Conchita Wurst euroviisuvoittajana 2014. Kuva: Thomas Hanses/EBU
1

”We are unstoppables!”

Conchita Wurstin voitto Eurovision laulukilpailussa oli vahva ”kyllä” paitsi komealle Rise Like a Phoenix -balladille myös erilaisuudelle, keskinäiselle kunnioitukselle ja ihmisten ykseydelle. Asennetta ovat opetelleet käytännössä myös hänen faninsa.

Kuvakollaasi vuoden 2014 keskeisistä uskontouutisista.
0

Merkittävimmät uskontouutiset vuonna 2014

1. Lähi-idän kristittyjen ahdinko Monilla listoilla ISIS on nostettu vuoden merkittävimpiin uutisaiheisiin. Sen varjossa on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle se, mitä on tapahtumassa Lähi-idän kristityille, erityisesti Irakissa ja Syyriassa. Heidän 2000-vuotinen läsnäolonsa alueella on vähitellen hiipumassa.

Ote Reza Aslanin teoksen Kapinallinen kansikuvasta. Kuva: Gummerus
1

Jeesus-tulkinta vikaraiteilla

Tämä kirja on selvästikin tekijälleen tärkeä, muttei tutkimuksen kannalta – ehkä monen pettymykseksi – tuo esiin mitään olennaisesti uutta tai mullistavaa. Hypoteesi selootti-Jeesuksesta sellaisenaan on vanha, ainakin jo 1700-luvulta; 1900-luvulla sen lanseeraajia ovat olleet muun muassa Robert Eisler 1930-luvulla ja S. G. F. Brandon 1960-luvulla.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.