Articles by Leo Näreaho

Avatar photo

Kirjoittaja on uskonnonfilosofian dosentti Helsingin yliopistossa.


0

Tutkijat outojen kokemusten jäljillä

Poikkeavat, yliluonnollisiksi mielletyt kokemukset ja ilmiöt eivät ole kadonneet länsimaisesta(kaan) kulttuurista, vaikka ihmisten koulutustaso on noussut. Siksi on yllättävää, että akateeminen tutkimus on ollut sangen niukasti kiinnostunut tästä ilmiöalueesta.

Miika Siironen: Mustanlipun alla. Kuva Atena kustannus.
0

Sinimusta saarnamies

Poliittisen historian tutkija Miika Siironen piirtää kirjassaan Mustan lipun alla vaikuttavan henkilökuvan äärioikeistolaisesta herännäispapista ja heimoaktivistista Elias Simojoesta (1899–1940).

Kynttilä. Kuva: Brian Lary/Freeimages.
1

Yhteistä pohjaa rakentamassa

Marcus Borg (1942–2015) oli amerikkalainen Uuden testamentin tutkija, joka selvitteli kirjoissaan paitsi raamatuntutkimuksen tuloksia myös tutkimusten seurauksia kristillisen uskon kannalta. Erinomainen esimerkki tästä on hänen teoksensa Kristinuskon sydän, joka ilmestyi englanniksi 2003.

Ote Hieronymus Boschin teoksesta Ascent of the Blessed.
0

Kuolema vai hallusinaatio?

Hans Peter Duerr (s. 1943) on saksalainen antropologi ja kulttuurihistorioitsija, joka on kirjoittanut laajasti ihmisen sivilisaatioprosessin eri puolista – niin uskonnosta kuin seksuaalisuudestakin. Duerr on ollut kiinnostunut myös ihmisen tietoisuuteen liittyvistä ongelmista.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.