Esko Karppanen on filosofian lisensiaatti ja vapaa kirjoittaja. Hänen julkaisujaan ovat muun muassa esseeteokset Unohduksen tällä puolen (Ntamo 2013) ja Jumalten unet (Ntamo 2018) sekä romaanit Muurin varjossa (Atrain&Nord 2021) ja Alkuromaani (Atrain&Nord 2025).
Suomen yleisradion nettisivuilta Areenasta voi löytää toinen toistaan hienompia näytelmiä ja kuunnelmia, jotka ovat katseltavissa ja kuunneltavissa toistaiseksi. Erityisen kiitoksen ansaitsevat vuosikymmenten takaiset tallenteet, joista monet ovat onneksi säilyneet.
”vetoisessa kirkossa hetken, kun suitsutussavu laskeutuu” (T. S. Eliot: Burnt Norton II)
Luulen, että useimmat ihmiset pelästyisivät, jos heitä vastaan kadulla, kassajonossa, pihapolulla tai metsätiellä astelisi enkeli, ihmistä muistuttava siipiniekka, valkokaapuinen olento.
Hyvää oloa kuvataan paratiisilliseksi. Millaista paratiisissa siis oli? Onnellista muuten mutta yksinäistä, kun Aatamilla ei ollut kumppania.
Juutalainen perhe Pohjois-Italiassa vuonna 1983. Perheenisä on klassillisen arkeologian professori, jolle tulee kesäisin nuori tutkimusapulainen. Juutalaisuus on perheessä mukana juhlapyhien vietossa muttei lainkaan ankarien sääntöjen noudattamisessa.
Ingmar Bergmanin (1918 – 2007) elokuvassa Nattvardsgästerna (Winter Light, Talven valoa, 1962) käydään keskustelua kärsimyksestä ja viitataan pariinkin kertaan Kristuksen tuskanhuutoon ristillä.