Historiallinen elämä -teoksen kansi. Kuva: SKS.
Jos viimeisin oma pohdinta historiantutkimuksen tarpeellisuudesta, olemuksesta ja luonteesta ajoittuu omaan kouluaikaan, tämä kirja saattaa palauttaa todellisuuteen.
Biografinen historiantutkimus pääsi pannasta Pohjoismaissa vasta vuosituhannen vaihteessa. Historiantutkija saa nyt olla kiinnostunut yksittäisistä henkilöistä ja henkilökohtaisista prosesseista, yksittäisen ihmisen elämästä, ei enää pelkästään kollektiivisesta prosesseista.
”Elämäkerta” on kirjoitus elämästä, se on kertomus, joka seuraa kohteensa elämänkulkua.
Biografinen lähestymistapa nostaa esille tunteita ja tunnerakenteita eri tavalla kuin niin sanottu perinteinen lähestymistapa.
Biografinen analyysi tekee mahdolliseksi sen, että emme tutki oikeastaan edes yksilöä, vaan nimenomaan ihmistä, jolla on sosiaalista elämää, kuten perhe, työ ja koulutus, ja joka toimii erilaisissa historiallisissa, poliittisissa ja sosiaalisissa ympäristöissä.
Biografi ei kysy pelkästään ”mitä”? Hän kysyy myös ”miksi?”. Hän tahtoo tietää, miksi jokin toteutui tai ei toteutunut ihmisen tai ihmisten elämässä. On olemassa myös joukkobiografista tutkimusta, joka kertoo ihmisjoukkojen ja -ryhmien tyypillisistä ja epätyypillisistä elämistä ja valinnoista.
Tässä teoksessa liikutaan naisbiografioissa, yhteiskunnallisissa liikkeissä, perhehistoriassa, omaelämäkertojen sivuilla, muistelmissa sekä tiedemiesten ja -naisten elämien kulussa, ratkaisuissa ja pettymyksissä. Artikkeleiden päähenkilöitä ovat muiden muassa Ulrike Baader-Meinhof, Edward Westermarck, Alli Havas, Anni Voipio, Juhani Rinne, Ellen Key ja Alexandra Gripenberg, mikä sinänsä osoittaa biografisen tutkimuksen mahdollisuudet.
Biografisen tutkimuksen lähdepohja on laaja; muistitieto, päiväkirjat, omat ja toisten kirjoittamat muistelmat, henkilökohtaiset esineet, kirjeet, pöytäkirjat, sanoma- ja aikakauslehdet, valokuvat…
Koulun historianopetuksen yhteydessä tuskin pohdiskeltiin eläimen elämäkerran kirjoittamisen mahdollisuuksista. Biografi kirjoittaa elämästä, ei välttämättä ihmisen elämästä. Suomenhevosori Lapukka (1917–1941) saa vihdoinkin elämäkertansa julki tässä teoksessa.
Useimmat kirjoittajista ovat Turun ja Oulun yliopistojen henkilökuntaa, dosentteja ja tohtorikoulutettavia. Heidän asiantuntemuksensa välittyy kirjan sivuilta väkevästi.
Tämän kirjan avulla pääsee sukeltamaan biografisen tutkimuksen ytimeen. Lähdeviitteitä on runsaasti. Artikkelikokoelman tietty hajanaisuus häiritsee hieman. Eräissä artikkeleissa tieteellinen jargon häiritsee, ja osa artikkeleista vie lukijansa syvälle tutkimusmenetelmien nyansseihin.
Paras sanoma kuitenkin viimeiseksi: biografinen tutkimus voi auttaa meitä ymmärtämään toista ihmistä – ja sitä kautta ehkä itseämmekin.
Arvioitu teos:
Historiallinen elämä. Biografia ja historiantutkimus. Toim. Heini Hakosalo, Seija Jalagin, Marianne Junila & Heidi Kurvinen. Historiallinen arkisto 141. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014. 330 s.
