Ismo Pellikka oppi lukemaan 4-vuotiaana ja lukee edelleen ammatikseen, johon sisältyy myös luetuista kirjoista kertominen Itä-Suomen yliopistossa.
Tämän kirjan lokeroiminen johonkin genreen on hankalaa. Tieteellinen tutkimus se ei ole. Ei se ole raporttikaan, kartoitus se ei myöskään ole, esseeksi liian pitkä ja perusteellinen, ei siitä ole romaaniksi. Dekkarin eräät tuntomerkit täyttyvät.
Asetelma on mielenkiintoinen: Turkkiin maahantulokiellon saanut tutkija ja toimittaja VTT Kristiina Koivunen katsoi Turkin asemaa, politiikkaa menneisyyttä ja nykyhetkeä Pohjois-Irakista käsin, ikään kuin kauempaa. Sieltä näkeekin hyvin.
Joe (USA). Alina (Suomi). Muiden muassa. Muukalaisuus. Kulttuurishokki. Rakkaus. Sen epäonnistuminen.
Jos viimeisin oma pohdinta historiantutkimuksen tarpeellisuudesta, olemuksesta ja luonteesta ajoittuu omaan kouluaikaan, tämä kirja saattaa palauttaa todellisuuteen. Biografinen historiantutkimus pääsi pannasta Pohjoismaissa vasta vuosituhannen vaihteessa.
”Köyhyys keskittyi – – Kamppiin ja Ruoholahteen”. Tänään on toisin. Moni asia on silti säilynyt ennallaan helsinkiläisessä todellisuudessa pitkälti yli sadan vuoden ajan.
”Mitä minä olen tehnyt, kun olen saanut arvosteltavakseni tämän kirjan? Systemaattinen johdatus rakkauskäsitteeseen? Luterilainen rakkausmääritelmä? Keskustelu rakkaudesta teologianhistoriassa? Rakkaus länsimaisen filosofian historiassa? Tuskin mikään käsikirja?”