Kirjoittaja on toimittaja, jota inspiroivat kirjojen lukemattomat maailmat, drag queenit, kissat, maatyöt ja ystävät. Ihmisessä kiehtoo eniten hänen määritelmiin taipumaton salaisuutensa.
Vaikuttava Viattomat-elokuva pohjautuu todellisiin tapahtumiin Puolassa vuonna 1945. Puola joulukuussa 1945, rapistuva luostari maaseudulla lumisten peltojen keskellä. Uusi venäläinen hallinto vakiinnuttaa otettaan maasta. Ranskalainen Punaisen ristin lääkäriryhmä kerää haavoittuneita. Aikaa ei ole enää paljon, välineistä ja lääkkeistä on pulaa.
On mielenkiintoista nähdä, millä tavalla islam ja terrorismi näkyy joissakin syksyn dekkareissa. Somekeskustelujen perusteella ei näet paljon tarvita, kun tunteet jo kuohahtavat pienestäkin sytykkeestä tai peräti huhusta: ”NE ovat taas asialla!”
Kaiken kattava kauneus on kiinnostava elokuva. Se ravistaa elämään tässä ja nyt. Niin yksinkertaisia, mutta niin vaikeita ajatuksia elämän ytimestä: – Aika ei sinua petä. Se on joka hetki lahja. Suostu siihen. – Rakkaus ei lopu. Rakkaus on sinussa ja koko todellisuudessa. Älä torju sen kipua.
Hjalmar Söderbergin klassikkoromaani on filmattu jo kolmannen kerran. Rakkaus ja suuri intohimo ovat vaikea aihe, vaikka rakkauselokuvan valinnut katsoja oletettavasti onkin jo virittäytynyt suurien tunteiden odotukseen. Moni filmi horjahtaa helposti joko ylimakeaan sentimentaalisuuteen tai kuolemanvakavaan eron paisutteluun, jos rakkaus päättyy pettymykseen.
Elokuvissa saa harvemmin nauttia keski-ikäisen naisen älykkäästä muotokuvasta, siksi Mia Hansen-Løven käsikirjoittama ja ohjaama Tämän jälkeen (L’Avenir, 2016) on niin nautittava kokemus.
On ilo katsoa elokuvaa, joka ei pelkää hiljaisuutta, kohtaa ihmisen tunteet hienovaraisesti ja tyylillä sekä on vielä kuvaukseltaan hyvin kaunis. Italialainen Piero Messinan esikoisohjaus Palaa luokseni vielä (L’Attesa 2015) on monitulkintainen tarina poikansa menettäneen äidin surusta.