Marty Supreme – amerikkalaista unelmaa

Yksi vuoden 2025 suurimmista Oscar-ennakkosuosikeista on Josh Safdien ohjaama ja Timothée Chalametin tähdittämä Marty Supreme – unelmoi isosti. Safdie tunnetaan yhdessä veljensä Ronaldin kanssa ohjaamista elokuvista Good Time (2017) ja Hiomattomat timantit (2019). Marty Supreme on hänen ensimmäinen oma ohjauksensa. Good Time ja Hiomattomat timantit olivat raadollisia mutta raikkaita elokuvia Hollywoodin koneiston ulkopuolelta, ja Hiomattomissa timanteissa jopa itse Adam Sandler antoi hienon roolisuorituksen niljakkaana timanttikauppiaana.

Eletään vuotta 1952 ja New Yorkissa Marty, juutalainen nuorimies, (Timothée Chalamet) on kenkäkauppias enonsa firmassa mutta vain tilapäisesti, sillä hän vihaa työtään ja hänellä on tähtäimenä tulla maailman parhaaksi ammattipingispelaajaksi. Työssään kenkäkaupassa hänen ainoa tavoitteensa on tienata juuri sen verran rahaa, että hän pääsee osallistumaan ammattilaisten peleihin Ison-Britannian Wembleyhin. Martyllä on suhde jo lapsesta saakka tuntemaansa Racheliin (Odessa A’zion), joka on kuitenkin naimisissa toisen miehen kanssa, mutta toisaalta Martyakin kiinnostaa vain ammattimainen tulevaisuus pingiksen parissa. Marty toivoo saavansa enoltaan tämän lupaaman palkan, jotta pääsisi osallistumaan mestaruusotteluun Lontooseen. Eno ei halua Martyn lähtevän, joten Marty päätyy varastamaan palkkansa kassakaapista, ja niin hän pääsee lähtemään Wembleyn kisoihin.

Wembleyssä Marty saa näyttää taitonsa, ja hän menestyykin kisoissa hyvin ja voittaa myös yleisön puolelleen. Itseriittoinen Marty on myös sanavalmis ja valmis ylistämään toimittajille omia taitojaan nauttien julkisuudesta. Toimittajien huomion varastaa kuitenkin eläköitynyt 1930-luvun elokuvatähti Kay Stone (Gwyneth Paltrow), joka majoittuu samassa hotellissa kuin Marty. Myös Marty iskee silmänsä tähteen, joka on huomattavasti häntä itseään vanhempi ja haluaa päästä tämän juttusille. Marty onnistuu vakuuttamaan Kayn, että hän on tutustumisen arvoinen tyyppi, ja saa tämän tulemaan seuraamaan pingisottelua. Kay vaikuttuu Martyn pingistaidoista sekä tämän verbaalisista kyvyistä, ja he päätyvät hotellihuoneen sänkyyn. Kay ei kuitenkaan pysty ymmärtämään Martyn itsevarmuutta ja kaikkien panosten asettamista pingismestaruuteen.

Marty tutustuu myös Kayn aviomieheen, kyniä valmistaman yrityksen johtajaan Milton Rockwelliin (tosielämän bisnesmies Kevin O’Leary), joka ei aluksi tiedä mitään pingiksestä ja suhtautuu Martyyn alentuvasti. Pingisturnauksissa Marty on saanut myös ystävän holokaustiselviytyjästä Bélasta (Géza Röhrig, joka näytteli pääosaa unkarilaisen László Nemesin holokaustielokuvassa Son of Saulissa, 2015). Elokuvan hienoimpia kohtauksia on, kun Béla kertoo Miltonille, jonka oma poika menehtyi Tyynenmeren taisteluissa, tarinan siitä, miten hän selviytyi natsien leiriltä elävänä: Pingispelaajana Bélalla oli näppärät sormet, joten natsit antoivat hänelle erityistehtävän purkaa pommeja kaikessa rauhassa. Eräänä purkukertana mehiläinen johdatti Bélan mehiläispesän äärelle, mistä Béla karkotti savun avulla mehiläiset pois ja valeli itsensä kokkonaan hunajalla, jotta illalla toiset vangit saavat nuolla hunajan tämän kehosta. Milton kysyy Bélalta, mitä mieltä tämä on siitä, että he vapauttivat juutalaiset. Tämä voi toimia peilinä tähän aikaan.

Wembleyssä Martyn pahimmaksi vastustajaksi nousee japanilainen Koto Endo (Koto Kawaguchi). Japani on juuri saanut takaisin oikeuden osallistua mestaruuskisoihin toisen maailmansodan jälkeen, ja Endosta on jo tullut maansa suurin tähti. Marty häviää Endolle täpärästi, mutta vannoo voittavansa tämän, kun he seuraavan kerran kohtaisivat. Milton ehdottaa Martylle, että tämä tulisi hänen yrityksensä keulakuvaksi, kun kynät vietäisiin Japanin markkinoille, mutta Marty ei suostu leikkimielisiin mainosotteluihin. Marty joutuu palaamaan takaisin Yhdysvaltoihin saaden tietää, että lapsuudenheila Rachel on raskaana, ja että hän on saanut pelikiellon ja sakot, jotka pitäisi maksaa ennen kuin hän voisi osallistua uusiin kilpailuihin. Narsistinen Marty ei luovuta uskomasta omiin kykyihinsä ja on valmis uhraamaan ystävänsä ja rakastettunsa uransa edessä ja vetämään heidät hämärähommiin, jotta rahat saataisiin kasaan, jotta hän voisi voittaa Endon. Moninaisiin juonenkäänteisiin sotkeutuu mm. newyorkilainen hämärä mies Ezra Mishkin (rosoisista kultielokuvistaan tunnettu ohjaaja Abel Ferrara), eikä verenvuodatukseltakaan vältytä. Marty ei kuitenkaan koskaan luovuta, vaan on visusti päättänyt saavuttaa tavoitteensa maksoi mitä maksoi. Mutta kykeneekö Marty oppimaan virheistään ja ihmisyydestä mitään?

Vaikka elokuva kertoo näennäisesti urheilusta ja pingiksestä, se ei viime kädessä ole kuitenkaan urheiluelokuva perinteisessä mielessä – kisoihin valmistautumistakin kuvataan vain muutamassa kohtauksessa. Tarinankerronta on kuitenkin kuin pingiksessä: nopearytmistä pallottelua tapahtumista toiseen, eikä elokuva pitkästä kestostaan huolimatta tunnu pitkältä. Elokuva on yhden miehen odysseia läpi koettelemuksien, joiden päässä on mahdollinen kruunaaminen suureksi sankariksi. Marty ei kuitenkaan ole perinteinen homeerinen lihaksikas sankari, vaan hintelä silmälasipäinen, mutta vahvasti omaan älyynsä luottava mies, joka on valmis jopa rikkomaan sääntöjä.

Siinä itsessään ei ole mitään raikasta, että elokuvan pääosassa on vahvan itsetunnon ja mulkkumaisen asenteen omaava valkoinen mies, mutta Marty Supreme on kuitenkin taitavaa tarinankerrontaa, joka on vielä toteutettu hyvin. Erityisen onnistunut on elokuvan käsikirjoitus, joka uskomattomien juonenkäänteiden ja tarinankerronnan avulla kykenee luomaan monella tasolla kiinnostavan tarinan. Sivujuonia on useita, ja voisi ajatella, ettei tarinankerronta toimisi, mutta kaikesta huolimatta palaset osuvat kohdalleen. Elokuvan sankarina Marty on täysi niljake: hän hylkää raskaana olevan tyttöystävän – aluksi jopa kieltäen lapsen olevan hänen – uransa takia, ja muitakin ihmisiä Marty käyttää sumeilematta hyväkseen, jotta voisi saavuttaa tavoitteensa maailmanmestaruudesta. Voisi luulla, että tässä ajassa olemme jo tosielämässä saaneet tarpeeksemme tällaisista ihmisistä, mutta jotenkin Safdie ja Chalamet ovat onnistuneet luomaan hahmosta tämän epämiellyttävyydestä huolimatta myös hahmon, josta välittää ja jonka haluaa onnistuvan.

Marty Supreme kuulostaa paperilla perinteisen amerikkalaisen unelman tavoittelulta, jollaisia elokuvia Hollywoodin unelmakoneisto on läpi historiansa puskenut ulos. Marty Supremessa on kaikesta huolimatta sellaista arkista raadollisuutta ja samalla myös amerikkalaisen unelman kritiikkiä, millaista ei monessa tavallisessa elokuvassa ole. Joku voi toisaalta kysyä, tarvitsemmeko tässä ajassa roolimalleja ja tarinoita ison egon omaavista miehistä, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa, jotta saavuttavat tavoitteensa, uhraten siihen jopa läheisimmät ja rakkaimmat ihmiset. Elokuva voidaan toisaalta nähdä kritiikkinä ajallemme, jona individualismi on ihailtua ja tavoiteltua. Vaikka Marty tuntuu omaavan voittamattoman egon, niin elokuvassa hän joutuu myös kärsimään ja nöyrtymään, eikä hän kykene saavuttamaan tavoitteitaan ilman toisia ihmisiä. Lopussa saattaa olla jonkinlainen katarsis.

Elokuvan ensi-ilta on pe 23.1.2026.