Teologian ja uskonnontutkimuksen asema yhteiskunnassa ja kulttuurin kudoksessa on kiistelty aihe. Tieteen ja uskonnon suhde ja apologiakiistat ovat näkyvästi esillä Youtube-tarjonnassa. Suomen teologisen instituutin ohjelmassa on menossa luentosarja Tieto, järki ja usko. Tähän liittyen sopii muistella kahden tiedemiehen pohdintoja. Tieteen historian eräät kuuluisimmista hahmoista kuluneella vuosisadalla, Albert Einstein ja Kurt Gödel oleskelivat elämänsä loppupuolella, näyttävän uran jäähdyttelyvaiheessa Princetonissa Institute of Advanced Studies -laitoksella. Heidän välilleen syntyi vuosien mittainen ystävyys, he kulkivat päivittäin yhtä matkaa laitokselta asunnolle. Kävelyhetkien keskustelut ovat jääneet kollegoiden muistelemina talteen ja ovat tieteen filosofian aarteita.
Einsteinin ansioita ei tarvitse todistella. Kohtaamisten huomattavin sisältö ja tämän artikkelin aihe on se, millaisen arvon Albert Einstein antoi kollegansa Kurt Gödelin työstä, tulosten merkityksestä ja painavuudesta. Kurt Gödel oli matemaattisen logiikan tutkija. Hänen kuuluisa (ensimmäinen) tuloksensa on niin sanottu epätäydellisyys-teoreema. Tämä ja sitä seuraavat Gödelin tulokset saivat Einsteinin ihailun ja kunnioituksen. Teoreema on tiedonfilosofian kannalta järkälemäinen, ja sitä sopisi kunnioittaa kaikkien tiedekiistojen ja myös uskonnon totuusdebattien parissa. Tuloksen riisuttu muoto voidaan yleistajuisesti ilmaista seuraavasti. Tuttua tutumpi tiedon ja järjenkäytön alue, perusaritmetiikka sisältää sellaisia tosia väittämiä, joita ei voida todistaa aritmetiikan ja logiikan sääntöjen avulla.
Pari tärppiä
Tarkastellaan suorakulmaista laatikkoa, jonka sivujen pituudet ovat a, b ja c. Silloin vastakkaisia nurkkia yhdistävän halkaisijan pituus on neliöjuuri luvusta a2 + b2+c2 (eli a^2+b^2+c^2). Tämä on tuttu Pythagoraan teoreema 3-ulotteisena versiona. Tuloksen tunsivat jo kreikkalaiset muinoin. Vaatii hieman voimistelua mutta ei ole vaikea. Tämä on siis todistuva geometrian tieto. Ajatellaan toista alkeismatematiikan väittämää. Jokainen parillinen kokonaisluku voidaan lausua kahden jaottoman kokonaisluvun summana. Tämä tunnetaan nimellä Goldbachin hypoteesi. Esimerkiksi 20 = 17+3 tai myös 11+9. Tietokoneen avulla on löydetty ratkaisu kaikille parillisille luvuille ainakin ylärajaan 2 x 10^17 asti. Ylärajassa on siis 17 nollaa. Kuitenkaan ei ole löytynyt todistusta, jonka mukaan väite pätisi yleisesti. Jossain voi lymytä hirmuinen parillinen luku, joka ei jakaudu kahden alkuluvun summaksi. Onko Goldbachin hypoteesi todistumaton, sitäkään ei tiedetä. Saattaisi olla esimerkki Gödelin tuloksen lupaamista ei-todistuvista väittämistä.
Tuore nobelisti Roger Penrose on muistellut uransa alkuaikoja ja maininnut kolme tutkijaa, joiden teoriat tekivät erityisen vaikutuksen. Yksi näistä oli Gödel ja epätäydellisyys-teoreema. Penrose on pohtinut fysiikan teoriaa, kosmologiaa ja tieteen filosofiaa, myös kysymystä tajunnasta ja tajunnan prosesseista. Hän on kysynyt, missä määrin tajuisuutta voitaisiin verrata äärimmäiseen algoritmiseen laskenta-automaattiin päätyen vahvasti skeptiseen näkemykseen. Mielessämme hyrräävä prosessi on jotain, jota Penrosen arvion mukaan ei voi rinnastaa laskenta-automaattiin.
Tietämisen horisontti
Itse kohtasin Gödelin teoreeman matemaattisen logiikan kurssilla 70-luvulla Helsingin yliopistossa lisensiaattiopintojen varrella. Tieto kolahti ja jäi mieleen pysyväksi palikaksi osana tiedon filosofian ja maailmankatsomuksen pohdintoja. Näen tai ehkä pikemmin vaistoan liittymän kahteen antiikkiin liitettyyn tarinaan. Tunnettu Platonin luolavertaus kuvaa tajuntaa ja tiedon prosesseja luomalla syvän kysymyksen tietämisen, aistien ja reaalimaailman suhteesta. Missä määrin tajuntamme on kuin luolan seinälle heijastuvien varjojen leikkiä? Toinen anekdootti on Arkhimedeen huudahdus hänen keksittyään vipuvarren ja väkipyörän kaltaiset mekaaniset keinot. ”Antakaa tukeva kiintopiste maan ulkopuolelta, niin lupaan kammeta maapallon sivuun radaltaan.”
Tiedon, tietämisen ja järjen ulottuvuudet ovat askarruttaneet ihmiskuntaa Platonin ja Arkhimedeen ajoista nykypäivään. Loogisen päättelyn, järkeilyn ja tiedon vääntöihin ei ole olemassa Arkhimedeen haaveilemaa tukipistettä. Luonnontieteen traditiossa parin edellisen vuosisadan aikana on nähty vaihe, jota on luonnehdittu positivismin tai skientismin suuntaukseksi. Tälle on ominaista pyrkimys siivota tieteen filosofiasta pois metafyysiset spekulaatiot, mysteerin pölyt.
Materialismin kyseenalaistajia
Terveellistä vertailumateriaalia ovat tuoreet pohdinnat, jotka näkevät luonnontieteen paradigman ongelmat. Hilary Lawson on englantilainen filosofi, jonka tieteen ja tietämisen kysymyksiä koskevat pohdinnat ovat pysähdyttäviä. Hän tutkii itsetajuisen olemisen kysymystä teoksessaan Reflexivity: The Post-Modern Predicament . Lawsonin ansioita on nykyajan filosofisia ja tietämisen kysymyksiä käsittelevä Institute on Arts and Ideas (IAI) jonka organisoimat paneelikeskustelut ovat laadukasta, älyä, mieltä ja uskomuksia hieroskelevaa materiaalia.
Huomattavia nykyaikaisia tieteen materialistisen realismin kyseenalaistajia ovat neuropsykologian ja kognition tutkija professori Donald Hoffman ja filosofi, laskennan tutkija Bernardo Kastrup. Molempien pohdinnoissa ihmisen tajuisuus ja henkisyyden kunnioitus on keskeinen piirre. On ehdottomasti mainittava myös Björn Ekeberg, luonnontieteen ja kosmologian filosofiaan paneutunut tutkija ja journalisti, useiden IAI:n paneelien puhuja. Hän on huomauttanut, miten suuri osin tiedostamaton taustaoletusten joukko lymyää luonnontieteen ja kosmologian kehitelmien takana.
Kaikki edellä kuvattu on jotakin kautta läsnä, kun teologian ja uskonnon tutkimuksessa pohditaan tiedon, tietämisen ja uskomuksien asetelmia. En ole juuri seurannut Suomen STI:n tarjontaa, mutta näkemissäni jaksoissa nousee esiin selvä sivukallistus (bias), kun tunnustuksellisen fundamentalistisen uskon näkemyksen sisäistänyt tutkija pinnistää näyttääkseen kunnioittavansa tieteen tekemisen etiikkaa, argumentoinnin tasapuolisuutta ja avoimuutta tutkimuksen taustaoletuksien esittelemisessä. On reilua ja oikein huomauttaa tutkimuksen etiikasta ja rehellisyydestä suhteessa tutkimuksen taustaoletuksiin. Luonnon mekanismit ovat täynnä mysteereitä, ja tilanne pahenee, kun koetetaan tunkeutua materian, energian, ajan ja etäisyyden syviin salaisuuksiin. Niin klassiset kuin uusimmat tieteen yritykset avata todellisuuden perimmäistä selitystä ovat vaikeuksissa. Tämän sanominen on rehellistä. Maailman todellisuus on ihme. Olemassaolomme on ihme. Tajuinen itseä reflektoiva olento on hämmästyttävä mysteeri. Teoriat ovat väliaikaisia tuloksia, joiden avulla on saatu arkiset mekanismit toimimaan lääkemolekyyleistä kännyköihin ja avaruusmatkailuun.
Jumalan synty ja ajatuksien historia
TT Vesa Ollilaisen luennon (STI 26.3.) keskeisenä kohteena oli kirja Jumalan synty (Otava 2025). Esitelmästä ei välity juurikaan arvostus tai hyväksyntä teologikollegoiden työtä kohtaan. Esitys sisälsi kritiikkiä tai jopa lievää virnuilua käsitettä ”tieteellinen maailmankuva” kohtaan. Tutkimuksen ja myös sen arvioinnin etiikkaan kuuluu toki varauksellisuus kaikkia tieteen paradigmoja kohtaan. Herkkiä kohtia ovat Raamatun ns. ihmekertomukset. Esitys ei jätä juurikaan sietovaraa sille, että suuri osa viime vuosisatojen kristityistä tunnustaa lievää ja joskus selvempääkin epäilyä kristinuskon narratiivin mystisiä propositioita kohtaan.
Kaikki kulttuurin sukupolvet, Mesopotamian, muinaisen Kreikan ja Egyptin, Persian, Intian ja inkavaltakuntien ihmiset ovat näitä pohtineet, ajatuksiaan raapustaneet luolapiirroksiin, savitauluihin ja kivipaasien hieroglyfeihin. Meille periytynyt Abrahamin perikunnan kulttuuriaarteisto ja uskonnon traditio on osa tätä mykistävää tarinaa, yritystä kurkistaa todellisuuden salaisuuteen, jota on jumaluudeksi kutsuttu. Gödel antoi vihjeen, jonka mukaan tietämisen universumilla on rajansa. Myös Einsteinin juutalaiseen vakaumukseen kuului nöyryys tietämättömän edessä.
Lähestymme Pääsiäisen juhlaa. Kun kristinuskon traditiossa käydään ehtoollispöytään, kyseessä on muiden tulkintojen ohella kunnioitus teloitettua juutalaista vinoon ajattelijaa kohtaan. Katolisen opinkäsityksen mukaan tässä tulisi uskoa mystiseen naturalismia uhmaavaan olomuodon muutokseen. Minäkin haluan uskoa transformaatioon. Kaikista suunnista yhteen kokoontuva joukko muuntuu ehtoollisen ateriayhteydessä ihmisveljien ja sisarten seurakunnaksi, joka hiljentyy kaivaten jumaluuden kosketusta.
Artikkelikuvassa Albert Einstein. Kuva: Orren Jack Turner, Princeton, N.J. Modified with Photoshop by PM_Poon and later by Dantadd., Public domain, via Wikimedia Commons.
