Ida ja muut nunnakokelaat alttarin edessä.

Ida ja matka menneeseen

Suomeen on saatu elokuvateatterilevitykseen harvinaisempaa herkkua. Puolalainen Ida (2013) on ollut arvostelumenestys kautta läntisen maailman. Se on myös tuore Oscar-voittaja, sillä se nappasi parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon viikko sitten. Mustavalkoinen ja tunnelmallinen road movie vetoaa vahvalla tarinallaan, nostalgisella tunnelmallaan ja lyyrisen kauniilla kuvamaailmallaan.

Ida on niittänyt mainetta ja kunniaa niin kotimaassaan kuin kansainvälisillä markkinoilla. Jo ennen Oscar-voittoaan elokuva on palkittu parhaan vieraskielisen (siis ei-englanninkielisen) elokuvan Golden Globe -patsaalla, BAFTAlla (Britannian elokuva-akatemian palkinto) ja César-palkinnolla (Ranskan elokuva-akatemian palkinto). Mistään tusinatuotteesta ei siis ole kyse, mutta taide-elokuvia karsastavien on turha pelätä: Ida on tarinansa puolesta juonivetoinen ja tunnelmansa puolesta surumielisen kaunis elokuvaelämys.

Idan juonta sen enempää paljastamatta voisi kuvailla tarinan jotenkin tähän tapaan: nuori nunnakokelas (Agata Trzebuchowska) matkaa etäiseksi jääneen tätinsä (Agata Kulesza) kanssa autolla pitkin 1960-luvun Puolan maaseutua ja pikkukaupunkeja etsien vastauksia menneisyyden salaisuuksiin. Mukaan mahtuu myös jokunen pullo vodkaa, paljon savukkeita, nuori jazz-muusikko (Dawid Ogrodnik) sekä kiinnostavaa ajankuvaa 1960-luvun  Puolasta, jossa toisen maailmasodan haamut, vanhat perinteet, länsimaiset aatteet ja kommunistinen valtakoneisto kietoutuvat kaikki yhteen.

Ida on ohjaajansa Pawel Pawlikowskin ensimmäinen puolankielinen elokuva. Ohjaaja Pawlikowski on asunut nuoruudestaan lähtien Isossa-Britanniassa ja tehnyt elokuvia siellä. Puolalaisilla näyttelijöillä ja rahoituksella toteutettu elokuva on nuoren lahjakkuuden Agata Trzebuchowskan ensimmäinen kokemus näyttelijänä, mitä ei kyllä uskoisi. Niin luonteva ja ilmeikäs hän pääroolissa on. Nuori Agata kuulemma bongattiin elokuvaan kirjaimellisesti kahvilasta. Ohjaaja Pawel Pawlikowskilla oli vaikeuksia löytää sopivaa nuorta naista elokuvan päärooliin ja hän pyysi ystäviään pitämään silmät ja korvat auki sopivan nuoren näyttelijättären varalta. Ohjaajan ystävä oli huomannut  Trzebuchowskan kahvilla, ajatellut hänessä olevan päärooliin sopivaa karismaa ja ottanut hänestä valokuvan, jonka näytti Palikowskille. Loppu onkin elokuvahistoriaa. Nuorta noviisia tukee kokeneempi kaarti, joista etenkin Agata Kulesza tekee vahvan roolisuorituksen.

Pääosaa esittää amatoorinäyttelijä Agata Trzebuchowska. Kuva: Cinema Mondo

Pääosaa esittää amatoorinäyttelijä Agata Trzebuchowska. Kuva: Cinema Mondo

Ida on matka paitsi Puolan lähihistoriaan myös matka ihmisyyteen ja sen (kipu)kysymyksiin. Kuinka unohtaa menneisyys? Miten sitä tulisi käsitellä ja elää sen kanssa? Miten usko kantaa ja mitä se on? Miten kohdata uusi ja vieras? Kuinka paljon tuttu ja turvallinen painaa vaakakupissa suhteessa uuteen ja outoon? Millaista tulevaisuutta menneisyyden perustalle voi rakentaa?  Myös uskonnon ja kommunismin suhdetta sivutaan, joskaan roomalaiskatolinen kirkko tai uskonto ylipäänsä ei ole Idassa estradilla, vaan näyttäytyy  arkisena osana ihmisten elämää.
Ida on myös pelottavan ajankohtainen nostaessaan esiin toisen maailmansodan kauhut. Etniset puhdistukset ovat yhä  surullinen osa maailman tilaa ja antisemitisimi nostaa Euroopassa taas päätään. Tässä mielessä onkin hiukan traagista että yli 70 vuoden jälkeenkin ihmiskunta yhä painii samojen ongelmien kanssa. Valtapelien pelaajat vain ovat matkan varrella vaihtuneet moneen kertaan.

Mikä sitten tekee Idasta kaiken ylistyksen ja palkintosuman arvoisen?  Pohdin vastausta pitkään, sillä oma elokuvamakuni kattaa niin taiteellisemmatkin elokuvat kuin tusinaviihteenkin. Ida oli elokuvaelämys isolla E:llä, joka iski hermoon, kosketti ja puhutteli. Elokuva antoi ajattelemisen aihetta ja makusteltavaa – niin kuin taide parhaimmillaan tekee. Ida herätti tunteita, itketti ja nauratti. Elokuvat ovat aina elämys. Parhaimmillaan ne ovat taideteoksia (huonoimmillaan rahastusta), joiden tarkoitus on puhutella katsojaa, koskettaa jotakin kohtaa hänessä tai hänen elämässään.

Idassa puhuttelee kenties jonkinmoinen slaavilainen melankolia, surumielisyys, joka ei kuitenkaan ole surua. Nostalgisuus ja kuvaus ajasta, jota itse en ole elänyt, mutta joka jollain tavalla kiehtoo. Samalla Ida puhuttelee inhimillisyydellään, sillä kaikilla meillä on menneisyys, jonka kanssa joudumme painimaan. Kaikilla meillä on myös tulevaisuus, johon nykyhetkemme valinnat vaikuttavat. Jos Ida olisi tila tai tilanne, se olisi kuvaamansa jazz-kapakan kaltainen: hämyisen savuinen, kynttilät palaisivat pienissä kipoissa kuluneilla pöydillä, saksofoni soisi pehmeästi ja lasissa olisi joko savuisaa viskiä tai pehmeää vodkaa. Voisi laittaa silmät kiinni, pohtia syntyjä syviä ja hengittää syvään.

Arvioitu elokuva:
Ida. Ohjaus: Pawel Pawlikowski. Pääosissa: Agata Kulesza, Agata Trzebuchowska, Dawid Ogrodnik. Kesto 80 minuuttia. Ensi-ilta Suomessa 13.2.2015.
Tähdet: * * * * *

Ida pyörii parhaillaan elokuvateattereissa. Lisätietoa elokuvasta on esimerkiksi International Movie Database -sivustolla tai elokuvan virallisella sivustolla. Artikkelikuvassa ovat Ida ja muut nunnakokelaat alttarin edessä. Kuva: Cinema Mondo.


Laura Leipakka

Kirjoittaja

Kirjoittaja on teologian maisteri, joka harrastaa elokuvia ja nauttii siitä, kun ne menevät ihon alle ja jäävät elämään mielen sopukoihin.


'Ida ja matka menneeseen' kirjoitusta on kommentoitu

  1. Vartija

    9.4.2015 @ 22.31 Vartija

    Vartijan ylläpito on poistanut nimimerkki Pauluksen kommentin. Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista.

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.