Tämän kirjoittajalla oli 1960-luvulta alkaen tilaisuus kuulla matalakirkollisten puhujien saarnoja Raamatun teksteistä. Usein oivaltavaa ihmisyyttä ja sielun syvänteitä valaisevaa selitystä ja kristinuskon sanomaa. Taaksepäin katsoen seassa oli myös herätysliikeyhteisön sisäpiiriin suunnattua heimoyhtenäisyyttä rakentavaa me-henkistä ja ajoin eksklusiivista julistusta. Puheissa usein mainittu kielikuva oli viinamäen/lammashuoneen aita tai kaupungin muuri. Termin tarkoitus oli luoda erotteleva suoja ulkopuoliseen pahaan, joskus vaaralliseen tai epäilyttävään maailmaan nähden.
Ajatus suojamuurista tai lammasaitauksesta on ymmärrettävä, koska se on universaali käsite kaikkialla ihmisen asuttamilla seuduilla keräily- ja metsästyskulttuurien aikakauden jälkeen. Suojalinnoitukset, puolustusvarustukset, kaupunkien muurit ja palatsirakennelmat ovat kiinteä osa historiaamme. Raamatun sanakirjaa selaamalla voi havaita, miten taajaan esimerkiksi Vanhan Testamentin artikkeleissa esiintyy sana muuri ja sen eri muunnelmat.
Niinpä ei ole yllättävää, että muurin ja erottavan seinän mielikuva on käytössä uskonnollisten yhteisöjen suhteita kuvattaessa. Saarnoissa viljelty mielikuva tarkoittaa seuraavia asioita. Tunnistetaan tarve torjua ulkopuolisesta maailmasta oman yhteisön elämäntapaan tai ajatteluun tuleva haitalliseksi koettu vaikutus. Vapaus totutuista normeista koetaan uhkaavaksi epäterveellisen lian tai infektion tapaan. Muuri toimii myös toiseen suuntaan, estämällä oman yhteisön jäseniä lipsumasta ulos tutusta ympäristöstä.
Muurinaukko ja vartijat
Ajatus viedään konkretiaan vertaamalla seurakunnan työntekijöitä ja puhujia muurin harjalla päivystäviin vartioihin tai muurin aukossa valvoviin turvamiehiin. Ajatuskuvio on yhtä vanha kuin juutalaisuuden ja kristinuskon muodostama kulttuurinen historia. Tarkempi analyysi voisi kertoa, missä määrin eri yhteisöissä erottava muuri tai väliseinä viittaa ortopraksiaan, noudatettaviin käytäntöihin, milloin taas vartioitavana ovat ajatukset, katsomukset, mielipiteet, opilliset rakennelmat. Yhteisön suhtautuminen normeista poikkeaviin lähimmäisiin ilmentää dramaattista moninaisuutta, maltillisesta suvaitsevuudesta jopa armottomaan kuriin, juristeriaan ja rangaistuksiin.
Juutalainen uskontokulttuuri tarjoaa kiinnostavan esimerkin. Juutalaisuudessa tunnettiin jo antiikin ajoista alkaen suuntauksia, kuten saddukeukset, farisealaiset, essealaiset ja selootit. Usein aiheettomasti parjattu farisealaisuus on valaiseva. Heille tunnusomaista oli pyrkimys juutalaisen lain huolelliseen noudattamiseen. He pyrkivät muodostamaan ympäristöstä erottuvan (sanasta parash, erottaa) joukon. Tarkemmin eritellen voi kysyä, oliko erottumisen syynä
1) likaiseksi katsotut ruoka-aineet, kartettavat tavat ja saastutetut ihmiset,
2) huolellisesta lain noudattamisesta lipsuneet, välinpitämättömyyttä ilmentävät muut juutalaiset, vai
3) pakanakulttuurit, vieraat uskonnot ja muukalaiset
Vartioitava väliseinä tai heimon turvamuuri saattoi siis olla konkreettinen asia tai paremminkin henkistä ja kulttuurista laatua.
Liberaali, siis kelvoton?
Protestanttisen kristinuskon parissa yksi konkreettinen mutta samalla henkis-kulttuurinen väliseinä koskee ns. liberaaliteologian torjuntaa. Silmiin osui näyte podcastista, jonka otsikko oli Liberaaliteologian juuret. Teologisessa tiedekunnassa pitkään opettanut dosentti raivasi turvaväliä mm. useiden saman tiedekunnan kollegoiden suuntaan. Asian yleisen painavuuden ja ajankohtaisuuden vuoksi lainaan tekstiä sanatarkasti. Hän lausui: ”Liberaaliteologian teologia on lakihenkisyyttä. Se on kaikkien ahdistavinta kristillisyyttä mitä voi keksiä. Mutta heidän omasta mielestään se ei ole – se on vapauttavaa ja vaikka mitä – ja minkä tähden, koska heillä ei ole syntiä.” Vähän myöhemmin esiin nostetaan kuin liberaaliteologian alkuväitteeksi: ”Maailma ei ole paha.”
Pyydän kainosti muistamaan Jeesuksen puheisiin lasketun ja myös juutalaisuuden kunnioittaman huoneentaulun eli ”perusteesin”.
Rakasta Jumalaa kaikesta sydämestäsi, kaikesta voimastasi… Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat (Matt 22:34–40). Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat (Matt 7:12). Älä tee muille mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän (rabbi Hillel).
Mikäli luen oikein, tämä elämän ohje luokittelee synniksi mm seuraavat asiat: ahneus, kateus, väkivalta, saastaiset puheet ja teot, julmuus, epäystävällisyys, petokset ja vilppi, väärä todistus. Kaikki orjuuttaminen ja alistaminen ihmissuhteissa, perheessä, esimiesasemassa, hengellisessä opetuksessa olisi myös syytä punnita tarkoin. Liberaaliteologia on siis kaikkea muuta kuin hällä väliä -kristillisyyttä. Se on varsin paljon myös synnin välttämisen teologiaa!
Toivomus tulevalle konklaaville
Katolinen apologi Joe Heschmeyer julkaisi juuri podcastin, jonka tarkoitus oli selvästi vahvistaa väliseinää katolisen kirkon ja luterilaisuuden välillä. Teologista argumentointia ja varhaisen kirkon kirkkoisien kirjeitä esittelevä päättely halusi osoittaa, että luterilainen kirkko on heresia, koska meilläpäin ei kunnioiteta sakraalia dogmia paavi-instituutiosta. Siis väitettä, että Jeesus asetti Pietarin kirkon johtajaksi ja määritteli paavin viran seuraannon kristuksen sijaiseksi maan päällä.
Vaihtoehtoinen ja sovinnollista dialogia mahdollistava väite on myöntää, että kirkkoinstituutio, sen rakenteet niin organisaation kuin teologisten oppien ja narratiivien osalta on inhimillisen historian ja vähittäisten kehityskulkujen tulosta. Mitään erityistä yliluonnollista ilmoitusta tai säätämystä ei ole tarpeen olettaa, ellei sitten samaan tapaan kuin näemme koko ihmiskunnan vuosituhansien vaiheet yli ymmärryksemme käyvän historiaohjauksen muovaamana.
Kun avarasti ajatteleva sovinnollinen Franciscus siirtyi isiemme tykö, toivoisin, että uusi viran haltija edustaisi vastaavaa kristikuntaa kokoavaa ja Aabrahamin perintöä kunnioittavaa vakaumusta. Franciscus teki avauksia koskien naisten ja maallikoiden asemaa kirkossa, edisti ymmärrystä sukupuolivähemmistöjä kohtaan ja edusti maltillista viisautta koskien parisuhteen siunaamista. Rukoilen viisautta kokoontuvalle konklaaville, vaikka katselen epäluuloisena punaisiin viittoihin puettua kardinaalien rivistöä. Korkeaan ikään ehtinyt joukko miehiä, joilta puuttuu elämän mittainen henkilökohtaisen seksuaalisuuden ja intiimin naissuhteen kokemus ja sitä kautta yhteys tärkeimpään maailmaa ylläpitävään voimavaraan ja kauneuden ihmeeseen.
Kosher vai melkein
Seuraava esimerkkini erottavan muurin rakentamisesta tulee juutalaisen kulttuurin piiristä. Arvostan syvästi juutalaisuutta ja yhteistä historiaamme ja pyydän anteeksi tätä kertomusta. Amerikkalainen oikeuskäytäntö ja krimijournalismi vyöryttävät silmiemme eteen tapauksia, joissa on järkyttävä opetus, myös uskontoa koskevien ryhmien törmäyksestä. Esitän tapauksen sen yleisemmän merkityksen vuoksi. Arkipäivän uskontokulttuurin ortopraksia voi olla vaarallista.
Floridassa asuvan varakkaan juutalaisen perheen tytär oli naimisissa rikkaan juutalaisen miehen kanssa. Molemmat olivat uraa tekeviä juristeja. Vaimon veli oli menestyvä erityishammaslääkäri. Pariskunnalla oli kaksi lasta, ylelliset elämän puitteet. Avioliitossa ilmeni yllättävä ongelma, joka koski juutalaisen elämäntavan noudattamista. Mies halusi noudattaa juutalaisuuden sääntökirjaa yksityiskohtia myöten. Vaimo ja vaimon perhe olivat väljemmän uskontoprotokollan kannalla. Kohtalokas riita puhkesi jo hääillallisen yhteydessä, kun ilmeni, että vaimo ei ollut noudattanut kosher-sääntöjä miehen vaatimalla tarkkuudella. Illallisvieraana oleva rabbi poistui paikalta ja skandaali oli näytös siitä mitä tuleman piti.
Vaimon kotiväen suhtautuminen vävyä kohtaan myrkyttyi ja muutamia vuosia myöhemmin vaimo halusi eron. Avioerossa yksi tuskallinen riita-asia oli lasten kohtalo. Anoppi olisi halunnut vaimon ja lasten muuttavan pois isän luota isovanhempien lähelle. Vävylle oli tarjolla suuri rahapalkkio suostumisesta. Aviokriisi muuttui tragediaksi, kun aviomies murhattiin kotitalonsa pihalla 2014. Tekijöinä kaksi palkattua pikkurikollista. Tällä hetkellä 4 tai 5 osallista on vankeudessa. Vaimon veli ja ex-tyttöystävä olivat junailleet keikkaa. Nyt jännitetään anopin ja tyttären kohtaloa oikeuden rattaissa kesän 2025 aikana.
Perhe, jolla oli kaikki edellytykset elää onnellista ja täysipainoista elämää ilman puutteen häivää tuhoutui. Kompastukseksi tuli erimielisyys juutalaisen elämäntavan määräyksistä. Erottava muuri oli liian korkea.
Kuva: Vdp, Public domain, via Wikimedia Commons.
'Muurit ja dialogi' kirjoitusta ei ole kommentoitu
Be the first to comment this post!