Jeanne (vas.) ja Anna tunnustelevat vielä tietä toistensa tuntemuksiin.

Kaunis tutkielma äidin surusta

On ilo katsoa elokuvaa, joka ei pelkää hiljaisuutta, kohtaa ihmisen tunteet hienovaraisesti ja tyylillä sekä on vielä kuvaukseltaan hyvin kaunis. Italialainen Piero Messinan esikoisohjaus Palaa luokseni vielä (L’Attesa 2015) on monitulkintainen tarina poikansa menettäneen äidin surusta. Sisilian vuorilla vanhassa suuressa huvilassa elävän Annan (Juliette Binoche) koko olemus on jähmettynyt, ja suru on lähes mykistänyt hänet. Hautajaiset on juuri pidetty.

Surun keskelle saapuu yllättäen pojan tyttöystävä Jeanne (Lou de Laâge), jota äiti ei ole koskaan nähnyt. Nuori nainen ei tiedä pojan kuolleen, eikä äiti kiirehdi kertomaan. Oikeaa hetkeä ei tunnu tulevan koskaan.

Elokuva seuraa naisten vähittäistä tutustumista, odotusta ja rekisteröi herkästi heidän mielialansa ja suhteensa muutoksia. Maisemat ovat upeita, varsinkin alun hitaat kuvat suuresta hautajaiskirkosta ja myöhemmin Jeannen vedenalaiset uintikuvat järvellä. Siinä missä Annaa kuvataan usein ikkunaluukkunsa sulkeneen talon hämärissä huoneissa, suloinen Jeanne kiirehtii ulkoilmaan, valoon ja tanssii kylän poikien kanssa näennäisesti huolta vailla ja totuutta tuntematta.

Tuleeko Giuseppe todella pääsiäiseksi takaisin? Miksi hän ei sitten edes vastaa puhelimeen, tuskailee Jeanne. Vähitellen hän kertoo Annalle seurustelustaan pojan kanssa.

On mielenkiintoista miettiä syitä äidin käytökseen. Haluaako Anna Jeannen kautta tavoittaa poikansa elämän kätköön jääneen puolen? Tahtoko hän omia surun – ja pojan – kokonaan itselleen? Rankaiseeko hän vaikenemisellaan nuorta, eloisaa naista, jolla on elämä vielä edessään, kun hänelle itselleen aika tuntuu täysin pysähtyneen? Elokuva antaa aihetta monille tulkinnoille.

Palaa luokseni vielä on myös siksi katsomisen arvoinen ja kiinnostava elokuva, että sen ohjaaja ei pelkää hiljaisuutta. Suuren talon huoneissa hiljainen kuiskauskin tai oven narahdus on merkittävä. Juliette Binoche on lisäksi niin herkkäilmeinen näyttelijä, että hän pystyy sanoittakin koskettamaan katsojaa. Pääsiäisen kulkueen huppupäisten esiintyjien joukosta hän etsii levottomana sitä ainutta, jota kaipaa. Surusilmäinen, hiukan kolhiintunut Neitsyt Marian patsas katsoo myötätuntoisesti: hänkin tuntee menettämisen murheen.

Katolisuus on elokuvassa läsnä, mutta lähinnä vain puitteina ja tapoina, joissa surua eletään. Tämä suru on sisäistä, yksityistä ja samalla hyvin samaistumiselle altista täysin riippumatta katsojan uskonnollisista näkemyksistä.

Ohjaaja Piero Messina on ollut vuosia Paulo Sorrentinon apulaisohjaajana, muun muassa Suuri kauneus -elokuvassa. Messinan tulevia töitä odottaa jo kiinnostuksella.
Palaa luokseni vielä sai maailman ensi-iltansa Venetsia elokuvajuhlien kilpasarjassa.

Arvioitu elokuva:
Palaa luokseni vielä. Ohjaus Piero Messina. Elokuvateattereissa 9.9.
Artikkelikuvassa Jeanne (vas.) ja Anna tunnustelevat vielä tietä toistensa tuntemuksiin.


Avatar photo

Kirjoittaja

Kirjoittaja on toimittaja, jota inspiroivat kirjojen lukemattomat maailmat, drag queenit, kissat, maatyöt ja ystävät. Ihmisessä kiehtoo eniten hänen määritelmiin taipumaton salaisuutensa.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.