He eivät tiedä mitä tekevät -teoksen kansi. Kuva: Tammi
Joe (USA). Alina (Suomi).
Muiden muassa.
Muukalaisuus. Kulttuurishokki. Rakkaus. Sen epäonnistuminen. Synnytyksen jälkeinen masennus. Lapsien kehityksen ongelmat. Ristiriita omien vanhempien kanssa. Tökkivä akateeminen ura. Vandalismin kohteeksi valikoituminen.
iAm-laite, joka siirtää kokemukset elektrodin kautta aivojen kuulo- ja näköalueelle. Tieteen etiikka. Eläinkokeet.
Muun muassa.
”He eivät tiedä mitä he tekevät.”
Ei mikään ihme.
Narratiivissa on monta tasoa. Menneisyys, tämä hetki, tulevaisuus. Ensimmäiset perheet ja uusperheet. Eri sukupolvet. Kaaos, järjestys. Ihmeellistä kyllä – ne risteytyvät aina, ja yleensä tavalla, jota lukija ei osaa ennustaa.
Henkilöiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka ei jätä kylmäksi. Ei kai minun elämäni ole / ole ollut / tule olemaan tuollaista?
Emmehän me tiedä mitä teemme.
Kirjailija kuvaa luomiensa (aidot esikuvat omaavien?) henkilöiden ilmeet, eleet ja tunteet graafisella tavalla millin tarkkuudella, mikä saa lukijan nostamaan katseensa tekstistä ja katsomaan ympärilleen; varmistumaan ajasta, paikasta ja hetkestä, jossa oikeasti on.
(Vähän kuin yrittäisi kirjoittaa arvostelua ensimmäistä kertaa markkinoille tulevasta Raamatusta.)
Akateemisen maailman kuvaus tulee teoksen sivuilta iholle ja iskee päin näköä. Onko tässä teoksessa viivapiirros 2010-luvun alun elämästä, ihmisistä, heidän unelmistaan, pettymyksistään, heidän tulevaisuudestaan?
Toimituksen pyynnöstä luin teoksen e-kirjana. Se ei lieventänyt lukuelämystä. Ehkä juuri tämä kirja sopikin lukea elämän ensimmäisenä e-kirjana. Siinä kun sivutaan eMaailman ja iMaailman vaikutusta mieleen ja mieltymyksiin. Meihin. Muiden muassa.
Luen tämän kirjan uudelleen. Tunnen paperin ja haistan painomusteen.
Arvioitu teos:
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Tammi 2015. 823 s.
