Vene vuotaa moneen suuntaan

Kristinuskon vene vuotaa, kuten tiedämme. USA:ssa nähdään virta kohti none-luokkaa eli kaikkien uskonnon katsomuskuntien ulkopuolelle. Sama ilmiö näkyy Euroopassa. Suomessa kirkon maallistumisesta ärtyneet ja fundamentalismiin kiintyneet etsiytyvät herätysliikkeisiin tai teologisesti erottautuviin messuyhteisöihin.

 Toisen siirtymän keskiössä on tunnettu ja kohua herättänyt raamatuntutkija professori Bart D. Ehrman, joka jäi juuri eläkkeelle University of North Carolina Chapel Hill yliopistosta. Ehrman on julkaissut joukon kirjoja, joista on tullut bestsellereitä Raamatun historiaa ja tekstikritiikkiä koskevia kiistoja seuraaville. Esimerkkinä teos Misquoting Jesus (HarperCollins 2005). Hänen erikoisalansa ovat kreikan ja hepreankieliset käsikirjoitukset ja tekstien historia.

Ehrmanin kirkkotie on vaiherikas. Hän koki teini-iässä herätyksen – sanoisin melkein viidesläisen oppikirjan mukaan. Hän hakeutui akateemiselle uralle, teologian tutkijaksi, myös evankelikaalisen kirkon tehtäviin. Kuten niin moni vastaavalla polulla hän kohtasi epäilyksiä ja lopulta peruuttamattoman kriisin. Hänen tilityksensä on puhutteleva, vakava ja läpikotaisin opettava. Liitän alla linkin keskusteluun, joka on samalla aiheeni kannalta keskeinen.

Lojaalisuus ja ristiriita

USA:n mormonikirkossa on ilmeisesti suuri määrä jäseniä, jotka kamppailevat oman uskonsysteemistä kanssa henkisten kriisien ja kysymysten alla. Tuntuu, että sielläkin ollaan kengänkärjet kynnyksellä pohtien oman lojaalisuuden, perinteen painon, sielullisten, älyllisten ja teologisten kysymysten alla. Lähteä vai jäädä ja mihin suuntaan? Identiteettinsä kanssa kipuilevien kesken on perustettu web-alusta ”Mormon Stories”. Bart Ehrman oli kutsuttu vieraaksi tähän foorumiin. Tuo haastattelu ja tilitys on samalla kuvaus Bart Ehrmanin elämän polusta ja uskon kriisistä.

Kertomus sisältää syviä oivalluksia mm. Jeesuksen opetuksien ikuisista arvoista. Samalla keljuttaa, miten Ehrman kuvaa uskonnosta ulosmarssinsa viimekätistä syytä. Hänelle tuli ylivoimaiseksi suhtautua pahuuden ongelmaan, maailmamassa näkyvään järkyttävään päivittäiseen kärsimykseen. Hän ei kestänyt tapaa, jolla fundamentalistiseen raamattu-uskoon nojaava kristinusko koettaa sovittaa ikuisesti hyvän, armollisen ja oikeudenmukaisen kaikkivaltiaan hahmon maailman raakalaismaisen todellisuuden kanssa. Kuvaavaa on, että hänen tutkimustyönsä keskeisen osan muodostaa Raamatun kirjoitusten historia ja kriittinen analyysi, ristiriitojen, epäloogisuuksien ja outouksien paljastaminen, mutta tämä henkinen kuormitus ei ollut lähdön syy.

Kiukuttelijat ovat muutosvoima

Bart Ehrmanin kaltaiset sisukkaat kiukuttelijat ja totuuden etsijät olisivat juuri heitä, joiden varassa kristinusko voisi säilyä kolmannelle vuosituhannelle maailmaa kantavana muutosvoimana. Näiden poistuminen paikalta on surkea tappio. Häpeällistä on myös historiatiedon torjuva uskontokulttuuri. Konservatiivinen fundamentalistinen ahtaus luo ilmapiirin, joka karkottaa ulos Ehrmanin kaltaiset karsinan kaiteiden potkijat. Jotain vinosti lohduttavaa on siinä, että oman kirkon oikeassa olijoiden nujertama Ehrman saa arvostavan vastaanoton Mormonikirkon toisinajattelijoiden taholta. Kun Ehrman selittää Jeesuksen opetuksia mm. sapattisäännöstä ja inhimillisyydestä, on sanottava, että hän on edelleen lähempänä Vapahtajamme opetuksia kuin suuri joukko lakiuskoisen hurskauden julistajia.

Paul Williamsin kompastuminen

Toinen valaiseva ja samalla shokeeraava ”pois kristinuskosta” – tapaus on brittiläinen Paul Williams, joka joitakin vuosia sitten koki herätysliike termein ”uudelleen syntymisen” evankeliseen kristinuskoon ja omaksui kakistelematta fundamentalistisen kristinuskon tulkinnat, ”koko paketin” Jeesuksen syntymän ihmeestä kolminaisuuden ja sovituksen oppeihin ja tulkitsi epäilevät ajatukset demonien juoniksi. Paul alkoi perusteellisen perehtymisen raamattuteologien ja eksegetiikan tutkijoiden kirjoituksiin. Ilmeisen vilpittömän Paulin kilvoitus töksähti lopulta eskatologian probleemaan hänen todettuaan itselleen mahdottomaksi suhtautua tietoon, jonka mukaan Paavalin ja apostolien aikalaiset uskoivat pian ilmestyvään Jumalan valtakuntaan ja Messiaan paluuseen. Näiden kamppailujen – hieman yllättävänä – tuloksena oli ensin siirtyminen katoliseen kirkkoon ja lopulta kääntyminen kristinuskosta islamin suuntaan. Tätä lopputulosta Paul on nyttemmin avoimesti julistanut kertoen näkevänsä Koraanissa jumalallisen runouden oivalluksia, hengellisen mystiikan arvoja ja lopullisen totuuden julistuksia.

Irrallaan tuosta kristinuskosta irtautumisesta Paulin kirjoituksista tuli eteen asia, joka jysähti palleaan kuin kamelin potku. Sukupolvemme on kunnioittanut Winston Churchilliä sankarina ja Euroopan pelastajana, joka Britannian johtajana natsismin murskaamalla oli mukana säilyttämässä meille elinkelpoisen maailman.

Tämä näkemys ei ole turha eikä taatusti väärä, mutta tärkeä asia jää piiloon, juutalaisten ja palestiinalaisten kohtalo. Israelin valtion perustamisessa tapahtui kyseenalaisia asioita, julmia virheitä, joiden seurausta on hirmuinen väkivallan kierre alueella. Viimeisin USAn sotahullutus saattaa johtaa suureen paloon. Erikoinen tapa hakea Nobelin rauhanpalkintoa, sanoisin. Tässä tuo hämmentävä artikkeli   .

Kansainliitto ja Geneven henki

Paul Williams on outo lintu, jota kannattaa lukea paksut lasit ja kypärä päässä. Hän on opiskellut teologiaa ja filosofiaa ja perustanut oman ”akatemian”.

Artikkeli kertaa vakuuttavasti 1900-luvun alun vaiheet, Kansainliiton roolin, Palestiina-ongelman laiminlyönnin Euroopan sortuneiden valtakeskusten ja ottomaanien imperiumin hajoamisen yhteydessä. Sionismin aatteen keskeinen alkuhahmo, Theodor Herzl, oli itävaltalainen sanomalehtimies, syntyjään unkarinjuutalainen liberaali ja lähinnä ei-uskonnollinen aktivisti. Juutalaisen kotimaan perustaminen vuosisatojen syrjinnän, vainojen ja holokaustin jälkeen oli ymmärrettävä ja oikeutettu idea. Tapa, jolla ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioiden johtajat toteuttivat Palestiinan jaon, oli tökerö, seurauksista piittaamaton moraalinen virhelaskelma.

Vaikka en tunne lainkaan samanmielisyyttä Paul Williamsin päätökseen loikata kristillisen uskonnon riveistä, pidän välttämättömänä tunnustaa hänen historia-analyysinsä Israel–Palestiina-tapauksen hoidosta ja Kansainliiton epäonnistuneesta projektista. Tahra Winston Churchillin silinterihatussa häiritsee. Toinen juutalaisuuden ja Lähi-Idän umpisolmun syvällinen tuntija on professori Yakov Rabkin, joka osoittaa juutalaisuuden ja valtiosionismin eron ja kohtalokkaan ideologisen erehdyksen.

Kansainliiton konkurssi osui ajallisesti yhteen toien maailmansodan kanssa. Nyt USA:n johdolla horjutetaan YK:n elinehtoja. Onko tämä oire tulevasta? Kannattaa muistaa historia. Kansainliiton perustamisen takana oli presidentti Woodrow Wilsonin ajatus rauhanjärjestöstä. Aloitteen torjui republikaanipuolue ja USA jäi liiton ulkopuolelle. Wilsonin rankka puhekiertue asian puolesta ei tuottanut tulosta ja hän sai pian aivohalvauksen. Vaikka Woodrow oli ihailtavasti kansainvälisen rauhanliikkeen asialla, hän oli nolosti taantumuksellinen USA:n rotukysymyksessä. Professori Heikki Mikkelin tärkeä teos Geneven henki – Kansainliiton historia ilmestyi 2023.

Artikkelikuvassa Bart D. Ehrman. Kuva: Dan Sears, CC BY 4.0, via Wikimedia Commons