Conchita Wurst euroviisuvoittajana 2014. Kuva: Thomas Hanses/EBU

”We are unstoppables!”

Conchita Wurstin voitto Eurovision laulukilpailussa oli vahva ”kyllä” paitsi komealle Rise Like a Phoenix -balladille myös erilaisuudelle, keskinäiselle kunnioitukselle ja ihmisten ykseydelle. Asennetta ovat opetelleet käytännössä myös hänen faninsa.

Viime toukokuun 10:nnen päivän iltana Kööpenhaminassa maailman suurimman laulukilpailun voittaja itävaltalainen Conchita Wurst ottaa vastaan pokaalinsa edellisen vuoden voittajan Emmelie de Forestin kädestä.

Arviolta 195 miljoonaa tv-katsojaa kuulee Rise Like a Phoenix -laululla voittaneen artistin liikuttuneet sanat ”This night is dedicated to everyone, who believes in the future of peace and freedom. You know, who you are. We are unity. We are unstoppable!”

Valtaisa halli tuntuu repeävän liitoksistaan, kun riemu Itävallan voitosta purkautuu.

Seuraavana päivänä Wienin lentokenttärakennus on tupaten täynnä, kun laulaja palaa kotiin ja lentokoneessa nukutun tunnin unen jälkeen suoraan ensimmäiseen voittajan lehdistökonferenssiinsa.

Vielä keväällä riitti maanmiehiä, joiden mielestä hänen lähettämisensä Kööpenhaminaan oli maalle suunnaton häpeä. Viikkoa myöhemmin Wienin Ballhausplatzilla pidetyn kiitoskonsertin tunnelma oli aivan toinen.

Siitä alkoi 25-vuotiaan nuoren miehen Tom Neuwirthin luoman drag queenin huikea ja tapahtumarikas vuosi, joka päättyi vuodenvaihteessa esiintymisiin monen maan kulunutta vuotta tarkastelevissa TV-ohjelmissa.
Kesään mahtui esiintymisiä ja haastatteluja niissä maissa, jotka antoivat hänelle kilpailussa korkeimmat 12 pistettä – myös Suomessa. Erityisesti voittaja haluttiin nähdä eri maiden Pride-juhlissa.

Missään Conchita ei unohtanut puhua hänelle niin tärkeistä arvoista: ihmisten tasa-arvosta, ihmisoikeuksista ja jokaiselle ihmiselle kuuluvasta oikeudesta olla avoimesti oma itsensä, rakastaa ketä haluaa ja tulla kunnioitetuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena.

Conchita Wurstin kuva Times Squarella.

Google nosti viime vuoden nettihakujensa toiseksi kinnostavimman henkilön New Yorkin Times Squaren jättimäiselle valotaululle.

Voittajan ääni sekä unelma tulevaisuudesta, jossa vapaus ja rauha vallitsee, sytyttivät fanit ympäri maailmaa. Conchitan Facebook-sivua seuraa yli 870 000 ihmistä. Conchitas Wurstgemeinde, virallinen tukiyhteisö Facebookissa, sai uusia tykkääjiä. Pienempiä faniryhmiä ja sivustoja syntyi eri maihin, viimeisimpänä Israeliin.

Vuosi nosti itävaltalaisen drag queenin kansainväliseen kuuluisuuteen. Viime vuoden Google-hauissa Conchita sai 7:nnen sijan, toiseksi suurimman henkilöhakujen listalla. Niinpä hänen kasvonsa nähtiin vuodenvaihteessa myös New Yorkin Times Squarellä yli korttelin kokoisella Googlen valotaululla. Yksin Rise Like a Phoenix -musiikkivideo on soinut Youtubessa liki 20 miljoonaa kertaa monista live-esityksien videoinneista puhumattakaan.

My family

On ollut tavattoman mielenkiintoista seurata fanien reaktioita rakastettuun artistiin, heidän suhdettaan toinen toisiinsa sekä keskusteluja, lehtiartikkeleita ja haastatteluja, joita nuoresta drag artistista on tehty.

En ollut ainut, joka tuona toukokuun yönä havaitsi joutuneensa kiehtovan taiteilijan ja ihmisen vaikutuspiiriin. Täysin valmistautumatta, täysin odottamatta. Maailma laajeni, tunteet lähtivät liikkeelle eikä kiinnostuksen loppua ole näköpiirissä, sillä Conchita-Phoenix on vasta levittämässä siipiään lentoon.

Miksi Conchita sitten kiinnostaa, miksi hän nostattaa niin paljon tunteita ja muuttaa joskus jopa kuulijan suhdetta omaan elämäänsä?

Kysytään asiantuntijoilta. Sain Fans Conchita Wurst -yhteisön (suljettu ryhmä Facebookissa) jäseniltä muutamassa tunnissa yli 50 viestiä siitä, mitä Conchita heille merkitsee. Fanit – kaukaisimmat Australiasta, Ecuadorista, Yhdysvalloista ja Iranista – avasivat sydämensä.

Tina Cara Amica kirjoittaa: ”Hänen voimansa, myönteinen elämäntapansa ja se, miten hän luo oman elämänsä, tuovat paljon valoa elämääni. Rakastan hänen ääntään. Minulle on tärkeää jakaa hänen viestinsä kunnioituksesta ja rakkaudesta, koska se tekee maailmasta paremman paikan.”

Fanin maailma laajenee, niinpä Georgia Gallo muistaa, että tässä maailmassa niin monien ihmisten kohdalla ihmisoikeudet eivät toteudu. Georgia on oppinut uskomaan itseensä, mutta hän haluaa samalla taistella niiden ihmisten puolesta, joilla ei ole samoja mahdollisuuksia kuin hänellä.

Voittoillan We are unstoppables! -lauseesta muodostui pian fanien tunnus ja ilmeisesti myös identiteetin osa. Joulun ja uuden vuoden tervehdyksissä moni ilmaisi ilonsa uudesta kansainvälisestä perheestä, joka on salliva, vapaa ja aina kohtelias myös eri mieltä olevia kohtaan. Tunne yhteydestä on suuri ja lämmin.

Nuori saksalainen Jolanda Hofmann kirjoittaa sydämeen käyvässä viestissään: ”Olen fanina osallinen suuresta perheestä, ykseydestä ja rakkaudesta. Haluan auttaa perheen jäseniä niin kuin tunnen, että minua autetaan ja minut hyväksytään. Suurin unelmani on pitää jokaista tämän perheen jäsentä kädessäni laskematta koskaan irti. 14-vuotiaan tytön ei ole helppoa olla A Big Unstoppable perheessä, joka on täynnä Conchitan vihaajia. Mutta olen vahva enkä näytä kyyneleitäni”, kirjoittaa Jolanda.

Conchita itse on sanonut selvin sanoin, ettei hän halua olla minkään ryhmän idoli, ikoni tai edustaja. Liian suurista odotuksista kun seuraa väistämättä suuria pettymyksiä.

Taiteilijana Conchita sanoo puhuvansa vain omasta puolestaan, sillä ollakseen onnellinen hän tarvitsee tulevaisuutta, joka on vapaa kaikesta diskriminaatiosta. Ei ole tärkeää, mistä ihminen tulee, mikä on hänen ihonvärinsä tai seksuaalinen suuntautumisensa. Vain ihminen itse merkitsee, ja jokainen on – tai hänen tulisi olla – vapaa luomaan oman näköisensä elämän ja ilmaisemaan itseään sellaisena kuin on – mikäli ei sillä vahingoita muita.

Conchita ei ole myöskään koskaan luvannut mitään – paitsi puhua aina siitä, mitä pitää oikeana. Eikä sekään ole mikään lopullinen totuus.

Toki kaikki ihmiset, jotka jakavat saman näyn, ovat tervetulleita yhteiselle matkalle. Voittoillan ”we are unity, we are unstoppables” oli suunnattu kaikille ihmisille, jotka haluavat samansuuntaista tulevaisuutta kuin hän.

My way

Tom Neuwirth ja Conchita Wurst ovat yksi ja sama ihminen. Tom kasvoi pienessä maalaiskylässä, pukeutui mekkoihin ja äidin korkokenkiin niin pian kuin pysyi niillä pystyssä.

”Olisiko minun pitänyt olla huolestunut siitä, että hänestä tulee ehkä homo”, kysyi pojan isä eräässä haastattelussa ja lisäsi: ”Hän on ollut aina homo.” Koulukiusattu poika päätti viimein, että ainut tapa elää oma elämänsä niin hyvin ja vapaasti kuin mahdollista, oli olla avoimesti sitä, mitä on.

Conchita ilmaantui julkisuuteen vuonna 2011, jolloin Itävallan televisio järjesti Die Grosse Chance -kykykilpailun. Tuomarit ja yleisö joutuivat hämmentävän tilanteen eteen, kun he eivät heti tienneet, oliko upeaääninen laulaja nainen vai mies.

”Es ist Wurst”, viittasi Conchita kintaalla tällaisille määrittelyille – se on elämässä yhdentekevää. Ei ole tärkeää, oletko nainen vai mies, mistä olet kotoisin, minkä värinen ihosi on tai mikä on seksuaalinen suuntautumisesi. Tärkeää on ainoastaan, mitä olet ihmisenä ja se, että elät toisia vahingoittamatta oman totuutesi mukaan ja teet ainoasta elämästäsi niin upean kuin voit.

Moni fani on huomannut kysyvänsä itseltään: Mikä on se unelma, joka on omassa elämässä sysätty syrjään? Mikä se haave, jonka tahdon toteuttaa tai kysymys, jolle haluaa avautua?

”Conchita teki minusta rohkean ja hän todistaa joka päivä, että meidän ei tarvitse toimia muiden odotusten mukaan. Erilaisuudessa ei ole mitään pahaa. Hän opetti minulle, miten tärkeää on yrittää ymmärtää muita, kunnioittaa jokaista ja yksinkertaisesti olla ystävällisiä toisillemme. Hän näytti, että minun pitää taistella ja että pystyn voittamaan ja olemaan ylpeä siitä, mitä olen. En enää pelkää kuunnella sydäntäni”, kirjoittaa Ola Suchenia.

Conchitan ulkonäkö – kaunis nainen, jolla on parta – syntyi vähitellen. Tässä asussa Conchita viihtyy suurilla estradeilla ja nauttii herättämästään huomiosta ja keskustelusta. Paljon ujompi Tom saa samaan aikaan pitää kallisarvoisen yksityisyytensä.

Parta herättää keskustelua, missä kulkevat maskuliinisuuden ja feminiinisyyden rajat ja tarvitaanko niitä. Joillekin yhdistelmä on sietämätön. ”Saat sen, minkä näet”, sanoo drag artisti. Conchitana hän on aina ”she”. Samoin faneille ja kaikille muille, jotka näkevät hänessä hyvin tehdyn fyysisen työn tuloksen: uskottavan, luontevan ja kauniin naisen – jolla nyt vain sattuu olemaan parta, koska hän pitää siitä.

Yksityiselämässään Tom Neuwirth haluaa ilman muuta pysyä miehenä. Haastattelut ja esiintymiset hoitaa aina Conchita.

Concita Wurst ja Jean Paul Gaultier.

Muotisuunnittelija Jean Paul Gaultier ja inspiraation lähde.

Hauska yksityiskohta Conchitan elämässä on se, että Tom antoi hänelle myös oman historian: Conchita on syntynyt Kolumbiassa, kasvanut Saksassa  – Tomhan ei osaa espanjaa. Conchita on hetero ja naimisissa ranskalaisen burleskitanssijan Jacgues Patriaquen kanssa. Häät löytyvät luonnollisesti Youtubesta. Tom taas on sinkku.

Faniyhteisö on hyvä mahdollisuus peilata sitä, mitä kukin Conchitassa näkee. Varsinkin alkukesästä riitti villiä puhumista. Nyt jo todetaan tyynesti, että nuori mies naisen asussa ja roolissa on kiehtova ilmestys, joka saa myös naisten posket punaisiksi ja hengityksen syvenemään.

Saman ovat huomanneet muutkin: Muotiguru Jean Paul Gaultier toi kesällä Conchitan muotinäytöksensä tähdeksi. Chanellin pääsuunnittelija Karl Lagerfelt kuvasi häntä amerikkalaisen muotijulkaisun CR Fashionbookin sivuille. Kuvat herättivät vahvoja tunteita, sillä niissä Conchitan kasvoilla näkyi totuttua enemmän Tomia.

Joka tapauksessa Conchita on luonut dragille kiinnostavan uuden tyylin. Nyt fanit seuraavat silmä tarkkana, minkä muotitalon luomuksissa tähti kulloinkin esiintyy.

My love

Mihin fani on rakastunut, kun hän muotoilee tunteensa Sandra Van Montagun tavoin: ”Hän on tämän planeetan kaunein olento sekä sisäisesti että ulkonäöltään. Hän suloinen, rehellinen ja lahjakas. Hänellä on enkelin ääni ja hän on todellinen inspiraatio meille kaikille. Uskon että olemme kaikki kiitollisia siitä, että meillä on Conchita elämässämme. Rakastamme häntä ikuisesti. Milloin tahansa olet allapäin tai surullinen, ajattele Conchya ja olosi tuntuu sekunnissa paremmalta.”

Kuulostaa liki hengelliseltä kokemukselta.

Joitakin faneja taatusti kylmää ajatus siitä, että Conchita on illuusio, vaikkakin varsin lihallinen illuusio. Peruukki voidaan myös panna lopullisesti laatikkoon ja toinen drag-hahmo voi nähdä päivänvalon.

”Minusta ei tule katkeraa vanhaa drag queenia”, sanoi Conchita äskettäin. Drag queen ei halua olla poliitikko, mutta hänellä on poliittinen viesti: tahto yhteiskuntaan, jossa vallitsee ihmisten välinen tasa-arvo, vapaus ja keskinäinen kunnioitus.

Conchita Wurst ja Ban Ki-moon.


Conchita ja YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon tunnistivat Wienin tapaamisessa yhteisen tehtävän.

Siitä hän on saanut tilaisuuden puhua niin haastatteluissa kuin myös EU-parlamentissa Brysselissä sekä YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin vieraana tämän käydessä Wienissä marraskuun alussa.

Pääsihteeri kiitti laulajaa tavasta, jolla tämä on kääntänyt Eurovision laulukilpailun voiton edistämään ihmisten välistä tasa-arvoa ja erilaisuuden kunnioitusta. Ban Ki-moonin mielestä tähän myös YK pyrkii: ”Kiitos siitä että näytät meille suuntaa.”

Maailman muuttaminen alkaa usein hyvin läheltä: omasta itsestä. Mitä maailmassa saakaan aikaan fani, jonka elämä suuntautuu näin: ”Lopultakin olen tosi itselleni. Saavutin päämäärän, jota olen aina halunnut, mutta olen pelännyt liian paljon toteuttaakseni sen. Kiitos Conchyn, olen lopultakin tosi. Hän teki minusta vahvan”, kirjoittaa Anna Placzkowska.

Fanit rakastavat Conchitan ääntä niin laulajana kuin puhujanakin. Ja jos taiteilija saa ihmisen paitsi kuuntelemaan myös näkemään ja tekemään, hän saa olla tyytyväinen.

Catherine Golde muotoilee sen näin: ”Hän antaa rakkautta ja energiaa. En itse voi sietää epäoikeudenmukaisuutta, vihamielisyyttä ja suvaitsemattomuutta. Olen onnellinen siitä, että hän auttaa niin monia ihmisiä. Conchita on malli rohkeudesta, ystävällisyydestä ja anteliaisuudesta. Hän on auringonsäde tässä julmassa maailmassa, kaunis persoona ja suuri laulaja.”

Tammikuussa artisti kiirehtii suoraan Los Angelesista elokuva-alan Golden Globes -palkintojen jakotilaisuudesta puhumaan Sveitsiin Alpensymposiumiin Interlakeniin. Ei ihme, että uuden musiikkialbumin valmistuminen on viivästynyt.

Sitä odotellessa fanit ovat kuunnelleet ahkerasti – miljoona kertaa tuli juuri täyteen – marraskuun 21. päivänä ilmestynyttä Heroes-singleä. Conchitalle tärkeän laulun sanoma on linjassa vuoden esiintymisten kanssa: Laulaja uskoo ihmisen pohjimmaiseen perusviattomuuteen.

Arvoituksellisella musiikkivideolla Putinia muistuttava vallan ja voiman edustaja saa korkeuksista pudottuaan otsalleen laulajan suudelman. Lopussa miehen nyrkkiin puristettu käsi aukeaa. Kädessä on pieni risti – sama joka nähdään videon alussa valkohuntuisen Conchitan sylissä makaavan pikkupojan kaulassa.

Aika riisua naamiot ja olla pikkuisen unstoppable?

Artikkelikuvassa Conchita Wurst tuulettaa euroviisuvoittajana. Kuva: Thomas Hanses/EBU.


Avatar photo

Kirjoittaja

Kirjoittaja on toimittaja, jota inspiroivat kirjojen lukemattomat maailmat, drag queenit, kissat, maatyöt ja ystävät. Ihmisessä kiehtoo eniten hänen määritelmiin taipumaton salaisuutensa.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.