Vanhemmat varottelevat lapsiaan vaaroista koska he eivät halua lapselleen tapahtuvan mitään pahaa. Se on hyvä asia ja niin kuulu tehdäkin. Esimerkiksi kuuma uuni tai tulenliekki, ovat asioita, joista lasta on varoitettava, ettei tule vakavia palovammoja tai syty tulipaloa.
“Oma kokemukseni on, että jos vaihtoehtoina on ehkäisy tai taivaspaikka, niin valitsen ehkäisyn ja luotan “pelkkään” armoon” (Maisa, s. 271) Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan syyskuussa 2014 ilmestynyt teos on rohkea puheenvuoro vanhoillislestadiolaisen liikkeen ympärillä käytävässä keskustelussa.
Sain keväällä 2014 käsiini joensuulaisen toimittaja Topi Linjaman kokoaman kirjan, johon on koottu vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä irtautuneiden kokemuksia. Kirjan on kustantanut minulle ennestään täysin tuntematon kustannusyhtiö Hai.
Olen kirjoittanut ystäväni Aila Ruohon kanssa kirjan Usko, toivo ja raskaus – vanhoillislestadiolaista perhe-elämää, ja saanut sillä osaltani suuren kohun aikaiseksi. Asiasta puhutaan ja puhistaan kuulemani mukaan ”ihan joka paikassa”. Monen vanhoillislestadiolaisen mielestä en olisi saanut kirjoittaa aiheesta kirjaa.
Herätysliikkeiden asemasta kirkossa keskustellaan jatkuvasti. Viime vuosina puhetta ovat synnyttäneet lasten hyväksikäytöt, lähetysmäärärahat, naispappeus, herätysliikkeiden järjestämät rippikoulut ja ties mikä.
Antisemitismiin ja juutalaisten vainoamiseen eri tavoin sotkeutuneet kirkot ovat Toisen maailmansodan jälkeen mielellään vähätelleet holokaustin ja kristinuskon välistä yhteyttä.