Yhdysvaltain presidentti (jykeväleukainen Aaron Eckhart) lähtee Lontooseen tapaturmaisesti kuolleen Ison-Britannian pääministerin hautajaisiin. Mukaan lähtee myös hänen henkeään vartioiva agentti (Gerard Butler), joka pari vuotta sitten pelasti presidentin hengen terroristien hyökätessä Valkoiseen taloon elokuvassa Olympus Has Fallen.
Tuskin kukaan lähtee katsomaan elokuvaa Egyptin jumalista odottaen, että kyse olisi muusta kuin silkasta fantasiasta. Tämän elokuvan parissa kuluu pari tuntia ihan rattoisasti, jos riittää, että elokuvassa on kauniita ja sutjakoita tai vaihtoehtoisesti kauniita ja hyvin treenattuja ihmisiä, paljon visuaalisia erikoistehosteita, puujalkahuumoria, teinirakkautta ja jos jonkinlaista nujakointia.
Son of Saul on merkillisen vaikuttava elokuva. Kertoessaan Auschwitzin keskitysleirin sonderkommandoista vuonna 1944 se ei käy keskustelua juutalaisten oikeuksista. Hakaristiliput eivät liehu eikä kiihkeitä puheita kuulla eikä näyttäviä marsseja nähdä. Elokuvassa ollaan jo kuin helvetin esikartanoissa, aivan kuoleman ja inhimillisyyden täystuhon reunalla.
Lähteminen uuteen maahan on monien vaikuttavien romaanien ja elokuvien peruskuvastoa. Tuntematonta lähteminen ja kaiken tutun jättäminen ei ole uskonnoillekaan.
Mitä jos robotti olisi samalla tavalla tietoinen kuin ihminen – siis oikeastaan sielun omaava robotti? Se ajattelisi, oppisi, tuntisi kuten ihminen. Se olisi jotakin enemmän kuin stereotyyppinen tekoäly, ehkä. Chappie-elokuvan suuri idea on tietoisuuden antaminen robotille. Robotilla on oma luojansa, joka antaa hänelle elämän.
Suomeen on saatu elokuvateatterilevitykseen harvinaisempaa herkkua. Puolalainen Ida (2013) on ollut arvostelumenestys kautta läntisen maailman. Se on myös tuore Oscar-voittaja, sillä se nappasi parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon viikko sitten.