Vanhoillislestadiolaisuuden jättäjän kivinen tie
Pastori ja tutkija Johannes Alaranta on ollut yksi keskeisiä vanhoillislestadiolaisuuden kriitikkoja 2000-luvulla.
Pastori ja tutkija Johannes Alaranta on ollut yksi keskeisiä vanhoillislestadiolaisuuden kriitikkoja 2000-luvulla.
Toukokuun 17. päivä on Virossa historiallinen, ellei peräti ainutkertainen juhlapäivä.
Allegorisen raamatuntulkinnan pätevyyteen ei enää uskota, vaikka sillä on ollut paikkansa Raamatussa.
TT Tomi Karttunen toimii Kirkkohallituksessa ulkoasian osaston johtavana asiantuntijana merkittävien edeltäjiensä seuraajana.
Turussa järjestettiin tammikuun viimeisellä viikolla kahden päivän kansainvälinen konferenssi otsikolla ”Dialogue on Antisemitism: A Path Towards Understanding and Action”.