Mitä Reinhold Niebuhr ajattelisi Yhdysvaltojen ulkopolitiikan eettisyydestä?

Donald Trumpin kausi Yhdysvaltojen presidenttinä on alkanut ”vauhdikkaasti”. Yhdysvalloissa monet hänen toimistaan ovat saaneet hyväksyviä nyökkäyksiä osakseen, mutta muualla maailmassa Trumpin linjaukset liittyen vaikkapa tulleihin ja ilmastonmuutokseen ovat nostaneet selkäkarvat pystyyn. On hän toki saanut ihailuakin osakseen.

Trumpin kriitikot ovat erityisesti Yhdysvalloissa jäätyneet ja jähmettyneet. Monet Trumpin aloitteista ovat olleet niin rajat rikkovia, että hänen kriitikkojensa on ollut vaikea tietää, mistä kritiikkinsä aloittaisivat. Tämä selittää osittain sitä, miksi demokraattien toiminta tai pikemminkin toiminnan puute on saanut monet ymmälleen.

Erityisesti Trumpin linjaukset liittyen Ukrainan sotaan ovat herättäneet kauhunsekaisia tuntemuksia Yhdysvaltojen eurooppalaisten liittolaisten keskuudessa. Onko Yhdysvallat hylkäämässä Euroopan tai Ukrainan? Onko Yhdysvallat ryhtymässä Venäjän liittolaiseksi?

On vaikea arvioida Trumpin motiiveja. Usein analyysit ovat kertovat enemmän esittäjistään kuin Trumpista. Optimisti saattaa ajatella, että Trump haluaa rauhaa hintaan mihin hyvänsä. ”Tappamisen on loputtava”, Trump on jatkuvasti toistanut. Skeptisempi analyytikko ajattelee, että Trumpia motivoi halu saada Nobelin-rauhanpalkinto. Trump lähti politiikkaan pitkälti, koska halusi näyttää kaapin paikan presidentti Barack Obamalle, joka sattumalta voitti kyseisen palkinnon heti presidenttikautensa alussa. Suurimmat kyynikot ajattelevat, että Trumpia motivoi Yhdysvaltojen lyhyen tähtäimen intressien ajaminen keinoista kaihtamatta. ”Totuus” on ehkä jossain näiden analyysien välimaastossa. Todennäköisintä on, että Trumpia ei ohjaa vain yksi motiivi.

1900-luvun yksi tunnetuimmista teologeista ja sosiaalieetikoista oli Reinhold Niebuhr (1892–1971). Niebuhria on kutsuttu yhdeksi Yhdysvaltojen kylmän sodan ulkopolitiikan pääarkkitehdiksi. Mitä Niebuhr ajattelisi Trumpin politiikasta suhteessa Ukrainaan? Monet historioitsija kavahtavat tällaisia ”mitä henkilö X ajattelisi kysymyksestä Y” -tyylistä spekulointia, koska se maailma, jossa esimerkiksi Niebuhr eli oli kovin erilainen meidän maailmamme kanssa. On siis melko lailla mahdotonta sanoa, mitä jokin historiallinen henkilö ajattelisi jostakin ilmiöstä, joka on syntynyt hänen kuolemansa jälkeen. Tällaisilla spekulaatioilla on kuitenkin arvoa, jos ne avaavat uusia näkökulmia eri ilmiöiden pohtimiseen, ja tämä vuoksi kysymys siitä, mitä Niebuhr ajattelisi Trumpista, on mielekäs.

Niebuhr oli toiseen maailmansotaan asti pasifisti. Erityisesti amerikansaksalaisen Niebuhrin näkemykset kansallissosialistisesta Saksasta saivat hänet hylkäämään pasifismin. Niebuhr ei silti ennen Pearl Harboria kannattanut varauksettomasti Yhdysvaltojen liittymistä toiseen maailmansotaan. Vielä 1938 Niebuhr kannatti vain Saksan ei-sotilaallista painostamista ja Yhdysvaltojen sitoutumattomuutta ”kapitalistisessa” sodassa. Koska kaikki valtiot olivat perusluonteeltaan itsekkäitä, sodissa harvoin oli hyvää ja pahaa osapuolta, Niebuhr katsoi. Niebuhr myös katsoi, että Yhdysvallat ei ymmärtänyt muuta maailmaa. Yhdysvaltojen politiikkaa lisäksi ohjasivat insinöörit ja liikemiehet ja nämä eivät myöskään ymmärtäneet, Niebuhrin mukaan mitään ihmisluonnosta.

Vaikka Niebuhr ei ennen Pearl Harboria kannattanutkaan Yhdysvaltojen liittymistä sotaan, hän otti jo vuonna 1940 julkaistussa kirjassaan Christianity and Power Politics kohteekseen kristityt pasifistit. Kirjassaan Niebuhr syytti monia pasifisteja harhaoppisuudesta, koska he olivat luopuneet perisyntiopista ja pitivät ihmistä perusluonteeltaan hyvänä. Niebuhr syytti pasifisteja sellaisten voimien tahattomasta kannatuksesta, jotka halusivat tuhota kristinuskon ja nöyryyttää kristittyjä. Niin kauan, kun maailmassa oli itsekkyyttä ja syntiä, oikeudenmukaisuuden nimissä kristittyjen oli käytettävä voimakeinoja, vaikka nämä johtaisivatkin usein traagisiin seurauksiin.

Jo paljon ennen Pearl Harboria Niebuhr oli toisin sanoen kääntynyt sille kannalle, että Yhdysvaltojen oli vaikka voimakeinoja käyttäen osallistuttava maailman tekemiseen oikeudenmukaisemmaksi. Niebuharilla oli kuitenkin vähän illuusioita tällaisen politiikan seurausten moraalisuudesta. Sotilaallisten interventioiden seuraukset olivat yleensä moraalisesti epäilyttäviä. Niebuhr ei ajatellut, että Yhdysvallat voi olla koskaan moraaliltaan täysin ”puhdas” ulkopoliittinen toimija.

Saksan kukistuttua Niebuhr vaati Yhdysvaltoja Euroopan jälleenrakennuksen takuumieheksi. Yhdysvaltojen tuli ”kantaa vastuu, joka oli suhteessa sen valtaan”, Niebuhr vaati. Ilman Yhdysvaltojen apua Eurooppa ajautuisi ”joko taloudelliseen kaaokseen tai poliittiseen totalitarismiin”. Humanitaaristen ja poliittisten syiden lisäksi Euroopan auttaminen oli hyväksi myös Yhdysvaltojen taloudelle, koska Yhdysvallat tarvitsi tuotteilleen markkinoita. Köyhällä Euroopalla ei olisi varaa yhdysvaltalaisiin tuotteisiin.

Niebuhr kannatti myös NATO:n perustamista. Järjestön perustaminen merkitsi Yhdysvaltojen lopullista irtautumista eristäytymisopista. YK pystyi turvaamaan rauhan vain, jos suurvallat olivat yksimielisiä ja tällä hetkellä ne eivät sitä olleet, Niebuhr katsoi. Lisäksi Länsi-Euroopan maat halusivat puolustusliittoa Yhdysvaltojen kanssa.

Palatkaamme aluksi esittämäämme kysymykseen, mitä Niebuhr ajattelisi Trumpin Ukraina-politiikasta. Niebuhr ei todennäköisesti uskoisi väitteisiin, joiden mukaan Trumpia motivoi vain rauhan saaminen Eurooppaan. Trumpin, kuten kaikkien muidenkin ihmisten päätöksiä, ohjaavat pitkälti itsekkäät syyt. Niebuhr ei olisi pitänyt lainkaan yllättävänä sitä, että Trump pyrkii inhorealistisesti ajamaan vain Yhdysvaltojen lyhyen tähtäimen etuja. Kaikkien valtioiden johtajat toimivat enemmän tai vähemmän näin. Trumpin toiminta eroaa useimpien muiden valtiojohtajien käytöksestä vain siinä, ettei hän pyri verhoamaan näkemyksiään idealistiseen kaapuun. Trump kieltäytyy ”hyve-signaloimisesta”.

Niebuhr todennäköisesti pitäisi Trumpia vulgaarina demagogina, mutta kovin paljon Trumpin käytös ei häntä ehkä yllättäisi. ”Suljettujen ovien” takana hän saattaisi jopa arvostaa Trumpin suorapuheisuutta. Niebuhr todennäköisesti kannattaisi Ukrainan tukemista, mutta hän Trumpin tapaan ei uskoisi ”maksimalistiseen” ratkaisuun, jossa rauhaa haettaisiin vain Ukrainan ehdoilla. Vaikka Niebuhr kannatti toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton patoamista, hän ei kannattanut Neuvostoliiton lyömistä tai totaalista nöyryyttämistä. Hän olisi pitänyt tällaista utopistisena päämääränä, jolla tulisi olemaan äärimmäisen ikäviä seurauksia.

Ukrainan kumppaneita Niebuhr olisi ehkä kannattanut omien motiivien epäilyyn ja omien ratkaisujen kyseenalaistamiseen. Hän olisi suhtautunut varauksellisesti ajatukseen, että Ukraina ja sen liittolaiset edustivat moraalista hyvää ja Venäjä moraalista pahaa. Ukrainan tukijat eivät auttaneet maata vain sen vuoksi, että se oli ”oikein”. Hän olisi kannustanut Yhdysvaltoja ja Eurooppaa parempaan Venäjän tuntemiseen. Tämä olisi helpottanut kompromissien löytämistä.

Vasemmistolaisena Niebuhr ei olisi todennäköisesti äänestänyt Trumpia, mutta hän ei myöskään olisi ajautunut samanlaiseen moraaliseen paniikkiin, kuin mihin suurin osa esimerkiksi eurooppalaisista johtajista on ajautunut. Hän olisi ymmärtänyt Trumpin toimintaa näitä johtajia paremmin, koska hänen ihmiskuvansa oli realistisempi. Vietnamin sodan kriitikkona Niebuhr olisi ehkä Trumpin tavoin ajatellut, että ikävä ja hauras rauha on parempi vaihtoehto kuin tappamisen loputon jatkaminen. Tästä johtuen hän olisi ehkä ollut valmis antamaan Trumpille yhden hurraa-huudon.

Artikkelikuvassa Reinhold Niebuhr Time-lehden kannessa 1948.