Hans Peter Duerrin teos Die Dunkle Nacht der Seele.
Hans Peter Duerr (s. 1943) on saksalainen antropologi ja kulttuurihistorioitsija, joka on kirjoittanut laajasti ihmisen sivilisaatioprosessin eri puolista – niin uskonnosta kuin seksuaalisuudestakin. Duerr on ollut kiinnostunut myös ihmisen tietoisuuteen liittyvistä ongelmista. Uudessa kirjassaan hän käyttää ensyklopedista kulttuurien tietämystään tarkastellessaan niin sanottuja kuolemanrajakokemuksia, jotka ovat viime vuosina saaneet yhä enemmän huomiota myös tutkimusmaailmassa.
Duerrin teos seuraa löyhästi rajakokemuskuvausten vakiintuneita vaiheita: henkilö kokee irtautuvansa ruumiistaan; hän siirtyy tunnelin kautta kohti valoa; hän kohtaa viimeisen ”rajan”, jota ei voi ylittää ja kokee mahdollisesti jonkinlaisen elämänarvion; lopulta henkilö (kokija) palaa tai hänet lähetetään takaisin ruumiiseensa. Muista aihetta käsittelevistä kirjoista Duerrin teos poikkeaa laajuutensa ja massiivisen lähdemateriaalinsa ansiosta (esimerkiksi lähteitä on 119 sivua). Kirjoittaja etsii nykyajan ihmisten kokemuksille vastaavuuksia varhaiskantaisten kulttuurien ”sielunmatkojen” kuvauksista; mukana on paljon esimerkiksi shamanististen kokemusten erittelyä. Duerr esittelee myös länsimaisia ja itämaisia historiallisia kuvauksia erilaisista sielunmatkoista. Itse asiassa Duerr on itsekin kokenut poikkeavia tietoisuuden tiloja, mikä lienee osaltaan virittänyt hänen kiinnostustaan aiheeseen.
Materiaalinsa ansiosta Die dunkle Nacht der Seele antaa tavanomaista laajemman näkökulman kuolemanrajakokemuksiin, jotka helposti mielletään viime vuosikymmenien länsimaiseksi ilmiöksi. Duerr esimerkiksi huomauttaa, että toisin kuin jotkut rajakokemustutkijat väittävät, tunnelikokemuksia esiintyy erilaisissa kulttuureissa ympäri maailmaa eikä vain länsimaisten kokijoiden kuvauksissa. Myös rajakokemuksiin liittyvä moraalinen elämänarvio voi esiintyä ei-länsimaisten kokemusten kuvauksissa. Samoin kokijan paluu elävien maailmaan on usein eri kulttuurien kokemuksissa samankaltainen. Henkilö saa tietää, että hänen aikansa ei ole vielä tullut ja hänen on palattava (usein vastentahtoisesti) fyysiseen kehoonsa.
Duerrin tarjoama runsas historiallinen ja etnologinen aineisto tekee kirjasta mielenkiintoisen, mutta samalla se on teoksen ongelma. Duerr ei lähtökohtaisesti määrittele kuolemanrajakokemusta, vaan hän puhuu yleisesti ja sangen huolettomasti sielunmatkoista (Seelenreisen). Näitä matkakuvauksia hän löytää kristillisen keskiajan (oletetuista) kuolemankokemuksista ja noidiksi epäiltyjen kertomuksista samoin kuin luonnonkansojen shamaanien kuvauksista. Esitystapa on usein kovin luettelomaista. Onkin kysyttävä, miten paljon tällaisilla kokemuksilla on yhteistä nykypäivän länsimaisten kuolemanrajakokemusten kanssa. Jälkimmäisiä tutkittaessa ainakin pyritään toteamaan, että henkilö on todella ollut lähellä fyysistä kuolemaa, vaikka näin ei ilmeisesti aina asianlaita olekaan. Shamanistiset kokemukset ovat lähtökohtaiset kunkin kulttuurin voimakkaasti värittämiä. Sama pätee keskiaikaisiin kuvauksiin, joiden kuvausten tarkkuudesta (tai kokijan ”kuolemanläheisyydestä”) on vaikea sanoa mitään varmaa.
Yksi ongelma kirjan lähteiden käytössä on, että Duerr saattaa esittää pitkän tekstikappaleen lopussa lukuisan joukon sinänsä kiinnostavia lähteitä, mutta tällöin voi jäädä epäselväksi, mistä lähteestä tietty tieto tai kuvaus on peräisin. Hän esimerkiksi kritisoi niitä kirjoittajia, joiden mukaan rajakokemuksen negatiivisia piirteitä esiintyy vain tunnelivaiheen aikana; tällöin tunnelia seuraisi aina positiivinen, rakkauden täyttämä kokemus. Duerrin mukaan yhtä usein rajakokemukset alkavat miellyttävinä, mutta muuttuvat myöhemmin kauhuntäyteisiksi. En ole varma, mistä lähteestä tällainen tieto on peräisin. Negatiivisia kokemuksia esiintyy, mutta väitän, että Duerrin kuvausta tavallisempi tapaus on sellainen, jossa negatiivinen kokemus muuttuu positiiviseksi. Duerr itse esittää, että rajakokijoista 12–23 prosenttia kertoo kyselyjen mukaan erittäin epämiellyttävistä tai jopa ”helvetillisistä” kokemuksista. Tämäkin luku tuntuu sangen korkealta, vaikka kirjoittaja tarjoaakin lähteitä sen tueksi. Joka tapauksessa Duerr on oikeassa siinä, että kaikki kuolemanrajakokemukset eivät ole ekstaattisia taivaskokemuksia.
Duerr etsii myös mahdollisia selityksiä rajakokemuksille. Hän torjuu ehdotukset, joiden mukaan rajakokemukset selittyisivät unikokemuksina, hallusinaatioina tai olisivat verrattavissa esimerkiksi ohimolohkoepilepsian yhteydessä esiintyviin kokemuksiin. Duerrin mukaan myöskään tajuntaa muuttavat huumeet eivät tuota vastaavanlaisia kokemuksia. Jälkimmäisille on tyypillistä, että niiden aikana havainnon tai kuvitelmien kohteet ovat epävakaita ja muutoksen tilassa. Sen sijaan rajakokemukset ovat erittäin selkeitä ja eläviä. Itse asiassa on kuitenkin näyttöä siitä, että nukutusaineena ja viihdehuumeena käytetty ketamiini tuottaa ainakin joissain tapauksissa rajakokemuksiin verrattavia elämyksiä. Duerr sen sijaan korostaa ketamiinikokemusten hallusinatorisia piirteitä.
Duerrin oma kanta on, että kuolemanrajakokemukset ovat kokijan itsensä tuottamia pseudohallusinaatioita, joilla on oma erikoinen realiteettiluonteensa. Hän spekuloi, että isoaivokuoren alla aivoissa saattaa vaikuttaa eräänlainen hätäohjelma, joka selittää rajakokemusten realistisen luonteen. Duerr jättää avoimeksi myös mahdollisuuden, että rajakokijoilla on kokemuksensa (siis tajuttomuutensa) aikana poikkeuksellisia, paranormaaleja havaintoja. Sen sijaan hän ei voi hyväksyä kirjaimellisesti kuvauksia, joiden mukaan kokijan ”sielu” irtautuu fyysisestä ruumiista kokemuksen aikana; ruumiittomaan olemassaoloon liittyy liian paljon ongelmia.
Tässä Duerrin kriittisyys on aiheellista, mutta toisaalta on muistettava, että tietoisuuden perimmäinen luonne yhtä hyvin kuin tietoisuuden ja fyysisen maailman suhde ovat myös filosofisia ongelmia, joita ei ratkaista pelkästään aivotutkimusta tekemällä. Kuolemanrajakokemusten ei-fysikaaliseen luonteeseen saattaa viitata muiden piirteiden ohella niiden voimakkaasti hengellinen luonne, joka usein saa kokijassa aikaan voimakkaan elämänmuutoksen. Tämä puoli jää Duerrin kirjassa vähälle huomiolle.
Arvioitu teos:
Duerr, Hans Peter: Die dunkle Nacht der Seele: Nahtod-Erfahrungen und Jenseitsreisen. Insel Verlag 2015. 687 s.
Artikkelikuvassa on ote teoksen kannessakin komeilevasta Hiernonymus Boschin maalauksesta Ascent of the Blessed.
