Hjalmar Söderbergin klassikkoromaani on filmattu jo kolmannen kerran.
Rakkaus ja suuri intohimo ovat vaikea aihe, vaikka rakkauselokuvan valinnut katsoja oletettavasti onkin jo virittäytynyt suurien tunteiden odotukseen. Moni filmi horjahtaa helposti joko ylimakeaan sentimentaalisuuteen tai kuolemanvakavaan eron paisutteluun, jos rakkaus päättyy pettymykseen.
Ruotsalaisen Pernilla Augustin Vakava leikki (Den allvarsamma leken, 2016) onnistuu väistämään molemmat ansat. Rakastavaisten sisäänpäin kääntynyt yksityinen todellisuus kohtaa silti aikanaan reaalimaailman, ja lasku lankeaa siitäkin. Elokuvan käsikirjoitus on Lone Scherfigin.
Kun lehden oikolukijana uraansa aloitteleva Arvid (Sverrir Gudnason) kohtaa työtovereiden yhteisellä veneretkellä taidemaalarin kauniin Lydia-tyttären (Karin Franz Körlof), rakkauden jumalat hymyilevät heille. Nuori ja köyhä Arvid, maalta vasta Tukholmaan muuttanut, on kokematon ja epävarma. Isä toivoi hänestä opettajaa, mutta toisin kävi. Nyt Arvid ”ei ole mitään, eikä hänellä ole mitään”. Avioliittoon ei ole mitään edellytyksiä, vaikka sydäntä kuinka kuumottaisi suloisen Lydian läheisyydessä.
Lydia taas on isänsä piikana nähnyt kyllin paljon elämää tietääkseen, että hän haluaa pois kaikesta siitä, mihin on juuttunut. 1900-luvun alun Ruotsissa poispääsystä ja sosiaalisesta noususta saatoi joutua maksamaan kalliisti. Tunteiden varaan ei uskaltanut suuria rakentaa.
Nuoret onnistuvat kuitenkin saamaan omat hetkensä. Sitten heidän tiensä eroavat, ja kumpikin avioituu tahollaan. Vuosia myöhemmin he kohtaavat ja silloin nähdään, onko totta se, ettei tunne tunne aikaa.
Niin Hjalmar Söderbergin vuonna 1914 ilmestyneessä romaanissa Den allvarsamma leken kuin elokuvassakin aloitteen tekijä on juuri Lydia. Voi vain kuvitella, että naisen määrätietoinen halu on ollut aikoinaan joillekin liikaa. Tarina on kiehtonut elokuvan tekijöitä jo pitkään, sillä romaani on filmattu aikaisemmin kahdesti: vuosina 1945 ja 1977.
Karin Franz Körlofin herkkäpiirteinen Lydia etsii intohimon lisäksi sitäkin tärkeämmältä tuntuvaa vapautta.
Pernilla Augustin elokuvassa katsoja hyvinkin vakuuttuu toisiaan tuskin tunteneiden nuorten intohimon kestävyydestä. Ainakin siksi, että hän haluaa vielä uskoa sellaisen onnen mahdollisuuteen. Lydian pyrkimyksen vapauteen voi myös hyvin ymmärtää. Ehkä se on jopa suurempi kuin hänen intohimonsa?
Arvidin päätoimittaja Nationalbladetissa toteaa kuin ennustuksena, että mies ei valitse vaimoaan, lapsiaan eikä rakastajatartaan. Toisaalta elämä tunnetusti rakentuu juuri omista valinnoista ja niiden seurauksista. Arvidia varoitetaan myös siitä, että onni voi pilata sekä hänen että muiden elämän.
Onni on silti niin lumoavaa. Kamera hyväilee teatterissa Arvidin edessä istuvan Lydian vallatonta ohimokiharaa, korvakorua ja niskan kaarta. Sanoja ei tarvita. Rakastavaisten ympärillä aukeaa sanoittakin reaalimaailman ylittävä todellisuus.
Elokuvan kiinnostavin jakso on silti Arvidin ja Lydian eron aika. Katsoja saa pitkin matkaa hienovaraisia vihjeitä heidän avioliittojensa tilasta. Arvidin vaimo, riipaiseva Dagmar (Liv Mjönes) ei ole mikään tyhmä nainen. Hän tietää, että elämä on vain näennäisesti hyvin. Eikö se silti voisi riittää? Dagmar ei uskalla liikahtaakaan, ettei korttitalo hajoaisi.
Lydia taas tietää olevansa miehensä omaisuutta, mutta uskaltaa silti pyrkiä vapauteen.
Molemmissa naisissa on vaikuttavaa vahvuutta ja voimaa, jopa enemmän kuin heidän miehissään. Vaikka ihminen ei valitsekaan elämäänsä, sen läpi hänen on silti itse mentävä.
Arvioitu elokuva:
Vakava leikki, ohjaus Pernilla August. Teattereissa 2.12.2016.
Artikkelikuva: Lydian ja Arvidin nuoruuden kesä oli lyhyt.
