Morfydd Clark on elokuvan pääosassa.

Saint Maud – uskonnollinen herääminen

Uskonnollisuus ja erityisesti katolisen kristinuskon tuominen kauhuelokuvien lisämausteeksi on ollut tavallista niin kauan kuin kauhuelokuvia on tehty. Suurin osa on ollut b-luokan roskaviihdettä, mutta on joukkoon mahtunut myös kauhuelokuvan merkkipaalujakin kuten Rosemaryn painajainen (1968) ja Manaaja (1974). Yleensä ne ovat käsitelleet yliluonnollisen pahuuden astumista tämänpuoleisuuteen, jota vastaan kirkon miehet ja joskus myös naiset ovat sitten asettuneet taistelemaan. Saint Maud hakee monella tapaa erilaista lähestymistapaa. Ensinnäkin se hakee pelottelun sijasta enemmän ahdistavaa ja draamallista tunnelmaa. Toiseksi sen yliluonnollinen aspekti jää enemmän katsojan oman tulkinnan varaan, ainakin osittain.

Maud (Morfydd Clark) on nuori sairaanhoitaja, joka on vaihtanut sairaalamiljööstä kotihoitoon. Maud on myös tullut hiljattain uskoon ilmeisen railakkaiden vuosien jälkeen. Ennen kotihoitoon siirtymistä on Maud saattanut tehdä vakavan hoitovirheen, minkä seurauksena hän on joutunut lähtemään sairaalasta ja vaihtamaan nimensä. Suoraan mitään ei kerrota, mutta vahvoja viitteitä tähän annetaan.

Maud on uskoon tullessaan omaksunut hyvin radikaaleja näkemyksiä, mikä taitaa olla melko tavallista sellaisille henkilöille, jotka ovat aikaisemmin viettäneet ns. railakasta elämää ja sitten tulleet uskoon. Maud hakee kaikelle tekemiselleen Jumalan johdatusta ja siunausta. Maud kokee olevansa Jumalan asialla kaikessa mitä tekee. Maud odottaa uutta toimeksiantoa uudelle potilaalle. Maudin ainoa tarkoitus ei ole huolehtia potilaansa ruumiillisesta voinnista vaan myös hänen sielunsa pelastamisesta. Pian Maudin rukouksiin vastataan ja hän pääsee hoitamaan entistä tanssikoreografi Amandaa (Jennifer Ehle). Amanda on 49-vuotias parantumatonta syöpää sairastava hieman paheellisista elämäntavoista nauttiva nainen, joka sopii hyvin Maudin tarkoitukseen sielujen pelastamisesta.

Elokuvan mainosjuliste.

Elokuvan mainosjuliste.

Amandan sielu on täydellinen parannettava Maudille, sillä Amanda on entinen taiteilija, ja hänen elämäntapansa ovat muutenkin kaukana Herraa pelkäävän ihmisen tavoista. Amandan luona käy jatkuvasti mies- ja naisvieraita, joiden suhde Amandaan ei ole pelkästään ystävyyttä. Amanda myös tupakoi ketjussa, käyttää alkoholia ja järjestää yksityisiä juhlia asunnossaan. Maud ottaa tehtäväkseen saadakseen Amandan lopettamaan paheelliset tapansa ja löytämään Jumalan. Amanda kiinnostuu myös Maudista ja tämän uskonnollisuudesta, joka on hänelle ollut aikaisemmin täysin vierasta. Amandaa kiinnostaa, miten Jumala oikein puhuttelee Maudia, ja Maud uskoutuu hänelle. Maud kuvaa Jumalan läsnäolon ja sen, miten Jumala tälle puhuu, fyysisenä tunteena, jonka kautta Maud tietää mitä tehdä. Jumalan puhe kuvataan Maudin kasvoissa lähes orgasmin tapaisena seksuaalisena tapahtumana.

Maud ottaa Amandan pelastamisen niin tosissaan, että alkaa rajoittaa tämän elämää keksimällä Amandan rakastajille tekosyitä, jotta nämä eivät enää tulisi tapamaan tätä. Maud kysyy jatkuvasti Jumalalta neuvoa, miten asioissa pitää edetä. Amanda ei sosiaalisena ihmisenä kuitenkaan suostu eristäytymään muusta maailmasta ja vastoin Maudin tahtoa järjestää isot syntymäpäiväjuhlat, missä Maud saa toimia tarjoilijana. Juhlien aikana käy ilmi, että Amanda on ollut tietoinen Maudin tarkoitusperistä ja haluaa julkisesti nöyryyttää tätä. Seuraa välikohtaus, jonka seurauksena Maud joutuu jättämään pestin Amandan luona.

Maud kokee uskonkriisin ja pettyy Jumalaan. Irtiotto Jumalasta ja uskosta on hetkellisesti niin raju, että Maud lähtee baariin nauttimaan alkoholia ja etsimään miesseuraa. Seuraavana aamuna Maud saa kuitenkin huomata, ettei hän ole päässyt Jumalasta eroon. Jumala ei ole vaiennutkaan ja puhuttelee nyt suoraan Maudia, joka saa uuden hengellisen tehtävän. Kaikki tulee päättymään huonosti.

Elokuvan ohjaaja Rose Glass.

Elokuvan ohjaaja Rose Glass.

Saint Maud on ohjaaja Rose Glassin ensimmäinen pitkä elokuva. Siihen nähden, että kyseessä on ensikertalaisen elokuva ja vielä kauhuelokuva, jotka ovat viimevuosina menneet sieltä, mistä aita on matalin, on Saint Maud poikkeuksellisen hallittu ja hyvin toteutettu elokuva, joskaan ei täydellinen. Se mikä tekee Saint Maudista poikkeuksellisen kauhuelokuvan tässä ajassa on sen vahva draamallisuus sen keskittyessä päähenkilöihinsä. Se ei nojaa halpaan säikyttelyyn niin kuin monet nykykauhuelokuvat vaan keskittyy painostavaan tunnelmaan Maudin hulluuden tullessa entistä enemmän esille. Välillä elokuva tuntuu etenevän vähän turhankin verkkaisesti.

Elokuva tuntuu antavan mahdollisuuden tulkita tarina siten, että Maudilla todella olisi suhde Jumalaan, tai sitten Maud on mieleltään sairas ja kuvittelee kaiken. Elokuvan viimeinen kuva tosin riistää katsojalta viimeistään tulkinnan mahdollisuuden. Ja vaikka elokuva tuntuukin olevan älyllisesti korkeammalla tasolla kuin monet muut, niin on se kuitenkin pohjimmiltaan melko suoraviivainen kuvaus siitä, mihin uskonto ja mielen sairaus voi pahimmillaan johtaa. Parasta elokuvassa on Maudia esittävän Morfydd Clarkin roolisuoritus, jossa hän pystyy näyttelemään sekä rauhallisen hillittyä uskolleen omistautunutta hoitajaa että uskonnollisen vihan sokaisemaa ihmistä. Jo pelkästään hänen takiaan elokuva kannattaa käydä katsomassa.

Saint Maud nyt elokuvateattereissa.

Artikkelikuvassa pääosan esittäjä Morfydd Clark.


Tuomas Hurme

Kirjoittaja

Tuomas Hurme (s. 1987) on teologian maisteri, joka vapaa-ajallaan lukee kirjoja ja katselee elokuvia. Tajusi teini-ikäisenä katsottuaan Stanley Kubrickin elokuvia, että elokuvat voivat olla enemmän kuin viihdettä.


'Saint Maud – uskonnollinen herääminen' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.