Kirkon sielunhoitotyö ja eksorkismi

Mediassa käsitellään aika ajoin eri kirkkokuntien harjoittamaa ritualistista pahan karkottamistoimintaa, eksorkismia. Asia on saanut julkisuutta myös luterilaisessa kirkossa harjoitettavana toimintana.

Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa pahan karkottamisen ritualistista toimintaa perustellaan raamatullisin ja uskonopillisin näkökohdin.

Ihmismielen tiedostamattomien, selittämättömien puolien tulkitseminen maagisen pahan voiman aiheuttamaksi ilmiöksi ei ole nykytiedon eikä ihmistuntemuksen mukaista inhimillisen kärsimyksen asianmukaista kohtaamista.

Esirukouskäytännön muuntuminen pahan karkottamisrituaalin suuntaan ei ole evankelis-luterilaisen kirkon sielunhoitokäsityksen mukaista toimintaa.

Esimerkiksi kirkon sairaalasielunhoitotyö ottaa toiminnassaan aina huomioon lääketieteen asiantuntijuuden. Erityisesti psykiatrisessa hoitotyössä sairausdiagnostiikka on vaativa prosessi, joka edellyttää potilaan voinnin seuraamista tarvittaessa psykologisten testien avulla. Mielentilatutkimukset ovat erityisen pitkiä, kuukausia kestäviä prosesseja.

Lyhyen tapaamisen perusteella tehtävät uskonnolliset arviot henkilön psyykkisestä voinnista, ja arviota mahdollisesti seuraavat rituaaliset toiminnot eivät ole nykytietämykseen perustuvaa luterilaisen kirkon sielunhoitokäsityksen mukaista toimintaa.

Erityisesti psykoottinen sairaustila pois lukien, itse asiassa jo vakava masennussairauskin aiheuttaa itsetunnon ongelmia, itsemurha-alttiutta, ajatuksia omasta pahuudesta, riivattuna olemisesta, josta toivotaan pikaista paranemista. Pettyminen nopean parantumisen toiveessa aiheuttaa masennuksen edelleen syvenemistä.

Psykoterapiahoidon alussa pahan karkottamista rukouksen avulla toivonut henkilö tuo toisen hoitovuotensa aikana esille lapsuutensa aikaisen seksuaalisen hyväksikäytön. Turvan saamisen tarpeessaan lapsi on syyllistänyt tapahtuneesta itsensä. Psykodynaamisessa psykoterapiassa tapahtunut nimetään moraaliseksi defenssiksi, tiedostamattomaksi puolustusmekanismiksi, jossa syyllisyys sälyttyy syyttömän kannettavaksi. Potilaan pahan karkottamistoiveeseen, eksorkismiin, suostuminen olisi merkinnyt hänen elämäntragediansa sivuuttamista ja sielunhoitajan omien kykyjen epärealistista , kohtalokasta yliarviointia.

Artikkelikuvassa Pyhä Franciscus Borgia toimittaa viimeisiä riittejä. Kuva: Francisco Goya, Public domain, via Wikimedia Commons.