Lähteminen uuteen maahan on monien vaikuttavien romaanien ja elokuvien peruskuvastoa. Tuntematonta lähteminen ja kaiken tutun jättäminen ei ole uskonnoillekaan.
Kun seuraa jonkun lähtemistä ja uuteen maahan kotoutumista, voi peilata omia lähtö- ja muutoshalujaan. Voi leikkiä unelmalla Luvatusta maasta, kokonaan uudesta elämästä.
John Crowleyn ohjaama Brooklyn on yksi näitä lähtemisen tarinoita. Nick Hornbyn käsikirjoitus pohjautuu Colm Toibinin samannimiseen romaaniin (Tammen Keltainen kirjasto, suom. 2011). Eletään 1950-lukua. Irlantilaisen Eilis Laceyn (Saoirse Ronan) tulevaisuus kotikaupungissa näyttää olevan tukossa. Niin kuin monet miljoonat irlantilaiset ennen häntä Eilis suuntaa Amerikkaan, jossa New Yorkissa odottaa myyjän työ ja huone nuorten naisten asuntolassa.
Lähteminen on raskasta, varsinkin kun kotiin jäävät vanha äiti ja tämän turvana oleva Rose-sisar (Fiona Glascott).
Ronan on herkkäpiirteinen näyttelijä, jonka kasvot kuvastavat hienosti alun hämmennystä, neuvottomuutta, ujoutta ja jäykkyyttä. Nuori nainen ei ensi alkuun ole mikään ihmissuhteiden ja asiakaspalvelun championi. Mutta vähitellen hän saa elämänsyrjästä kiinni ja alkaa kotiutua.
Hänen kasvamisensa kaari on vaikuttava: Eilis haluaa päästä myyntitiskin takaa numeroiden pariin ja opiskelee työn ohessa kirjanpitäjäksi. Ryhti muuttuu, kampaus kohenee, itsevarmuus kasvaa ja hän osoittautuu sanavalmiiksi ja määrätietoiseksi nuoreksi naiseksi.
Brooklyn on hurmaava ajankuva, jo yksin sen vaatteet ja musiikki ovat viehättäviä kaupungista puhumattakaan. On myös hauska huomata, millä luontevuudella irlantilainen vanha pappi (Jim Broadbent) auttaa koti-ikävän kalvamaa Eilistä. Seurakunnan tanssiaiset houkuttavat niitä, joilla on ihmisen ikävä toisen luo. Siellä Eiliskin tapaa italialaisen putkimiehen Tonyn (Emory Cohen).
Suru saavuttaa Brooklynin rakastavaiset. Saoirse Ronan ja Emory Cohen ovat hellyttävä pari.
Kirkko tuntuu muutenkin olevan hyvin lähellä jäseniään ja kantaa huolta myös niistä, jotka vuosisadan alussa lähtivät siirtolaisiksi ja rakensivat maahan siltoja ja junaratoja. 50 vuotta myöhemmin heillä ei ole enää maata, jonne palata. On vain yksinäisyys.
Elokuvan romantiikka on nostalgisen hitaasti kiiruhtavaa ja pidättyväistä. Siinä on samantapaista pienten eleiden voimaa kuin myöskin New Yorkin 1950-lukua kuvaavassa Carolissa. Siinä on myös hyvyyttä, omanarvon tuntoa, perheyhteyttä ja siirtolaisten suurta halua päästä eteenpäin.
Brooklyn kuvaa myös tuttua tosiasiaa: et voi elää kahta elämää yhtä aikaa. Valinnoilla on seurauksensa ja päätöksistä kasvaa vastuu. Kun Eilis palaa välillä kotimaahan, paluu näyttää mitä olisi ehkä voinut olla, jos nykyisyys olisi tullut jo aikaisemmin. Mutta se muistuttaa myös pienen kotikaupungin ennakkoluuloista ja juoruilusta. Nyt Eilis on se, jolle paheksuen sähähdetään ”mikä tähti” ja jonka liikkeitä seurataan tarkkaan.
Eilisin on ratkaistava, missä hänen juurensa ovat ja missä on hänen tulevaisuutensa.
Arvioitu elokuva:
Brooklyn, ohjaus John Crowley. Elokuvateattereissa parhaillaan.
Artikkelikuvassa on elokuvan Eilis Lacey (Saoirse Ronan) uuden edessä – niin kuin niin monet miljoonat ennen häntä.
