempi kuin usko ja toivo, jotka lakkaavat silloin, kun ”me näemme kasvoista kasvoihin” (j. 12). Luther kääntyy tällaisen tulkinnan abstraktiosta kohti rakkauden konkreettisuutta ja läsnäolevuutta. Rakkaus on suurin kaikista juuri siksi, että se ei väsy hyvää tekemästä. Tässä Luther onnistuu nähdäkseni lähestymään tulkinnallaan Paavalin intentiota, vaikka luopuukin sanatarkasta käännöksestä.
1. Kor. 14:11
KR 92
Mutta ellen ymmärrä puheen merkitystä, olen puhujalle muukalainen, samoin hän minulle.
NTG 28
ἐὰν οὖν μὴ εἰδῶ τὴν δύναμιν τῆς φωνῆς, ἔσομαι τῷ λαλοῦντι βάρβαρος καὶ ὁ λαλῶν ἐν ἐμοὶ βάρβαρος.
Erasmus 1535
ἐὰν οὖν μὴ εἰδῶ τὴν δύναμιν τῆς φωνῆς, ἔσομαι τῷ λαλοῦντι βάρβαρος καὶ ὁ λαλῶν ἐν ἐμοὶ βάρβαρος.
Vulgata
Si ergo nesciero virtutem vocis, ero ei, cui loquor, barbarus : et qui loquitur, mihi barbarus.
Lutherbibel 1534
So ich nu nicht weis der stimme deutunge, werde ich undeutsch sein dem der da redet und der da redet, wird mir undeutsch sein.
Agricola 1548
Sentehden, ellei mine nyt tiedhe änen toinda, nin mine olen puhuialle Outo ja se ioca puhupi, ombi minulle outo.
Sana βάρβαρος tarkoitti kreikkalaisille ihmistä, joka ei puhu kreikkaa eikä siten ole kreikkalainen; hänen puheensa on kuin bar-bar-bar. Myös Paavalille sana tarkoittaa ei-kreikkalaista (Room. 1:14), ja kristittyjen kokouksessa kielillä puhumista kuuleva ulkopuolinen on kuin barbaari kreikkalaisten parissa. Vaikka latinaan mukautunut sana barbarus sopi mainiosti Vulgataan ja latinalaiseen teologiaan, se ei sopinut enää Raamattua saksaksi kääntävälle Lutherille. Muinaisyläsaksassa tunnettiin jo sana fremidi, josta juontui sana fremd, jota Luther käyttää merkityksessä ”muukalainen” (Ef. 2:12). Barbaarin kääntäminen anakronistisesti ”ei-saksalaiseksi” rajaa muukalaisuuden kieleen. Agricolalla sen sijaan on hyvä suomalainen sana outo, jota hän viljelee myös muualla Uuden testamentin käännöksessään (Matt. 25:35; Kol. 1:21; 1. Piet. 1:21).
Room. 3:28
KR 1992
Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja.
NTG 28
λογιζόμεθα γὰρ δικαιοῦσθαι πίστει ἄνθρωπον χωρὶς ἔργων νόμου.
Erasmus 1535
λογιζόμεθα οὖν πίστει δικαιοῦσθαι ἄνθρωπον χωρὶς ἔργων νόμου.
Vulgata
Arbitramur enim justificari hominem per fidem sine operibus legis.
Lutherbibel 1534
So halten wir es nu das der mensch gerecht werde on des Gesetzes werck allein durch den glauben.
Agricola 1548
Nin me sis sen sixi pidhemme ette Inhiminen wanhurskaxi tule ilman Lain töite sulan Uskon cautta.
Tässä on yksi niistä raamatunkohdista, joissa Luther alkutekstistä piittaamatta ajaa oman teologisen painotuksensa käännökseen: pelastus on yksin uskosta, ilman lain tekoja. Agricola seuraa Lutheria.
Ilm. 2:13b
KR 92
Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä Saatanalla on valtaistuimensa. Silti tunnustat horjumatta minun nimeäni etkä ole kieltänyt uskoasi minuun, et edes silloin, kun uskollinen todistajani Antipas surmattiin teidän luonanne, siellä missä Saatana asuu.
NTG 28
οἶδα ποῦ κατοικεῖς, ὅπου ὁ θρόνος τοῦ σατανᾶ, καὶ κρατεῖς τὸ ὄνομά μου καὶ οὐκ ἠρνήσω τὴν πίστιν μου καὶ ἐν ταῖς ἡμέραις Ἀντιπᾶς ὁ μάρτυς μου ὁ πιστός μου, ὃς ἀπεκτάνθη παρ’ ὑμῖν, ὅπου ὁ σατανᾶς κατοικεῖ.
Erasmus 1535
καὶ ἐν ταῖς ἡμέραις *ἐμαις (marg. ἐν αἷς)
Vulgata
Scio ubi habitas, ubi sedes est Satanae : et tenes nomen meum, et non negasti fidem meam. Et in diebus illis Antipas testis meus fidelis, qui occisus est apud vos ubi Satanas habitat.
Lutherbibel 1534
Ich weis was du thust und wo du wonest / das da des satans stuel ist / und heltest an meinem namen ( und hast meinen namen nicht verleugnet / Und inn meinen tagen ist Antipas mein trwer Zeuge / bey euch getödtet / da der Satan wonet.
Agricola 1548
Mine tieden sinun Teghos ia cusas asut / cusa se Satanan Stoli ombi / Ja sine pidhet minun Nimeni / ia et kieldenyt minun uskoani / Ja minun peivineni ombi Antypas minu uskolinen Toddistaian ioca tapetin teiden tykenen / cusa Satanas asupi.
Tässä Ilmestyskirjalle tyypillisessä Rooman valtakuntaa demonisoivassa jaksossa on kiinnostava tekstikriittinen yksityiskohta, joka juontuu myöhäisistä bysanttilaisen tekstin käsikirjoituksista. Sanontaa καὶ ἐν ταῖς ἡμέραις (”myös [niinä] päivinä”) on täydennetty lisäämällä ἐν αἷς (”joina”). Hieronymus ei tunne lisäystä. Erasmuksen käsikirjoituksissa sen sijaan lienee esiintynyt kahdenlaista lukutapaa; ainakin hän on ollut ilmeisen epävarma siitä, pitäisikö hänen ottaa lisäys huomioon. Hän on päätellyt, että ἐν αἷς lienee alun perin ollut ἐμαις (”minun” [päivinäni]), ja liittää tämän sanan korpustekstiin. Luther ja häntä seuraten Agricola tarttuvat Erasmuksen lukutapaan. Ilmestyskirjan kirjoittaja puhuu Rooman vallankäytön keskuksessa Pergamonissa surmattuun Antipas-nimiseen kristittyyn ja seurakunnan koettelemuksiin.
Ilm. 17:8
KR 1992
Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole. Se tulee vielä nousemaan syvyydestä, mutta lopulta se joutuu tuhon omaksi. Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan, hämmästyvät pedon nähdessään, sillä vaikka se on ollut ja mennyt, se on vielä tuleva.
NTG 28
Τὸ θηρίον ὃ εἶδες ἦν καὶ οὐκ ἔστιν καὶ μέλλει ἀναβαίνειν ἐκ τῆς ἀβύσσου καὶ εἰς ἀπώλειαν ὑπάγει, καὶ θαυμασθήσονται οἱ κατοικοῦντες ἐπὶ τῆς γῆς, ὧν οὐ γέγραπται τὸ ὄνομα ἐπὶ τὸ βιβλίον τῆς ζωῆς ἀπὸ καταβολῆς κόσμου, βλεπόντων τὸ θηρίον ὅτι ἦν καὶ οὐκ ἔστιν καὶ παρέσται.
Erasmus 1535
…ὅτι ἦν καὶ οὐκ ἔστιν, καιπέρ έστιν.
Vulgata
…videntes bestiam, quae erat, et non est.
Lutherbibel 1534
…das es gewesen ist vnd nicht ist wie wol es doch ist.
Agricola 1548
…ioca oli ia ei ole waicka hen kuitenkin on.
Danielin kirjasta innoituksensa saanut Ilmestyskirjan peto on ”ollut ja mennyt”, mutta henkiin heräävä keisari Nero. Juuri häntä Ilmestyskirjan kirjoittaja odotti pian saapuvaksi Rooman keisarien jälkeen lopunajallista ahdistusta aiheuttamaan. Jakeen alussa sanotaan selvästi, että petoa ei nyt ole, mutta se ”tulee vielä nousemaan syvyydestä”. Tästä huolimatta jakeen lopun ajatus pedosta, joka on ollut, ei ole [nyt] ja on vielä tuleva, on ollut vaikeasti tulkittavissa myöhemmille kopioitsijoille, kääntäjille ja kommentaattoreille. Myöhäinen bysanttilainen enemmistöteksti tekee pedosta kuitenkin jollakin tavalla läsnä olevan (οὐκ ἔστιν καὶ παρέστιν = ei ole ja on [läsnä]), ja Hieronymus jättää käännöksestään jakeen viimeiset kaksi sanaa pois. Erasmus tulkitsee käsikirjoituksiaan päätymällä sanoihin καιπέρ έστιν (”vaikka on”). Luther ja hänen kanssaan Agricola seuraavat Erasmusta.
Ilm. 22:19
KR 1992
Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu.
NTG 28
καὶ ἐάν τις ἀφέλῃ ἀπὸ τῶν λόγων τοῦ βιβλίου τῆς προφητείας ταύτης, ἀφελεῖ ὁ θεὸς τὸ μέρος αὐτοῦ ἀπὸ τοῦ ξύλου τῆς ζωῆς καὶ ἐκ τῆς πόλεως τῆς ἁγίας τῶν γεγραμμένων ἐν τῷ βιβλίῳ τούτῳ.
Erasmus 1535
ἀπὸ τοῦ βίβλου τῆς ζωῆς
Vulgata
Et si quis diminuerit de verbis libri prophetiae hujus, auferet Deus partem ejus de libro vitae, et de civitate sancta, et de his quae scripta sunt in libro isto.
Lutherbibel 1534
Und so jemand davon thut von den worten des buchs dieser weissagung so wird Gott abthun sein teil vom buch des lebens vnd von der heiligen Stad vnd von dem das inn diesem buch geschrieben stehet.
Agricola 1548
Ja ios iocu temen Kirian Prophetan sanoista poisottapi nin Jumala poisottapi henen Osans Elemen Kirjasta ja siite Pyheste Caupungista Ja niiste jotka kirjoitetut ovat tesse Kirjassa.
Erasmuksella ei ollut hallussaan yhtäkään kreikankielistä käsikirjoitusta, joka olisi sisältänyt Ilmestyskirjan viimeiset lehdet. Niinpä hän käänsi puuttuvan tekstin itse Vulgatasta kreikaksi. Erasmuksen ratkaisun seuraukset näkyvät muun muassa tässä kohdassa. Ilmestyskirjan kirjoittajan mukaan se, joka ottaa jotakin pois profeetan kirjoitetuista sanoista, menettää osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin. Hieronymus kääntää ”elämän puun” tilalle ”elämän kirjan”, joka on mainittu aiemmin viimeisen tuomion kuvauksen yhteydessä (Ilm. 20:12), ja alkutekstiä tuntematon Erasmus seuraa häntä. Luther ja Agricola seuraavat Erasmusta.
Lopuksi
Edellä esitettyjen kohtien tarkoituksena on rohkaista lukijaa tutkimaan silkasta mielenkiinnosta Raamatun menneitä editioita ja käännöksiä. Ne ovat nykyisin kaikkien ulottuvilla ja palkitsevat lukijansa kaikenlaisilla löydöksillä. Raamattu ei koskaan ole ollut monoliittinen ja muuttumaton kokonaisuus. Raamatun erilaiset käännökset ovat aina välittäneet ja välittävät edelleen erilaisia merkityksiä, mutta myös Raamatun teksti on muuttunut ja muuttuu edelleen. Erasmuksen, Lutherin ja Agricolan perintö näkyy edelleen muun muassa siinä, että sellaiset myöhemmät lisäykset kuin Mark. 16:9–20 (ylösnousseen ilmestykset ja opetukset) sekä Joh. 7:53–8:11 (avionrikkojanainen) kuuluvat edelleen Raamattuumme.
Kirjoitus perustuu Hämeenlinnan historiallisen seuran järjestämässä tilaisuudessa 13.10.2021 pidettyyn esitelmään.
