Viime viikkoina uutisissa on kerrottu murtoyrityksistä suomalaisiin vedenjakelun keskuksiin, vesi-infrastruktuuriin, eri kaupungeissa. Epäilyt ovat yleisesti kohdistuneet Venäjään. Iltalehdessä haastateltu Maanpuolustuskorkeakoulun turvallisuuspäällikkö totesi, että on ”mahdollista saastuttaa vesi jollain tavalla. On mahdollista, että käytetään joitain myrkkyjä tai sitten bakteereilla saastutetaan vesi.” Hänellä ei kuitenkaan ollut tiedossa ”esimerkkitapauksia ulkomailta, missä vesijohtovettä olisi tarkoituksellisesti saastutettu.”
Vaikka esimerkkitapauksia ei ehkä olekaan tiedossa – ainakaan tuoreita – toisen maailmansodan jälkimainingeissa suurta vedenmyrkytysoperaatiota suunniteltiin Saksassa. Asialla oli joukko tuhoamis- ja keskitysleireiltä selvinneitä juutalaisia, jotka halusivat kostaa miljoonien juutalaisten joukkomurhan natseille ja saksalaisille laajemminkin – kansa kansasta. Heidän mielestään oli tarpeen antaa opetus, joka ei helposti unohtuisi ja joka ehkäisisi kansanmurhan toistumisen tulevaisuudessa.
Kaikki juutalaiset sodasta selvinneet olivat tavalla tai toisella traumatisoituneita. Suurin osa heistä kuitenkin keskittyi pääsemään turvaan Palestiinaan mahdollisimman pian. Halu kostaa saksalaisille oli tiettävästi varsin yleinen juutalaisten keskuudessa etenkin tappoleirien kauheuksien tultua tunnetuksi, mutta vain pieni, noin 50 juutalaisen ryhmä ryhtyi toden teolla toimeenpanemaan kostoa. Suuri osa heistä oli taistelujen kovettamia entisiä partisaaneja, hyvin motivoituneita ja määrätietoisia. He kehittivät suunnitelman iskeä Nürnbergissä vedenjakeluun ja myrkyttää suuren määrän saksalaisia veteen lisätyn myrkyn avulla.
Tämä puolisotilaallinen ryhmä tunnettiin hepreankielisellä nimellä Nakam (kosto). Englanniksi ryhmästä on käytetty myös nimeä The Avengers. Sen johtajana toimi Abba Kovner, joka onnistui hankkimaan tarvittavan myrkyn Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa toimivien kemistien avulla. Ryhmän jäsenet onnistuivat soluttautumaan Nürnbergin vesilaitokselle. Nürnberg oli symbolisesti sopiva kohde, koska se tunnettiin natsismin keskuksena, jossa puolue piti vuosittain vuosikokouksen näyttävine paraateineen ja muine menoineen. Natsipropaganda kiteytyi näissä kokouksissa. Kovner joutui kuitenkin paluumatkalla Palestiinasta viranomaisten pidättämäksi, ja siinä yhteydessä hän heitti myrkyn laivasta mereen. Viranomaisilla ei kuitenkaan ilmeisesti ollut tietoa Nakamin suunnitelmasta, vaan pidätyksen syy oli jokin muu.
Kun vedenmyrkytysoperaatio peruuntui, Nakam siirtyi suunnitelmaan B. Ryhmä perusti laboratorion Pariisiin, jossa kehitettiin uusi myrkky, arsenikin ja liiman sekoitus. Sitä oli tarkoitus sivellä leipiin, joilla ruokittiin Nürnbergin lähellä sijaitsevan Langwasserin internointileirin vankeja, jotka olivat enimmäkseen entisiä SS-upseereita tai muuten merkittäviä natseja. Ryhmä onnistui soluttautumaan leipomoon, jossa vankien leivät leivottiin. Leipien myrkkysively ei kuitenkaan onnistunut kunnolla, ja vain osa leivistä ehdittiin myrkyttää. New York Timesissa kerrottiin myöhemmin, että leirin vangeista runsaat 2 000 oli saanut ruokamyrkytyksen, mutta kuolonuhreista ei ollut puhetta.
Suunnitelmiin osallistuneet pysyivät pitkään vaiti toiminnastaan. Vasta 1980-luvulla he olivat valmiita kertomaan tapahtumista. Populaarikulttuurissa operaatiota on käsitelty esimerkiksi artikkelikuvan 2021 valmistuneessa elokuvassa Plan A, jonka pääosassa on saksalainen August Diehl, jonka joku voi muistaa riidanhaluisena natsiupseerina elokuvasta Inglourious Basterds. Elokuvassa esitetään Nakamilla olleen vedenmyrkytyssuunnitelmia useamman saksalaiskaupungin varalle.
Kirjailija Sam Bourne (The Guardianin toimittajan Jonathan Freedlandin salanimi) on käsitellyt Nakamin toiminnan ulottumista vielä nykyaikaankin dekkarissaan The Final Reckoning (2008). Freedland on juutalainen ja hän on useammassa Bournen nimellä kirjoittamassaan kirjassa käsitellyt kekseliäästi juutalaisia teemoja. Hänen ensimmäistä, hyvin suosittua dekkariaan The Righteous Men on kutsuttu ”juutalaiseksi Da Vinci -koodiksi”. Vartijassa esiteltiin vastikään Freedlandin omalla nimellään kirjoittama teos Pako Auschwitzista.
Plan A on myynnissä dvd:nä, ja se löytyy Elisa Viihteen vuokraamosta.
Sam Bournen vanhemmat dekkarit joutuu tilaamaan ulkomailta.
Kirjallisuutta
Dina Porat: Nakam. The holocaust survivors who sought full-scale revenge. Stanford University Press 2022.
'Kostoisku vesihuoltoon silloin ja nyt' kirjoitusta on kommentoitu
11.7.2024 @ 15.36 Hannu Kuosmanen
Olipa mielenkiintoinen tarina. Siitä tuli mieleen, että kaksi vuotta sitten kirjoitin Vartijaan Helena Immosen vuonna 2020 ilmestyneestä sotaromaanista Operaatio Punainen kettu otsikolla Dystopia, josta tulee yhä enemmän totta.
Operaatio Punainen kettu on kuvitelma siitä, mitä voisi tapahtua, kun Ruotsi ilmoittaa hakevansa Naton jäsenyyttä. Lyhyesti juoni menee niin, että välittömästi hakemuksen jälkeen tunnuksettomat pienet vihreät miehet valloittava Gotlannin, Suomi lähtee Ruotsin pyynnöstä tukemaan Gotlannin vapauttamista, Venäjä reagoi nopeasti etupiiriänsä uhkaavaan kaventumiseen ja aloittaa provokaatiot Suomessa. Niiden seurauksena pääkaupunkiseudulla katkeavat sähköt ja tietoliikenneyhteydet, E-Coli bakteeri saastuttaa juomaveden, Hankoniemi vallataan tukikohdaksi ja kohta ollaan Kaakonkulmalla ja Suomenlahdella täysimittaisessa Suomen ja Venäjän välisessä sodassa.
No, onneksi näin ei kuitenkaan tapahtunut, ainakaan vielä. Vaikuttavaa tuossa kuvitelmassa on kuitenkin se, miten todentuntoisesti Pääesikunnan tiedotuksessa työskentelevä Helena Immonen kuvaa E-Coli bakteerin saastuttaman juomaveden vaikutuksia niin yksittäisissä perhetilanteissa kuin terveydenhuollon ja koko yhteiskunnan rakenteiden tasolla. Helsingin kokoisen kaupungin väestön sairastuminen rajuun ja äkilliseen vatsatautiin ei ole mikään pikkuflunssa.
Vaikuttavaa on myös – näin jälkikäteen – miten kaikki tuo on kirjoitettu ennen niin koronaepidemiaa kuin Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon. Kaikesta kuitenkin selvittiin. Mutta sitä en voi olla miettimättä, miten herkkä yhteiskunnan vesihuolto voi olla pienten vihreiden miesten sabotaasin kohteena.
Varsinkin, kun melkein päivittäin kierrän sauvakävelylenkillä Silvolan tekojärven ympäristössä ja Päijännetunnelista Helsingin juomavettä pumppaavan Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen aidan viertä. Ja katselen laitosta kiertävän aidan turvajärjestelyjä.
On se vankka aita. Samaa luokkaa kuin itärajalle nouseva aita. Mutta koskapa aidat ovat soluttautujia pidätelleet. Droneista puhumattakaan.
https://www.vartija-lehti.fi/dystopia-josta-tulee-yha-enemman-totta/