Tarot – länsimaisen esoterian, henkisyyden ja kristillisen tulkinnan risteyksessä 

Yhdelle tarotkortit ovat viatonta ajanvietettä, toiselle okkultismiin kytkeytyvä ilmiö ja kolmannelle itsetutkiskelun tai hengellisen mietiskelyn väline. Korttien historia osoittaa, että niiden merkitys on moninainen. Se on vuosisatojen kuluessa rakentunut peliksi, esoteeriseksi symbolijärjestelmäksi, psykologiseksi peiliksi ja uushenkisyyden työkaluksi. Siksi tarot kertoo lopulta enemmän ihmisestä kuin korteista: tarpeestamme tulkita elämää, tehdä näkyväksi sisäisiä kokemuksia ja etsiä yhteyttä johonkin suurempaan.

Kortteihin voi törmätä kirjakaupoissa, verkkoyhteisöissä ja sosiaalisessa mediassa. Perinteisten tarotpakkojen rinnalle on syntynyt muun muassa enkeleihin, buddhalaisuuteen, wiccaan, šamanismiin, feminismiin ja joogaan ja kristinuskoon liittyviä pakkoja. Lisäksi on kehitetty intersektionaalisia kortteja, joiden kuvastolla pyritään haastamaan totunnaisia valtarakenteita sekä tukemaan identiteettityötä ja traumaattisten kokemusten käsittelyä. 

Tarotin näkyvyys ei kuitenkaan merkitse yksiselitteisesti ennustamisen suosion kasvua. Kortteja käytetään hyvin erilaisissa kehyksissä. Joillekin ne ovat viihdettä, toisille luovuuden tai keskustelun virittäjiä. Monille ne ovat tapa tarkastella omaa elämäntilannetta symbolien avulla. Tarot voi toimia myös hengellisenä harjoituksena, jossa olennaista ei ole tulevaisuuden tietäminen vaan pysähtyminen, mielikuvitus ja sisäinen dialogi. Korttien ympärille rakentunut kulttuuri yhdistää historian, estetiikan, psykologian, uskonnon ja populaarikulttuurin tavalla, joka tekee yksiselitteisistä määritelmistä vaikeita. 

Pelikorteista symboliseksi järjestelmäksi 

Tarotin varhainen historia on erityyppinen kuin siihen liitetyt värikkäät kertomukset. Kortit eivät syntyneet muinaisen Egyptin mysteerikouluissa eivätkä salaisen veljeskunnan rituaaleissa, vaan 1400-luvun Pohjois-Italiassa pelikortteina. Varhaisiin tarotia edeltäviin tai sen muotoutumiseen liittyviin kortteihin kuuluu Marziano da Tortonan kuvaama, Filippo Maria Viscontin hoviin tehty pakka, joka ajoitetaan tavallisesti vuosiin 1418–1425. Varsinaiset tarotkortit tunnetaan 1440-luvun Pohjois-Italiasta, ja tunnetuimpia varhaisia säilyneitä kokonaisuuksia ovat Visconti-suvulle tehdyt pakat. 

Näiden pakkojen kuvasto heijasti oman aikansa yhteiskunnallista järjestystä, hyveitä, henkilöhahmoja ja hierarkioita.Noin vuoteen 1491 ajoitettu Sola Busca -pakka on varhaisin kokonaisena säilynyt 78 kortin tarot-pakka. Myöhemmin niin sanottu Tarot de Marseille -kuvatyyppi vakiintui erityisesti Ranskassa 1600- ja 1700-luvuilla. 

Nykyisessä perusmuodossaan tarot-pakka käsittää 78 korttia. Niistä 22 kuuluu suureen arkanaan ja 56 pieneen arkanaan. Pienen arkanan maat ovat maljat, sauvat, miekat ja lantit, ja kuhunkin maahan sisältyvät myös hovikortit. Suuren arkanan hahmot, kuten Narri, Maagikko, Erakko, Kuolema ja Maailma, ovat tarotin tunnetuinta kuvastoa. Juuri nämä kortit ovat tarjonneet erityisen hedelmällisen pohjan myöhemmille esoteerisille, hengellisille ja psykologisille tulkinnoille. Tarotin nykyisiä merkityksiä ei siis voi lukea suoraan sen syntyhistoriasta. Ne ovat kerrostuneet kortteihin vähitellen. Symbolit eivät kanna yhtä, alkuperäistä ja pysyvää sisältöä, vaan niiden merkitykset syntyvät tulkinnan, käytön ja kulttuurisen ympäristön vuorovaikutuksessa.  

Egyptiläinen myytti ja okkulttinen herätys 

Merkittävä käänne tapahtui 1700-luvulla. Ranskalainen oppinut, protestanttipappi ja vapaamuurari Antoine Court de Gébelin (1725–1784) esitti Monde primitif -teoksensa kahdeksannessa osassa (1781) ajatuksen, että tarot olisi peräisin muinaisen Egyptin salatusta viisaudesta. Väitteelle ei ollut historiallista perustaa, mutta se osoittautui kulttuurisesti vaikutusvaltaiseksi. Ajan egyptomania tarjosi tarotille kiehtovan alkuperäkertomuksen, joka irrotti kortit niiden italialaisesta pelitaustasta ja liitti ne kuviteltuun muinaiseen ilmoitukseen. 

Court de Gébelinin tulkinta muistuttaa siitä, etteivät historiallisesti virheelliset väitteet välttämättä jää kulttuurisesti merkityksettömiksi. Päinvastoin ne voivat synnyttää uusia traditioita. Egyptiläistä alkuperää koskeva oletus antoi tarotille salaperäisyyden ja ajattomuuden tuntua. Kortit alettiin nähdä hajonneen muinaisen viisauden fragmentteina, jotka oli mahdollista koota uudelleen oikeanlaisen esoteerisen tulkinnan avulla. Tässä mielessä tarotin esoteerinen historia ei alkanut muinaisuudesta vaan 1700-luvun eurooppalaisesta tavasta kuvitella muinaisuus. 

Jean-Baptiste Alliette (1738–1791), joka tunnettiin nimellä Etteilla, kehitti Court de Gébelinin ajatuksia käytännöllisempään suuntaan. Hän yhdisti tarotin ennustamiseen, hermetismiin ja astrologiaan sekä perusti vuonna 1788 Thotin kirjan tulkitsijoiden seuran. Tarot alkoi näin muotoutua itsenäiseksi esoteeriseksi järjestelmäksi, jonka avulla ajateltiin voitavan tulkita ihmisen kohtaloa ja näkymättömän todellisuuden vaikutuksia. 

1800-luvun okkulttisessa herätyksessä tarot sai uusia kerrostumia. Ranskalainen okkultisti Éliphas Lévi (1810–1875) yhdisti tarotin kabbalistiseen symboliikkaan. Hänen jälkeensä tarotin korttien, heprealaisten kirjainten ja kabbalan elämänpuun rakenteiden välille alettiin rakentaa järjestelmällisiä vastaavuuksia. Kyse ei ollut enää vain yksittäisten korttien ennustuksellisista merkityksistä, vaan kokonaisesta maailmankuvasta, jossa kosmoksen eri tasojen ajateltiin heijastavan toisiaan. 

Tarot länsimaisen esoterian kuvallisena karttana 

Tarotin muotoutuminen liittyy länsimaisen esoterian historiaan. Länsimainen esoteria ei tarkoita yhtä oppia tai liikettä, vaan toisiinsa kytkeytyvien ajatusperinteiden, liikkeiden ja käytäntöjen kokonaisuutta. Sen historiaan ovat eri tavoin liittyneet esimerkiksi hermetismi, gnostilaisuus, magia, uusplatonismi, alkemia, kabbala, astrologia, paracelsismi, spiritualismi, kristillinen teosofia, vapaamuurarius, teosofia, antroposofia ja ruusuristiläisyys. Samasta laajasta kulttuurisesta perinnöstä on kulkenut vaikutteita myös new age -henkisyyteen ja muihin uushenkisyyden muotoihin. 

Länsimaisen esoterian tutkija Wouter J. Hanegraaf on tarkastellut länsimaisessa kulttuurissa jännitteisiä tiedon muotoja, joista esoterian kannalta keskeinen on gnosis: henkilökohtaiseksi ja kokemukselliseksi ymmärretty tieto hengellisestä todellisuudesta. Tällainen tieto ei ensisijaisesti nojaa julkisesti toistettavaan empiiriseen näyttöön eikä institutionaaliseen auktoriteettiin, vaan sisäiseksi ja usein mystiseksi koettuun oivallukseen ihmisen, kosmoksen ja jumalallisen todellisuuden olemuksesta. 

Tarotin käyttöä on vaikea ymmärtää, jos sitä tarkastellaan vain väitteinä ulkoisesta todellisuudesta. Korttien merkitys ei monelle käyttäjälle perustu siihen, että niiden uskottaisiin välittävän samalla tavalla todennettavaa tietoa kuin tieteellinen tutkimus. Se ei myöskään välttämättä nojaa tunnustetun uskonnollisen yhteisön oppiin. Kokemus voi rakentua sen varaan, että kortin kuva tuntuu avaavan jotakin olennaista omasta elämästä. Tieto koetaan merkitykselliseksi, koska se syntyy sisäisenä kokemuksena. 

Tällainen kokemus voi olla käyttäjälle voimakas, mutta voima ei yksin ratkaise tulkinnan totuutta. Sisäinen oivallus voi avata uusia näkökulmia, mutta se voi myös vahvistaa ennakko-oletuksia, pelkoja tai toiveita. Siksi tämän tyyppistä tietoa on tarkasteltava sekä ymmärtävästi että kriittisesti. Kokemuksen henkilökohtainen merkitys on todellinen ilmiö, vaikka sen pohjalta tehtyjä väitteitä ulkoisesta todellisuudesta ei voitaisi todentaa. Juuri tässä kulkee yksi tarotin käytön keskeisistä jännitteistä. 

Hermetic Order of the Golden Dawn ja vastaavuuksien maailma 

Tarotin esoteerisen järjestelmän ja muutoinkin modernin okkultismin ja rituaalimagian kannalta on ollut merkittävä vuonna 1888 Englannissa perustettu Hermetic Order of the Golden Dawn. Järjestö muodosti laajan synteesin länsimaisen esoterian aineksista ja rakensi niiden ympärille rituaalimagian sekä asteittaisen initiaatiojärjestelmän. Golden Dawnin vaikutuksesta astrologiset, kabbalistiset, elementaaliset ja värisymboliset vastaavuudet vakiintuivat keskeiseksi osaksi tarotin tulkintaa. 

Tarot toimi Golden Dawnissa myös vihkimyksen välineenä. Korttien kuvat jäsensivät vihityn etenemistä järjestön asteissa ja tekivät abstrakteista opeista visuaalisesti lähestyttäviä. Symbolit eivät olleet vain katsottavia kuvia, vaan osia rituaalisesta järjestelmästä. Niiden avulla pyrittiin ymmärtämään ja hallitsemaan niiden voimien vastaavuuksia, joiden ajateltiin vaikuttavan ihmisessä ja maailmassa. 

Golden Dawnin piirissä kehitetty tarot-meditaatio havainnollistaa hyvin tätä ajattelutapaa. Suuren arkanan 22 korttia liitettiin kabbalan elämänpuun 22 polkuun. Korttiin yhdistettiin planeetta, eläinradan merkki tai elementti, ja meditaatiossa keskityttiin näihin vastaavuuksiin. Harjoitukseen saattoi kuulua väriskaaloja, jumalallisia nimiä, visualisaatiota ja kortin kuvan kohtaamista ikään kuin elävänä symbolina. Olennaiseksi kysymykseksi nousi, mitä kuva kertoo ihmisen henkisestä matkasta. 

Tässä vaiheessa tarot oli jo etääntynyt huomattavasti alkuperäisestä pelikorttikäytöstään. Siitä oli tullut länsimaisen esoterian kuvallinen kartta. Korttien avulla voitiin esittää käsityksiä ihmisestä, maailmankaikkeudesta ja henkisestä kehityksestä. Samalla tarotin tulkinnasta tuli yhä järjestelmällisempää. Kortin merkitystä ei ratkaissut vain sen kuva, vaan sen asema laajassa vastaavuuksien verkostossa. 

Rider–Waite–Smith ja kristillisen kuvaston läsnäolo 

Vuonna 1909 julkaistu Rider–Waite–Smith-pakka on muodostunut yhdeksi maailman tunnetuimmista tarot-pakoista. Sen kokonaisuuden suunnitteli Arthur Edward Waite (1857–1942), ja kortit kuvittivat Pamela Colman Smith (1878–1951). Molemmat olivat kuuluneet Golden Dawniin. 

Pakka jatkoi Golden Dawnin esoteerista perintöä, mutta teki tarotin kuvallisesta kielestä aiempaa kertovampaa ja helpommin lähestyttävää. Erityisesti pienen arkanan numeroiduissa korteissa on kuvattuja tilanteita ja henkilöhahmoja, mikä tukee korttien tulkitsemista kertomuksina. Esityksessä korostuu myös pakan kristillinen kuvasto, johon sisältyy esimerkiksi Eedeniin, Mariaan ja evankelistojen ikonografiaan viittaavia aiheita. 

Esoteeriset liikkeet ovat käyttäneet, muokanneet ja tulkinneet uudelleen kristillisiä symboleja. Vastaavasti kristillisessä esoteriassa on pyritty yhdistämään kirkollista traditiota, mystiikkaa ja salattua viisautta koskevia käsityksiä. Tämä historiallinen lomittuminen tekee tarotin kristillisestä arvioinnista vaativampaa kuin pelkkä jaottelu kristilliseen ja ei-kristilliseen antaa ymmärtää. Samat kuvat voivat saada eri yhteyksissä hyvin erilaisia merkityksiä. Symboli ei elä tyhjiössä, vaan sitä tulkitaan aina osana tiettyä maailmankuvaa ja käytäntöä. 

Arkkityypit, alitajunta ja mielikuvitus 

1900-luvulla tarotin tulkintaan alkoi vaikuttaa yhä selvemmin psykologinen kieli. Erityisesti Carl Gustav Jungin (1875–1961) käsityksiä arkkityypeistä ja synkronisiteetista alettiin myöhemmin soveltaa tarot-tulkintaan, vaikka Jung itse ei kehittänyt tarot-teoriaa. 

Tarot-pöydälle asetettu kuva voi toimia kuin peili, vaikka peilikuva ei olisikaan yksiselitteinen. Kortti herättää assosiaatioita, muistoja, pelkoja ja toiveita. Ihminen rakentaa kuvista kertomuksen ja asettaa oman elämäntilanteensa suhteeseen sen kanssa. Kortti ei tällöin välttämättä anna vastausta vaan muuttaa kysymystä. Se voi tehdä näkyväksi ristiriidan, jonka ihminen on jo aavistanut, mutta jota hän ei ole kyennyt pukemaan sanoiksi. 

Tässä mielessä tarotin käyttö muistuttaa joitakin muita symbolisen työskentelyn muotoja. Kuvat avaavat mielikuvituksen ja alitajunnan kerroksia samaan tapaan kuin unet ja kertomukset. Suuren arkanan toistuvat aiheet liittyvät lähtemiseen, valtaan, rakkauteen, kriisiin, kuolemaan, muutokseen ja täyttymykseen. Ne tarjoavat kuvallisen sanaston elämän taitekohdille. Tarot toimii tällöin psykologisten ja hengellisten prosessien peilinä sekä transformaation symbolisena näyttämönä. 

Psykologinen tulkinta ei silti automaattisesti tee kaikesta tarot-työskentelystä terapeuttista. Reflektio voi olla hyödyllistä, mutta tarot ei korvaa ammattimaista mielenterveyden hoitoa eikä anna luotettavaa tietoa toisten ihmisten ajatuksista, terveydestä tai tulevista tapahtumista. Mitä suurempi painoarvo korteille annetaan elämän ratkaisuissa, sitä tärkeämmäksi nousee kysymys tulkinnan vastuullisuudesta. 

Tarot henkisyyden käyttöliittymänä

Tarotin nykyinen suosio liittyy laajempiin hengellisyyden ja henkisyyden muutoksiin. Henkisyys ei ole kadonnut, vaikka institutionaalinen uskonnollisuus on heikentynyt. Sen sijaan uskonnollisia aineksia valitaan, yhdistellään ja tulkitaan yhä useammin henkilökohtaisten kokemusten näkökulmasta. Ihmiset eivät välttämättä etsi valmista oppijärjestelmää, vaan kuvia, rituaaleja ja harjoituksia, joiden avulla voi jäsentää omaa elämää. 

Tarot soveltuu tällaiseen ympäristöön poikkeuksellisen hyvin. Se ei vaadi jäsenyyttä uskonnollisessa yhteisössä eikä sitoutumista yhtenäiseen oppiin. Kortteja voi käyttää yksin, toisen ihmisen kanssa tai digitaalisessa ympäristössä. Niihin voi yhdistää eri traditioiden käsitteitä, mutta yhtä hyvin niitä voi tarkastella myös psykologisesti.  Tarot on ikään kuin käyttöliittymä, jonka sisällöt vaihtuvat käyttäjän maailmankuvan mukaan. 

Juuri joustavuus selittää osan tarotin vetovoimasta, mutta se synnyttää myös kriittisiä kysymyksiä. Jos symboli voi merkitä lähes mitä tahansa, mikä estää tulkintaa muuttumasta pelkäksi omien toiveiden vahvistamiseksi? Jos eri traditioista irrotettuja aineksia yhdistetään vapaasti, mitä niiden alkuperäisille merkityksille tapahtuu? Entä missä määrin henkisyydestä tulee kulutettava tuote, kun uusia pakkoja rakennetaan jatkuvasti erilaisten identiteettien, elämäntapojen ja hyvinvointitrendien ympärille? 

Viimeisimmän Gallup Ecclesiastican (Kirkon tutkimus ja koulutus, 2024) mukaan noin kolmannes 40–49 -ja 50–59-vuotiaista naisista ilmoitti, että on konsultoinut tarot-konsulttia, auralukijaa, selvänäkijää tai muuta ennnustajaa. Runsas kymmenesosa 18–29 -ja 40–49-vuotiaista naisista ilmoitti puolestaan, että tarot kuuluu vähintään toisinaan heidänhenkiseen tai hengelliseen elämään. 

Tarot ei tarjoa näihin kysymyksiin valmista vastausta. Se pikemminkin tekee näkyväksi nykyisen henkisyyden kaksijakoisuuden. Henkilökohtainen autonomia voi vapauttaa ihmisen ahdistavasta auktoriteetista, mutta samalla yhteisesti arvioitavien kriteerien puuttuminen voi altistaa mielivaltaisille tulkinnoille. Symbolit voivat avartaa ihmisen näkökulmaa, mutta ne voivat myös sulkea hänet oman sisäisen maailmansa kaikukammioon. 

Voiko tarot olla kristillisen mietiskelyn väline? 

Kristillisessä traditiossa ennustamiseen ja pyrkimykseen saada salattua tietoa tulevaisuudesta on suhtauduttu varauksellisesti. Kysymys ei koske vain menetelmää vaan hengellisen luottamuksen suuntaa. Mistä ihminen etsii turvaa, johdatusta ja hengellistä auktoriteettia? Ryhtyykö kortti ohjaamaan ratkaisuja tavalla, joka kaventaa vapautta ja vastuuta? 

Toisaalta kaikki nykyinen tarot-työskentely ei ole ennustamista. Kortteja käytetään myös mietiskelyyn, itsetutkiskeluun ja hengelliseen pohdintaan. Tämä on synnyttänyt yrityksiä tulkita tarotia kristillisen mystiikan kehyksessä. Tunnetuin esimerkki on Valentin Tombergin (1900–1973) postuumisti ja alun perin anonyymisti julkaistu Méditations sur les 22 arcanes majeurs du Tarot (1980), jonka englanninnos Meditations on the Tarot ilmestyi vuonna 1985. Tomberg ei käsitellyt tarotia ennustusmenetelmänä, vaan suuren arkanan kortteihin rakentuvana kristillisen hermeettisen mietiskelyn kokonaisuutena. 

Tombergin teoksen myöhempään vastaanottoon kuuluu myös sveitsiläisen katolisen teologin Hans Urs von Balthasarin (1905–1988) jälkisanat. Kristillisiä tarot-tulkintoja edustavat lisäksi John Dranen (s. 1946), Ross Cliffordin ja Philip Johnsonin Beyond Prediction: The Tarot and Your Spirituality (2001) sekä Brittany Mullerin the Contemplative Tarot: A Christian Guide to the Cards (2022). Mullerin teoksessa kortteja käytetään rukouksen ja kristillisen mietiskelyn virikkeinä. Näissä lähestymistavoissa kortti ei ole itsenäinen ilmoituksen lähde, vaan hengellisen pohdinnan virittäjä. Sitä käytetään samaan tapaan kuin kuvaa, runoa tai muuta mietiskelyä avaavaa aineistoa. 

Vertaus kristilliseen taiteeseen on samalla sekä kiinnostava että rajallinen. Kristillinen traditio tuntee kuvallisen hengellisyyden syvästi. Ikonit, kirkkotaide, liturgiset värit, eleet ja sakramentaaliset merkit välittävät merkityksiä, joita ei voida tyhjentää käsitteellisiksi määritelmiksi. Ne kutsuvat katsomaan, viipymään ja tulkitsemaan omaa elämää suhteessa pyhään. Tarotin vetovoima voi osittain kertoa samasta inhimillisestä tarpeesta löytää symbolinen kieli kokemuksille, joille tavalliset sanat eivät tunnu riittävän. 

Ratkaiseva ero koskee kuitenkin symbolien tulkintakehystä ja suuntaa. Kristillisessä hengellisyydessä kuvan tehtävänä ei ole ensisijaisesti palauttaa ihmistä omaan sisäiseen maailmaansa, vaan avata hänen suhdettaan Jumalaan, lähimmäiseen ja luomakuntaan. Itsetuntemus on tärkeää, mutta se ei ole hengellisen elämän päämäärä. Kristillisestä näkökulmasta on siksi kysyttävä, tuottaako symbolinen työskentely vain uusia tulkintoja itsestä vai johtaako se myös vastuuseen, rakkauteen ja oman minän rajojen ylittämiseen. 

Torjunnan ja kritiikittömyyden välissä 

Kristillinen suhtautuminen tarotiin ajautuu helposti kahteen vastakkaiseen ääripäähän. Ensimmäisessä tarot määritellään kokonaisuudessaan vaaralliseksi okkultismiksi ottamatta huomioon sen historiallisia muutoksia ja nykyisiä käyttötapoja. Toisessa kaikki symbolinen työskentely nähdään lähtökohtaisesti myönteisenä ja terapeuttisena, jolloin tarotin ennustukselliset, kaupalliset ja maailmankatsomukselliset ulottuvuudet jäävät vaille kriittistä tarkastelua. 

Kumpikaan lähestymistapa ei riitä. Demonisoiva puhe estää ymmärtämästä niitä todellisia kysymyksiä, joiden vuoksi ihmiset hakeutuvat korttien äärelle. Kritiikitön hyväksyntä puolestaan sivuuttaa kysymykset vallasta, tiedosta ja vastuusta. Tarot-tulkitsija voi saada huomattavan vaikutusvallan ihmiseen, joka elää kriisin, sairauden, ihmissuhdeongelman tai epävarmuuden keskellä. Mitä haavoittuvammassa tilanteessa ihminen on, sitä ongelmallisempaa on esittää symbolinen tulkinta varmana tietona hänen tulevaisuudestaan. 

Ymmärtäminen ei merkitse kaiken hyväksymistä eikä kriittisyys kaiken torjumista. Hedelmällinen arviointi edellyttää ainakin sen kysymistä, miten kortteja käytetään, millaisia väitteitä niiden perusteella esitetään ja kuinka suuren vallan ihminen antaa niille päätöksissään. On eri asia käyttää kuvaa oman ajattelun herättäjänä kuin ulkoistaa sille vastuu elämän ratkaisuista. Samoin on eri asia tarkastella symbolia avoimesti kuin väittää sen paljastavan varmasti toisen ihmisen tunteet tai tulevat tapahtumat. 

Mitä tarot kertoo kirkolle? 

Tarotin suosio on kirkolle ennen kaikkea kulttuurinen signaali. Se kertoo, ettei modernisaatio ole poistanut hengellistä etsintää. Merkityksen, tarkoituksen ja pyhän kaipuu eivät ole kadonneet, mutta niiden muodot ovat muuttuneet. Ihmiset etsivät kokemuksellisuutta, symboleja ja henkilökohtaisesti puhuttelevia käytäntöjä tilanteessa, jossa institutionaalisen uskonnon kieli ei aina tavoita heidän elämänkokemustaan. 

Kirkon kannalta keskeinen kysymys ei siksi ole ainoastaan se, mitä tarot-korteista pitäisi ajatella. Olennaisempaa on kysyä, mitä korttien suosio kertoo niistä ihmisistä, jotka hakeutuvat niiden äärelle. Kaipaavatko he tilaa elämän epävarmuuden käsittelylle? Etsivätkö he rituaalia tilanteeseen, jossa vanha elämänvaihe on päättynyt eikä uusi ole vielä alkanut? Tarvitsevatko he symbolista kieltä surulle, muutokselle, toivolle tai identiteetin rakentamiselle? Vai etsivätkö he kokemusta siitä, että näkymätön todellisuus koskettaa heidän arkeaan? 

Ihmisen hengellinen kysymys ei katoa sillä, että hänen käyttämänsä väline torjutaan. Samalla dialogi ei merkitse sitä, että kaikki henkisyyden muodot tulisi nähdä samanlaisina. Dialogiin kuuluu myös erojen nimeäminen. 

Tarot haastaa kirkkoa pohtimaan omaa symbolista kieltään. Kristinusko on kuvien, kertomusten, rituaalien ja ruumiillisten eleiden traditio. Silti kirkollinen puhe voi toisinaan pelkistyä käsitteelliseksi selittämiseksi. Jos ihmiset etsivät tarotin kaltaisista välineistä kokemuksellisuutta ja tilaa sisäiselle pohdinnalle, kysymys kuuluu, osaako kirkko avata oman traditionsa symbolista rikkautta tavalla, joka kohtaa nykyihmisen ilman pinnallista jäljittelyä. Syvempi haaste on tehdä näkyväksi se, että kristillinen traditio sisältää jo monia hiljaisuuden, kuvallisen mietiskelyn, hengellisen ohjauksen ja elämän taitekohtien käsittelyn muotoja. Niiden avaaminen edellyttää kuitenkin kieltä, jossa ihmisen kokemus otetaan vakavasti mutta sitä ei koroteta ainoaksi totuuden mittapuuksi. 

Kuin lasimaalauksia 

Tarot on taipunut moneen. Se on ollut peli, ennustamisen väline, esoteerinen oppijärjestelmä, vihkimyksen kuvallinen kartta, psykologinen peili ja nykyhenkisyyden muuntuva työkalu. Näitä kerrostumia ei pidä sulauttaa toisiinsa, mutta niitä ei myöskään voi täysin erottaa. Kun ihminen nostaa kortin, hänen edessään ei ole vain kuva. Siinä ovat läsnä vuosisatojen tulkintahistoria, esoteeriset vastaavuudet, populaarikulttuurin mielikuvat ja hänen oma elämäntilanteensa. Siksi tarotista käytävä keskustelu on parhaimmillaan vähemmän keskustelua korteista ja enemmän keskustelua ihmisestä. Kuka minä olen? Mihin elämäni on menossa? Mitä pelkään ja mitä toivon? Mihin voin luottaa, kun tulevaisuus ei avaudu hallittavana?  

Nämä eivät ole marginaalisia kysymyksiä. Ne kuuluvat myös kristillisen uskon ytimeen. Korttien kuvat voivat olla kuin lasimaalauksia, joiden kautta ihminen odottaa valon hohtavan. Kristillisen tradition näkökulmasta ratkaisevaa ei kuitenkaan ole vain kuvan kiehtovuus. On kysyttävä myös, mistä valo tulee, mitä se paljastaa ja mihin se kutsuu. Tarotin suosio ei välttämättä kerro ennen kaikkea kiinnostuksesta tarot-kortteihin. Se kertoo henkisestä kaipauksesta aikana, jolloin vanhat vastaukset eivät vakuuta kaikkia mutta kysymykset eivät ole kadonneet minnekään. Ihmiset etsivät edelleen merkitystä, toivoa, suuntaa ja kokemusta jostain suuremmasta. 

Ihmiset etsivät symboleja, rituaaleja ja tilaa eksistentiaaliselle pohdinnalle. Tarotin kaltaisten ilmiöiden suosio voi muistuttaa siitä, että modernissakin yhteiskunnassa ihminen etsii edelleen vastauksia samoihin kysymyksiin kuin ennenkin: kuka minä olen, mikä elämässä on merkityksellistä ja missä pyhä koskettaa arkea. Tarot voi samalla avata näkökulmia siihen, millaista symbolista ja kokemuksellista kieltä kristillinen spiritualiteetti nykyajassa tarvitsee. 

Kirjallisuutta:

Auger, Emily E. 2023. Tarot and Other Meditation Decks: History, Theory, Aesthetics, Typology. 2. painos. Jefferson, NC: McFarland.  

Court de Gébelin, Antoine 1781. ”Du jeu des tarots.” Teoksessa Monde primitif, analysé et comparé avec le mondemoderne, osa VIII, nide I, 365–410. Paris: Chez l’auteur, Boudet, Valleyre & Sorin.  

Decker, Ronald, Thierry Depaulis & Michael Dummett 1996. A Wicked Pack of Cards: The Origins of the Occult Tarot. London: Duckworth.  

Decker, Ronald & Michael Dummett 2002. A History of the Occult Tarot, 1870–1970. London: Duckworth.  

Drane, John, Ross Clifford & Philip Johnson 2001. Beyond Prediction: The Tarot and Your Spirituality. Oxford: Lion Publishing.  

Dummett, Michael 1980. The Game of Tarot: From Ferrara to Salt Lake City. With the Assistance of Sylvia Mann. London: Duckworth.  

Farley, Helen 2009. A Cultural History of Tarot: From Entertainment to Esotericism. London: I. B. Tauris. https://doi.org/10.5040/9780755697700 

Hanegraaff, Wouter J. 2013. Western Esotericism: A Guide for the Perplexed. London: Bloomsbury Academic.  

Hanegraaff, Wouter J., toim. 2006. Dictionary of Gnosis & Western Esotericism. Leiden & Boston: Brill.

Järvinen, Henri 2025. Tarot: Elämänviisauden tie. Helsinki: Viisas Elämä.

MacKian, Sara 2025. ”Reframing Death: Life-Affirming Messages from the Dead through the Lens of Spiritualism and Tarot.” Mortality 30 (4), 935–951. https://doi.org/10.1080/13576275.2024.2420747 

Muller, Brittany 2022. The Contemplative Tarot: A Christian Guide to the Cards. Foreword by Carl McColman. New York: St. Martin’s Essentials.  

O’Connor, Elizabeth Foley 2021. Pamela Colman Smith: Artist, Feminist, and Mystic. Liverpool: Liverpool University Press. https://doi.org/10.3828/liverpool/9781949979398.001.0001 

Anonymous [Valentin Tomberg] 1985. Meditations on the Tarot: A Journey into Christian Hermeticism. Kääntänyt Robert A. Powell. Afterword by Hans Urs von Balthasar. Amity, NY: Amity House.  

Waite, Arthur Edward 1910. The Pictorial Key to the Tarot: Being Fragments of a Secret Tradition under the Veil of Divination. London: William Rider & Son. Kuvitus Pamela Colman Smith.

Artikkelikuvassa tarotpakan suurten salaisuuksien kortit eli iso arkana. Kuva: Public domain, Wikimedia Commons.