Pako Auschwitzista.

Tiedon rajat ja holokausti

”Jos vain toveri Stalin tietäisi mitä täällä tapahtuu”, ihmisten kerrotaan vaikeroineen Tarinoiden Neuvostoliiton vankileireillä. Monet ihmiset näyttävät aidosti uskoneen, että julmuuksia tapahtui Neuvostoliitossa, koska Stalin ei ollut näistä tietoinen. Jos Stalinilla olisi ollut oikea tieto, hän olisi pysäyttänyt väkivallan. Jonathan Freedlandin Pako Auschwitzista (Like 2023) kertoo Auschwitzin keskitysleiriltä paenneen Rudolf Vrban tarinan.

Maailmalla ei ollut tarkkoja ja yksityiskohtaisia tietoja juutalaisten joukkotuhosta ennen kuin Auschwitzin kuolemanleirin toimintatavat hyvin tuntenut Vrba paljasti ne maailmalle. Vrba teki paljastuksensa siinä vakaassa uskossa, että ne auttaisivat pysäyttämään juutalaisten joukkotuhon. Hän uskoi, että keskeinen syy siihen, miksi kukaan ei ollut tehnyt juutalaisten tappamiselle mitään, oli tiedon puute. Freedland kertoo siitä, miten Vrba joutui keskitysleirille sekä hänen vaikeasta elämästään keskitysleirin jälkeen.

Vrba syntyi Slovakiassa vuonna 1924. Vuonna 1941 Slovakian natsimielinen hallitus kielsi juutalaisten osallistumisen julkisiin tapahtumiin ja yhteiskunnallisiin järjestöihin. Heidän matkustamistaan ja kaupassakäyntiään rajoitettiin, heidän verotustaan korotettiin, minkä lisäksi juutalaisten asumisvapautta rajoitettiin. Vuonna 1942 juutalaisilta riistettiin kansalaisuus ja juutalaisten omaisuus takavarikoitiin Saksasta tulleiden ohjeiden mukaisesti. Vrba yritti paeta Englantiin, mutta päätyi lopulta Auschwitzin keskitysleirille.

Vrban hengen todennäköisesti pelasti se, että hän pääsi niiden eliittivankien joukkoon, jotka yhdessä saksalaisten kanssa vastasivat leirin toiminnasta. Tässä tehtävässään Vrba sai kokonaisvaltaisen kuvan koko Auschwitzin leirin toiminnasta. Tämä tieto auttoi häntä lopulta myös pakenemaan leiriltä. Vrban kuvaama keskitysleirin rutiini ja arki ovat karua luettavaa. Vain terveet selvisivät ja ihmisiltä riistettiin kaikki yksilön arvoa korostavat elementit kuten heidän nimensä. Monessa suhteessa Auschwitz toimi kuin mikä tahansa organisaatio. Leirissä vallitsi tiukka hierarkia ja hyvien suhteiden avulla pystyi välttelemään ikävimpiä tehtäviä.

Lopulta Vrba päätyi työskentelemään ”Kanadaan”, eräänlaiseen varastoon, missä säilytettiin muun muassa juutalaisilta ryöstettyä arvokasta tavaraa. Monille Auschwitziin päätyneille juutalaisille oli uskoteltu, että heitä oltiin viemässä johonkin, jossa he saattoivat aloittaa uuden elämän, vaikka heidät todellisuudessa oltiin viemässä kuolemanleireille. Tästä syystä juutalaiset olivat ottaneet mukaansa kaiken arvokkaan omaisuutensa.

Vasta Kanadassa Vrba tajusi, että Auschwitz ei ollut vain vankileiri, vaan ”kuolemantehdas”. Hän ymmärsi, että saksalaiset olivat konkreettisesti ottaneet tavoitteekseen tuhota juutalaiset. Hanke juutalaisten tuhoamiseksi oli käynnistynyt samaan aikaan kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Auschwitzissa juutalaisten teollinen murhaaminen käynnistyi loppukesästä 1941.

Vrba tuli johtopäätökseen, jonka mukaan avain juutalaisten joukkotuhon estämiseen piili siinä, että valhe, jolla juutalaiset saatiin lähtemään tuhoamisleireille ilman vastarintaa, paljastettaisiin. Tämä tavoite mielessään Vrba alkoi järjestelmällisesti kerätä tietoa leirin toiminnasta. Varsinkin kirjuriksi nousu mahdollisti aiempaa paremman tiedonkeruun. Vrba sai esimerkiksi tietoa murhattujen tarkoista määristä ja ”perheleireistä”, Potemkinin kulisseista, joita perustettiin niitä varten, jotka tulivat tarkastamaan leirejä ihmisoikeusrikkeiden löytämiseksi.

Tiedonkeruu leirin toiminnasta mahdollisti myös tehokkaan pakosuunnitelman luomisen, kun Vrba oli päättänyt paeta leiristä. Leirin kahden ensimmäisen vuoden aikana sieltä oli onnistunut pakenemaan vain 55 henkilöä, mutta vuonna 1943 paossa oli onnistunut jo 154 henkilöä. Näistä ilmeisesti kukaan ei kuitenkaan ollut juutalainen, joiden tarkkailu oli muita vankeja tarkempaa. Freedland antaa ymmärtää, että tieto satojen tuhansien unkarinjuutalaisten tulevasta saapumisesta leirille sai Vrban keväällä 1944 pistämään vauhtia pakosuunnitelmiinsa. Lopulta suunnitelma pistettiin täytäntöön ja Vrba yhdessä kaverinsa Fred Wetzlerin kanssa onnistui pakenemaan Auschwitzista.

Pakenemisen jälkeen Vrba ja Wetzler yrittivät saada Euroopan juutalaisyhteisölle mahdollisimman tarkat tiedot siitä, mitä Auschwitzissa tapahtui. He uskoivat, että tämä tieto saisi ihmiset ponnekkaammin vastustamaan kansallissosialistien suunnitelmia. Kun raportti oli valmis, sitä lähetettiin ympäri Eurooppaa. Vrban raportti päätyi lopulta maailman lehdistön käsiin. Suuri määrä unkarinjuutalaisia oli tässä vaiheessa kuitenkin jo kuollut.

Monia ihmishenkiä olisi säästynyt, Freedland antaa ymmärtää, jos katolisen kirkon ohella Yhdysvaltojen valtiokoneisto olisi toiminut tiedonlevittämisessä päättäväisemmin.  Yhdysvaltojen valtiojohto oli niin ikään haluton pommittamaan keskitysleirejä tai niihin johtavia rautateitä holokaustin pysäyttämiseksi. Yhdysvaltojen presidentti Franklin Roosevelt kuitenkin taivutteli Unkarin hallitsijan Miklos Horthyn lopettamaan juutalaisten kyyditykset Budapestistä (kuljetukset kuitenkin jatkuivat, kun Horthy oli syösty vallasta). Freedland antaa ymmärtää, että myös brittihallitus olisi voinut tehdä enemmän holokaustin jarruttamiseksi pommittamalla leirejä tai niille johtavia rautateitä.

Niin ikään Unkarin juutalaisten johdon toiminta herättää kysymyksiä. Miksi he eivät ryhtyneet rivakasti toimiin unkarinjuutalaisten informoimiseksi heitä odottavasta kohtalosta? Ehkä pragmaattiset näkökannat vaikuttivat juutalaisjohdon toimintaan. Juutalaisilla ei olisi ollut kykyä käydä vastarintaan saksalaisia tai saksalaismielisiä vastaan.

Sodan päätyttyä Vrba päätyi lopulta asumaan Pohjois-Amerikkaan. Juutalaisten keskuudessa Vrbaan ei Freedlandin mukaan suhtauduttu sodan jälkeen vain myönteisesti. Syy tähän oli se, että Vrba tarjosi holokaustista monimutkaisemman kuvan kuin helpon tarinan, jonka mukaan saksalaiset olivat yksin vastuussa juutalaisten joukkotuhosta. Erityisesti sitä ei katsottu hyvällä, että Vrba oli valmis kritisoimaan myös Unkarin ja Slovakian juutalaisten johtoa. Vrba jopa joidenkin mielestä vihjasi, että siionistisen liikkeen johtajat olisivat olleet valmiita hyväksymään holokaustin, jos se edisti Israelin valtion syntyä Palestiinaan.

Vrban elämä ei muutenkaan ollut vailla katkeruutta ja kärsimystä sodan päätyttyä. Hänen oli esimerkiksi vaikea sulattaa sitä, että maailmalla huomattavasti suurempi joukko ihmisiä, aina toimittajista liittoutuneiden johtajiin (ja katoliseen kirkkoon), oli tiennyt holokaustista jo paljon ennen hänen paljastuksiaan. Harva oli kuitenkaan valmis suuriin uhrauksiin tämän tiedon pohjalta. Puolan pakolaishallituskin oli tiennyt Auschwitzista jo vuonna 1942 ilman, että se olisi ryhtynyt merkittäviin toimenpiteisiin juutalaisten joukkotuhon estämiseksi. Ehkä antisemitismi ja siihen liittyvä epäluulo juutalaisia kohtaan teki ihmisistä passiivisia.

Freedlandin kirja on mahdollista tulkita eräänlaiseksi valistuksen ja liberalismin ihanteiden kritiikiksi. Monet valistusfilosofit olivat Sokrateen tavoin uskoneet, että hyveellinen käytös seuraisi aina sitä, että henkilöllä oli hallussaan oikeat tiedot. Yhteiskunta muuttuisi utopiaksi, jos sen kaikki jäsenet vain koulutettaisiin hyvin. Tämä usko esimerkiksi motivoi Yhdysvaltojen edistyksellisen julkisen koulujärjestelmän luontia 1800-luvulla.

Unkarinjuutalaiset eivät kuitenkaan lähteneet vastarintaan saksalaisia vastaan, vaikka heillä olikin oikea tieto näiden aikomuksista. Pakolaisuuden pelko ja esivallan kunnioitus, ei tieto saksalaisten suunnitelmista, estivät juutalaisia lähtemästä saksalaisia ja näiden liittolaisia karkuun Unkarissa. Ihminen ei toisin sanoen ole rationaalinen eläin, kuten valistusfilosofit uskoivat, vaan pikemminkin tunteellinen ja tapoihinsa kangistunut eläin, joka kiinnittää enemmän huomiota lyhyen kuin pitkän tähtäimen etuihinsa. Monet poliittiset johtajat niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin eivät toimineet tietojensa vaan pelkojensa ohjaamina.

Niin ikään Freedland antaa ymmärtää, että kristittyjä yksituumaisesti ohjaisivat heidän lähimmäisenrakkauden ideaalinsa. Monet yksittäiset kristityt johtajat olivat valmiita kuolemaan saksalaisia vastustaessaan, mutta esimerkiksi katolisen kirkon johto piti juutalaisia katolilaisia vähempiarvoisina. Teologi Reinhold Niebuhrin mukaan ”perisynti on ainoa empiirisesti todennettavissa oleva kristillisen opin osa”. Freedlandin kirja antaa vähintään rivien välistä ymmärtää, että harvalla voimakkaalla institutionaalisella toimijalla oli holokaustin suhteen ”puhtaat kädet”. Vrban keskitysleirikuvaus vain alleviivaavat Niebuhrin sanomaa.

Jos tiedon lisääminen ei johtanut holokaustin pysäyttämiseen 1940-luvulla, on epätodennäköistä, että tiedon lisäämisellä ja ihmisen kouluttautumisella on suurta merkitystä myöskään tulevien kansanmurhien ja sotien torjumisessa. ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku”, totesi Paasikivi aikoinaan. Se, että juutalaisten kansanmurhan käynnisti Euroopan koulutetuin kansa, kertoo kaiken oleellisen. Tapa, jolla monet Vrban sanomaan suhtautuivat, saa myös kysymään, haluavatko ihmiset ylipäätään kuulla totuutta? Haluammeko me sittenkin enemmän omaa egoamme hiveleviä ja ennakkoluulojamme tukevia tarinoita, joilla voimme oikeuttaa tunnepohjaiset reaktiomme?

”Sanoisin, että maailmassa ei ole mitään, joka auttaisi ihmistä yhtä tehokkaasti selviytymään pahimmista mahdollisista olosuhteista kuin tieto siitä, että hänen elämällään on merkitys”, totesi toinen Auschwitzista selviytynyt juutalainen, psykiatri Viktor Frankl. Vrban tarina tukee pitkälti tätä näkemystä. Vrbaa piti Auschwitzissa ja hänen karkumatkallaan elossa missio, jonka mukaan maailman tuli saada tietää, mitä leirillä tapahtui. Tällä tarinalla on myös synkempi puoli. Auschwitz arpeutti syvästi ja pysyvästi niin Franklin kuin Vrbankin. Äärimmäisellä väkivallalla on tapana tehdä näin kaikille, jotka joutuvat sen kanssa kosketuksiin.

Arvioitu kirja: Freedland, Jonathan: Pako Auschwitzista. Like 2023. 432s.


Markus Kantola.

Kirjoittaja

FT Markus Kantola on yliopisto-opettaja Turun yliopistossa. Häneltä on julkaistu teokset Jakautunut kansakunta ja Blairista Brexitiin. Kirjoittaja on lisäksi teologian maisteriopiskelija.


'Tiedon rajat ja holokausti' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.