Työtä antisemitismin kitkemiseksi tehdään – ja työmaata näyttää riittävän

Turussa järjestettiin tammikuun viimeisellä viikolla kahden päivän kansainvälinen konferenssi otsikolla ”Dialogue on Antisemitism: A Path Towards Understanding and Action”. Otsikon mukaisesti alan asiantuntijoita oli kerääntynyt yhteen kahdelta taholta. Ymmärryksen lisäämiseen tähtäävät antisemitismin historian ja käsitteen tutkijat esittelivät uusimpia tuloksia ja tulevia projekteja. Taustalla oli kuitenkin suuri huoli antisemitismin viimeaikaisesta räjähdysmäisestä kasvusta. Siksi tapahtuman erityinen fokus oli käytännön toimien suunnittelulla ja pohdinnalla, miten tiedeyhteisö voisi parhaiten auttaa vihan hillitsemisessä.

Olen osallistunut toistakymmentä vuotta antisemitismiin liittyvään yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja vaikuttaa siltä, että tiedon lisääminen osoittautuu kerta toisensa jälkeen sellaiseksi keinoksi, jonka merkityksen kaikki ymmärtävät. Antisemitismin osalta se tarkoittaa katseen kääntämistä taaksepäin. Antisemitismintutkimus Suomessa onkin mielenkiintoisessa tilanteessa. Vuosikymmeniä vallalla ollut käsitys Suomen ja suomalaisten erilaisuudesta ja erinomaisuudesta suhteessa juutalaisiin on osoittautunut kestämättömäksi monessa suhteessa.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana olemme joutuneet hyväksymään, että Suomi luovutti saksalaisille huomattavasti enemmän kuin kahdeksan juutalaista. Yhteistyöllä natsi-Saksan kanssa oli myös epäinhimillinen hintansa. Suomalaiset SS-miehet eivät olleet vain isänmaallisia ja kommunismia vastustavia seikkailunhaluisia nuoria, joille holokaustin todellisuus aukesi vasta jälkikäteen. Tilaisuus teki varkaan, ja mahdollisuuden auettua jotkut heistä päätyivät itärintamalla osallisiksi hirmutöihin.

Mielenkiintoista on myös se, miten ilmiönä antisemitismin ymmärtäminen ja suhde antisemitismintutkimukseen on muuttunut. Vielä 1980-luvun lopussa kyseessä oli yhtenäinen tarina. Hannu Rautkallion kirjaa Finland and the Holocaust markkinoitiin takakannessa lauseella: ”Finland was one of the few European countries in which anti-Semitism simply did not exist.” Tämä ajatus, että Suomi olisi yksi harvoista Euroopan maista, jossa antisemitismiä ei yksinkertaisesti esiintynyt, nousee toisen maailmansodan jälkeisistä realiteeteista. Neuvostoliiton uhatessa Suomi teki pesäeroa kaikkeen sellaiseen, mikä muistutti liittolaissuhteesta Saksaan. Se tarkoitti siteiden katkaisemista esimerkiksi natsismilta haiskahtaviin aatteisiin, kuten fasismiin tai antisemitismiin.

Tämän päivän tutkimus on kuitenkin kiistatta osoittanut, että antisemitismi eurooppalaisena aatevirtauksena ei tuntenut valtakunnan rajoja. Kansallinen tarina on pirstaleinen, ja myös suomalainen juutalaisvähemmistö on saanut kuulla mitä mielikuvituksellisimpia syytöksiä juutalaisten epäilyttävästä, kristityille vieraasta moraalista ja uskonnonharjoittamisesta aina pähkähulluihin salaliittoteorioihin ja maailmanvalloituspyrkimyksiin.

Mutta miten nämä kaiut menneiltä ajoilta tulevat tähän päivään? Antisemitismi on merkillinen ilmiö, joka irrationaalisesta eli järjenvastaisesta luonteestaan huolimatta on osoittanut yhden asian todeksi: juutalaisvastaisuus ei ole katoamassa minnekään. Ei vaikka holokaustin jälkeisinä vuosikymmeninä moni ehti niin toivoa ja joku jopa toiveensa ääneen lausua.

Antisemitismi on lisääntynyt. Turussa viime viikolla esitelty kansainvälinen aineisto teki tämän selväksi. Pääpuhujana oli Norjan holokaustin ja vähemmistöjen tutkimuskeskuksen (HL-Senteret) tutkija Vibeke Moe. Hän raportoi uusimpia tuloksia: antisemitismi on lisääntynyt, ja erityisesti Israelin toimien vuoksi. Kehitys on selkeä, sillä HL-Senteret on seurannut juutalaisten ja muslimien kohtaamaa vihaa ja ennakkoluuloja Norjassa vuodesta 2012. Juutalaisia syytetään Israelin valtion voimatoimista kysymättä heiltä edes, mitä he näistä toimista ajattelevat.

Tämä kehitys näkyy myös Suomessa. Åbo Akademissa toimivan Polin-instituutin tutkija Dóra Pataricza esitteli syksyllä 2023 tehdyn suomalaisen haastattelututkimuksen lukuja. Vaikka tuloksissa ei vielä ehtinyt näkyä Hamasin terrori-iskun ja Israelin sotatoimien vaikutus täydellä painollaan, on yleislinja selkeä: 83 % haastatelluista Suomessa asuvista juutalaisista koki, että antisemitismi oli lisääntynyt joko paljon tai jonkin verran. Huomiota herättää myös se, että kyseessä on pääosin juutalaisiin kohdistuva ilmiö. Sekä Norjassa että Suomessa ennakkoluulot muslimeja kohtaan eivät ole kasvanee lainkaan vastaavasti (tosin lähtötaso lienee myös toinen).

Euroopassa ja myös Suomessa nykyajan antisemitismi on jo vuosia jaettu kolmeen pääryhmään. Radikaalin oikeiston antisemitismi nojaa vanhoihin äärikansallismielisiin aatteisiin ja jopa natsien ihannointiin ja apinointiin. Tämän pääryhmän kannatus on vähiten riippuvainen Lähi-idän tapahtumista, ja vaikuttaisikin siltä, että antisemitismin lisääntyessä äärioikeistolainen juutalaisviha on pysynyt ennallaan eli suhteellisesti jopa hieman vähentynyt.

Sekä islamistinen että äärivasemmistolainen antisemitismi on lisääntynyt räjähdysmäisesti syksyn 2023 jälkeen, kun Israelin sotatoimet Gazassa ovat jatkuneet. Suurin osa nykyisestä antisemitismistä löytyy verkosta. Erityisesti erilaisilla sosiaalisen median alustoilla sekä verkkouutisten keskusteluosiolla leviää jopa puhdas juutalaisviha. Juutalaisia syytetään kollektiivisesti Israelin toimista, ja Israeliin liitetään vanhaa antisemiittistä kuvastoa. Uusimmat tutkimukset viittaavat siihen, että niin sanottu vasemmisto nousee jopa suurimmaksi antisemitismiä verkossa levittäväksi ryhmäksi.

Viha on sokkelo, josta ei ole oikotietä ulos. Julkisuudessa käydyissä rasismikeskusteluissa on usein korostettu, kuinka tärkeää on kuunnella niiden kokemusta, jotka joutuvat vihan kohteiksi. Turun antisemitismikonferenssi osoitti, että tietoa juutalaisten kokemasta antisemitismistä löytyy. Tutkijat osaavat kertoa kiihkottomasti niin menneistä ja kipeistä tapahtumista kuin nykyisistä vaikeista kokemuksista. Voi vain toivoa, että mahdollisimman moni jaksaisi kuunnella.

Artikkelikuva on osa Jeffrey Herfin kirjan ”Three faces of antisemitism” kannesta.