Sivuuttamaton selonteko kirkolliskokouksista

TT Tomi Karttunen toimii Kirkkohallituksessa ulkoasian osaston johtavana asiantuntijana merkittävien edeltäjiensä seuraajana. Hän on kiinnostava teologinen asiantuntijakirjoittaja, joka ei ole esimerkiksi säästänyt aikaansa Kotimaa-lehden blogeissa kirjoittamiensa asiantuntijatiedotusten osalta. Erityisesti Karttunen on ansioitunut Bonhoeffer-tutkijana, muun muassa saaden asiaa koskevasta väitöskirjastaan John Templeton Awardin. Karttunen on hyvä esimerkki akateemisen maailman ulkopuolella toimivien teologisten asiantuntijoiden panoksesta teologiseen tutkimukseen.

Nikean juhlavuoden alla Karttunen on julkaissut laajemmalle yleisölle suunnatun tietokirjan Nikea 325 (Väyläkirjat, 2025). Julkaisu laajentaa Karttusen aiemmin tunnetun pätevyyden aluetta ja on hänelle ansioksi.

Teoksessa on johdanto ja 3 päälukua. Johdannossa Karttunen valottaa ekumeenisen keskustelun keskeisiä kysymyksiä. Näitä ovat muun muassa teema siitä, miten eri kirkoissa ekumeeniset kysymykset on tulkittu ja kysymys kirkollisesta yhteydestä  Lyhyehkö esittely tarjoaa lukijalle hyvän kuvan ekumeenisten kysymysten tämänhetkisestä tilanteesta. Ensimmäinen pääluku jatkaa tämän teema esittelyä historiallista kehitystä huomioiden Jerusalemin apostolien kokouksesta alkaen.

Toinen pääluku esittelee ekumeeniset kirkolliskokoukset Nikean ensimmäisestä kokouksesta (325) Nikean toisen kokoukseen (785).

Karttunen selostaa huolellisesti sekä opillista että poliittista tilannetta näiden kokousten välillä. Keskeisinä lähteinä hän näyttää käyttävän esimerkiksi Davisin tutkimusta The First Seven Ecumenical Councils (1987).

Kirjallisuuteen liittyen on paikallaan huomauttaa, ettei suomen kielellä ole ollut vastaavaa esitystä, ja näin Karttusen teos paikkaa yhden keskeisen aukon. Se on suomenkielinen perusteos ekumeenisten konsiilien päätösten tarkastelemiseksi. Joka niihin tahtoo tutustua, lukekoon Tomi Karttusen selonteon.

Yksi kiinnostava huomio kirjan lukeneelle on se, että sekä ennen Nikean kokousta että sen jälkeen järjestettiin runsain määrin kirkolliskokouksia, joita ei kuitenkaan katsota ekumeenisiksi. Vastaavasti Nikean kokouksen jälkeen Karttusen selonteon pohjalta siinä torjuttu areiolaisuus oli voittava kanta, kunnes se viimein torjuttiin Konstantinopolin kokouksessa 381.

Karttunen selostaa tämän vaiheen opillista kehitystä sitten 700-luvulle asti.

Kolmannessa pääluvussa hän esittää arvioita aiemmasta kehityksestä sekä sen antamista lähtökohdista nykyiselle ekumenialle.

Tutkimuksellista näkökohdasta katsoen Karttusen yleiskatsauksellinen teos on tietenkin tutkijalle ansio. Kirja on sivuuttamaton perusteos suomalaiselle lukijalle hänen arvioidessaan vanhan kirkon kirkolliskokousten sisältöä.

Esitystä sävyttää eräänlainen varovaisuus ja spekulaation välttäminen. Tomi Karttunen ei ole selvästikään tahtonut esittää näkökantoja suuntaan tai toiseen vaan pidättäytyä esittämällä sen, joka todennäköisimmin on kiistatonta.

Samalla jotkin herkullisemmat tulkintavaihtoehdot jäävät sivummalle ja käsittelemättä. Näitä ovat erityisesti inhimilliset suhteet sekä erityisesti aristoteelisen perinteen vaikutus kokousten ratkaisujen taustalla oleviin oletuksiin  Tämä näkökohta olisi alkuperäistekstien lukemisen perusteella tähdellinen. Usein sanotaan, että mystisempi perinne perustui pikemminkin platonistisiin näkökohtiin, mutta tekstejä lukemalla niissä vaikuttaisi olevan yhtä lailla aristoteelinen vaikute. Näiden seikkojen huomioon ottaminen edellyttäisi kuitenkin historiantutkimuksen yleisesitysten ja kirkolliskokoustekstien hallinnan lisäksi niihin osallistuneiden alkuperäislähteiden kovinkin rannattomaan mereen paneutumista.

Mutta tällaiset näkökannat ovat luonnollisesti myös jossain määrin spekulatiivisia.

Suosittelen lämpimästi tämän taitavan ja oppineen kirjoittajan selontekoa lukijalle, joka on kiinnostunut kristillisen opin kehittymisestä antiikin ja varhaiskeskiajan vuosina. Tomi Karttusen kirja on sivuuttamaton silloin, kun keskustelussa tahdotaan käsitellä klassisen dogminmuodostuksen faktatietoja.

Arvioitu teos: Tomi Karttunen, Nikea 325. Jakamattoman kirkon perintö 2000-luvulla. Väyläkirjat 2025. 254 s.