Helsingin rauhanyhdistys.

Laitaoikeiston lumo lumoaa myös lestadiolaiset. Muutama huomautus Heikki Nenosen kirjoitukseen

Heikki Nenonen kirjoitti Vartijassa (20.10.2024) monin tavoin ansiokkaan ja mielenkiintoisen kolumnin Pekka Aittakummun loikasta perussuomalaisiin. Nenonen analysoi laajemminkin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suhteita poliittisiin puolueisiin, etenkin Suomen Keskustaan ja Perussuomalaiseen puolueeseen.

Nenonen kirjoittaa, kuinka vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä on 1900-luvun alusta saakka elänyt maltillinen poliittinen perinne, jossa keskustapuoluetta ja sen edeltäjää maalaisliittoa on tavattu äänestää 1900-luvun alkupuolelta saakka. Heikki Nenonen sanoittaa aivan oikein, ettei poliittista ”räyhäämistä” ole pidetty liikkeessä ”Jumalan lapselle” sopivana käytöksenä.

Nenonen ennustaa, että Aittakummun poliittinen ratkaisu saa sekä ymmärrystä että vastustusta liikkeen piirissä. Ymmärrystä monilta toimihenkilöiltä, yrittäjiltä, liikemiehiltä, rakennus- tai myyntialan tehtävissä toimivilta, mutta vastustusta kotirauhanyhdistyksen vanhemmilta herroilta. Nenosen mukaan myöskään liikkeen johdossa Aittakummun loikkaus ei saa suopeaa vastaanottoa, ja Heikki jopa ennustaa, että Aittakumpua tullaan lähestymään ”rakkaudella”.

Nenonen pitää jopa mahdollisena, että vanhoillislestadiolaista liikettä uhkaa hajaannus: pieni oikeistokonservatiivien ryhmittymä irtaantuu. Toinen vaihtoehto on Nenosen mukaan, että liike ”normalisoi” äärioikeistolaisen politiikan ja tekee perussuomalaisuudesta sallittua.

Lopuksi Heikki Nenonen pitää mahdollisena, että sallittu poliittinen käyttäytyminen vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä laajenee keskustan ja kokoomuksen ulkopuolelle, ja perussuomalaisuudelle muodostuu liikkeessä jonkinlainen ”oppositiomainen” elintila, mikä samalla mahdollistaisi monen kaapissa olevan demarin ja vihreän tulemisen kaapista ulos.

 

* * *

 

Heikki Nenonen tuntee omakohtaisesti vanhoillislestadiolaisuuden, ja pidän Heikin joitakin skenaarioita hyvin mahdollisina. Silti seuraavassa muutama varovainen huomautus ja tarkennus.

Nenonen rinnastaa perussuomalaisuuden äärioikeistoon ja puhuu perussuomalaisesta puolueesta rasistisena äärioikeistona. Ottamatta muuten asiaan kantaa, niin perussuomalaisten äänestäjät eivät näe asiaa näin. PS näyttäytyy heille normaalina parlamentaariseen demokratiaan luottavana ja demokraattiseen vaikuttamiseen pyrkivänä puolueena. Itse asiassa useat PS:n kannattamat asiat ja arvot ovat samoja, joita keskustapuolue kannatti vielä parikymmentä vuotta sitten.

Pekka Aittakumpu valittiin eduskuntaan 2019, ja Aittakumpu on ollut yksi keskustan näkyvimpiä kansanedustajia julkisuudessa. En kiistä, etteikö vanhoillislestadiolaisen liikkeen johtomiehillä ehkä olisi halua rakkaudellisesti tai vähemmän rakkaudellisesti lähestyä Aittakumpua, mutta toimintatila ja -vapaus tässä suhteessa on rajoitettu.

Pekka Aittakummun ajatuksilla on kannatusta vanhoillislestadiolaisen seuraväen keskuudessa, minkä Nenonen aivan oikein toteaa. Lisäksi Aittakumpu on kansanedustaja ja julkisuuden henkilö enkä pidä mahdollisena, että liikkeen johto rohkenee Aittakumpua armo- tai muilla neuvoilla ohjeellisesti lähestyä.

Käsitykseni mukaan SRK ei ole ohjeistanut jäseniään poliittisen käyttäytymisen suhteen vuosiin. Vasemmiston äänestämistä on edelleen vältetty, mutta esimerkiksi perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien, jopa vihreiden äänestäminen on ollut sallittua. On perusteltua olettaa, että vähintään SRK:n johtokunnassa ymmärretään, ettei liikkeen jäsenten ja kannattajien minkäänlainen poliittinen ohjaus nykyisen somejulkisuuden aikana ole mahdollista. En ole täysin varma, onko siihen edes kokosydämistä halua.

Pidän mahdottomana sitä Nenosen ajatusta, että sellainen uskonnollinen liike kuin SRK-vanhoillisuus voisi hajota poliittisen erimielisyyden vuoksi 2020-luvulla. Herätysliikkeet kyllä hajoavat, mutteivät puoluepolitiikan takia. Nyt ei ole kysymys liikkeen historiassa vaikuttaneesta ”punataudista”, vasemmiston joukkomittaisesta kannattamisesta tai vastaavasta vaan poliittisen historian katsannossa pikkuserkkupuolueen äänestämisestä, joka on monin osin pysynyt uskollisena monille vanhoillislestadiolaisille edelleen tärkeille arvoille.

Vaalitilastot tukevat sitä, että vanhoillislestadiolaisuuden piirissä on poliittista tilausta perussuomalaisuudelle. Pohjois-Pohjanmaa on vahvaa lestadiolaisaluetta. Oulun vaalipiirissä, mistä Aittakumpu on valittu eduskuntaan, keskustapuolueen kannatus osoittaa voimakasta laskua ja perussuomalaisten poikkeuksetta vähintään useamman, usein yli kymmenen prosenttiyksikön nousua. Monasti vieläpä niin, että PS:n kannatus on noussut saman verran kuin keskustan laskenut. Ei ole syytä olettaa, etteivätkö myös vanhoillislestadiolaiset äänestä samojen poliittisten (mega)trendien mukaisesti kuin muutkin.

Heikki Nenonen viittaa Markus Loheen pohjoisen maltillisena vanhoillislestadiolaisena. Tämä on totta. Mutta viime vuosina puolueen johtotehtävät on naisistettu ja miehitetty käytännössä kokonaan muilla kuin entisen mahtipiirin ja Aittakummun vaalipiiriin sisältyvän Pohjois-Pohjanmaan edustajilla. Keskusta on eteläsuomalaistunut ja liberalisoitunut.

Keskusta näyttäytyy konservatiivisille herätysliikeihmisille vuosi vuodelta yhä arvoliberaalimpana puolueena. Kun keskusta esimerkiksi sanoo miltei kaikille seksuaalieettisille päivänpoliittisille kysymyksille kyllä, vanhoillislestadiolaiset herätysliikkeenä sanovat poikkeuksetta ei.

Suomen poliittisessa historiassa on nähty, että pitkätkin poliittiset äänestystraditiot voivat höltyä ja kutistua – joskus jopa luhistua – jälkimodernissa ajassa vielä helpommin ja nopeammin. Keskustapuolueen kannatuskehitys on ällistyttävän samankaltainen ”muinaisen” SKDL:n kanssa. Nyt SKDL:n suora perillinen Vasemmistoliitto on juuttunut noin 7–8 prosentin puolueeksi. Ryhtymättä poliittiseksi profeetaksi on hankala olla ennustamatta keskustalle muuta kuin samantyyppistä kehitystä. Vaikea uskoa, että arvokonservatiiviset vanhoillislestadiolaiset jäävät muutoin huomattavan arvoliberaaliin ja korkeintaan keskisuureen puolueeseen kun arvokonservatiivinen vaihtoehto on tarjolla käden ulottuvilla.

Vanhoillislestadiolaisuuden historia sisältää 1920–1930-luvuilta mielenkiintoisen kuriositeetin. Liikkeen molemmat johtavat pappismiehet Oskari Jussila ja L. P. Tapaninen toimivat osin eri vaiheissa kansanedustajina. Jussila edusti kokoomuksen ehdotonta oikeistoa ja Tapaninen äärioikeistolaista Isänmaallista Kansanliikettä. Kuten tunnettua todellinen äärioikeistopuolue IKL ei koskaan kasvanut suureksi ja kuihtui pois, mutta lopulta lyhyenä elinaikanaan osoitti, että myös vanhoillislestadiolaisuuden piiristä voi löytyä kannatusta laitaoikeiston ajatuksille.

Artikkelikuvassa Helsingin rauhanyhdistys. Kuva: Weisself, CC BY 4.0, via Wikimedia Commons.


Kari-Matti Laaksonen.

About

Kari-Matti Laaksonen on Oulussa vaikuttava teologian maisteri ja yhteiskuntatieteiden kandidaatti.


'Laitaoikeiston lumo lumoaa myös lestadiolaiset. Muutama huomautus Heikki Nenosen kirjoitukseen' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Be the first to comment this post!

Would you like to share your thoughts?

Your email address will not be published.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.