Marcus J. Borgin teos Kristinuskon sydän.
Marcus Borg (1942–2015) oli amerikkalainen Uuden testamentin tutkija, joka selvitteli kirjoissaan paitsi raamatuntutkimuksen tuloksia myös tutkimusten seurauksia kristillisen uskon kannalta. Erinomainen esimerkki tästä on hänen teoksensa Kristinuskon sydän, joka ilmestyi englanniksi 2003.
Kirjan lähtökohtana on, kuten Wille Riekkinen esipuheessaan toteaa, Yhdysvaltain kristillinen kenttä, joka on vahvasti jakautunut konservatiiveihin ja liberaaleihin. Samantapainen tilannehan on vallalla myös Suomessa, ja kuluneet vuodet alkuteoksen julkaisemisen jälkeen ovat pikemminkin kärjistäneet vastakkainasettelua molemmissa maissa. Siksi Borgin kirjan suomentamiselle on hyvät perusteet.
Kari Kuulan käännös on sujuvaa, vaikka ajoittain jotkin sanavalinnat pistävät silmään (buddhalaisen päämäärä on kai valaistuminen, ei valaistus).
Yksi Borgin teoksen miellyttävistä piirteistä onkin se, että hän ei – liberaaliin leiriin kuuluvana – ensisijaisesti ole osoittamassa konservatiivien tai muiden toisin ajattelevien erheitä, vaan haluaa rakentaa eri leirien välille yhteistä pohjaa. Borgin kirjan perustava kysymys on mitä tärkein. Mitä kristillinen usko voisi tarkoittaa koulutetulle nykyihmiselle, joka hyväksyy nykytieteen ja raamatuntutkimuksen tulokset eikä voi enää uskoa kirjaimellisesti useimpiin kristillisiin oppeihin – mutta jota silti puhuttelee kristinuskon hengellinen ulottuvuus? Kuinka yhdistää ”pää” ja ”sydän”?
Borg lähtee liikkeelle kahdesta erilaisesta paradigmasta eli kokonaisvaltaisesta tavasta ymmärtää kristillinen usko. Hän puhuu ”varhaisemmasta” ja uudesta, ”nousevasta” paradigmasta. Tämä noudattaa suurin piirtein konservatiivi–liberaali-jakoa. Borg haluaa kuitenkin erottaa nousevan paradigman jyrkimmistä liberaaleista tulkinnoista. Hän haluaa säilyttää tradition merkityksen eikä hylkää esimerkiksi John S. Spongin tavoin persoonallista Jumala-puhetta. Kuitenkin varhaisemman ja nousevan paradigman välillä on ratkaiseva ero, vaikka molemmat ovatkin Borgin mielestä mahdollisia kristinuskon tulkintoja. Erot koskevat erityisesti raamatuntulkintaa ja muun muassa kysymyksiä naispappeudesta ja kristinuskon ainutlaatuisuudesta.
Borgin vastaus nykyihmiselle, joka haluaa yhdistää kristinuskon pään ja sydämen, löytyy nousevan paradigman mukaisesta tulkinnasta. Raamatuntutkimuksen ja muiden tieteiden tulokset eivät ole ongelma, jos Raamattua tulkitaan metaforisesti tai ainakin paljon metaforisemmin kuin perinteinen kristillinen oppi on tehnyt. Esimerkiksi kertomukset Jeesuksen syntymästä ja ylösnousemuksesta ovat enemmän metaforia kuin kirjaimellisesti tosia kertomuksia. Ratkaisevaa on, mitä kertomukset sanovat meille. Saavatko ne sisimpämme avautumaan Jumalan todellisuudelle? Miksi kertomusten ja oppien kirjaimellinen ”uskominen” olisi ratkaisevan tärkeää? Borg muistuttaa aiheellisesti, että erityisesti Raamattua tulkittaessa metaforinen totuus voi olla rikkaampi kuin kirjaimellisen tulkinnan totuus.
Borg esittää kirjassaan erittäin tärkeitä huomioita uskosta ja uskomisesta. Onko Jumala todella ensisijaisesti kiinnostunut ihmisen päähän pesiytyneistä uskomuksista? Borgia mukaillen: rankaiseeko Jumala siis ihmistä sen tähden, että tämä on älyllisesti rehellinen eikä voi uskoa tiettyjä oppeja kirjaimellisesti todeksi? Kirjoittaja muistuttaa, että (kristillinen) usko ymmärrettynä ikään kuin tosiksi uskottavina väitelauseina, on pikemminkin modernin ajan tuote. Varhaisempina aikoina usko ei ollut pään vaan enemmän sydämen asenne. Tätä perinnettä seuraa nouseva paradigma. Borgille usko ei ole ensisijaisesti tosina pidettäviä uskomuksia, vaan luottamusta (fiducia) ja uskollisuutta (fidelitas) suhteessa Jumalaan sekä kokonaisvaltaista tapaa katsoa (visio) maailmaa Jumalan ilmentymänä. Perinteisen paradigman tulkinnassa kristinuskosta tulee liian helposti pelon ja vaatimusten – oikeanlaisen uskon – uskonto.
Marcus Borg valottaa kirjassaan rauhalliseen tyyliinsä myös monia muita kristinuskon keskeisiä kysymyksiä. Hän puhuu mieluummin panenteistisestä kuin teistisestä Jumalasta. Ensin mainitun mukaan maailma on Jumalassa, vaikka Jumala onkin enemmän kuin maailma. Perinteinen teismi tekee liian jyrkän eron maailman ja Jumalan välille.
Jeesus-tutkijana Borg esittää myös Jeesuksen elämästä ja kuolemasta kiinnostavia huomioita. Eikö perinteinen tulkinta korosta Jeesuksen jumaluutta niin voimakkaasti, että hänen ihmisyytensä jää taka-alalle?
Myös kristillinen hartauden harjoittaminen ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus – kristinuskon sosiaalinen ulottuvuus – saavat kirjassa huomiota. Borgille kristinuskon nouseva paradigma tarkoittaa myös, että kristityillä ei ole yksinoikeutta ”pelastumiseen” tai ”valaistumiseen”. Kristinuskossa on omat luovuttamattomat hengelliset painotuksensa (Borg on varauksitta kristitty), mutta muissakin traditioissa ihminen voi kulkea hengellisen vapautumisen tietä.
Borgin kirjasta kuuluu henkilökohtainen ääni, ja siksi hänen kirjaansa ei pidä lukea teologisena tutkielmana, vaan ajattelevan ihmisen vuosikausien aikana kypsyneenä pohdintana. Missä ovat suomalaisten teologien ja raamatuntukijoiden kirjoittamat vastaavanlaiset teokset?
Arvioitu teos:
Borg, Marcus J.: Kristinuskon sydän: uudelleen löydetty usko. TvM, 2016.
Artikkelikuva: Brian Lary/Freeimages.
