Kaleva julkaisi 10.1.2021 jutun vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen hoitokokouksista. Siinä kerrottiin useita tarinoita hoitokokouksen kokeneilta entisiltä ja nykyisiltä liikkeen jäseniltä. Kertomukset olivat ikäviä ja traumaattisia ja kaikki itselleni hyvinkin tuttuja entisiltä ajoiltani liikkeen parissa.
Yleensä, kun liikkeen ihmisiltä kysyy jotain hoitokokouksista, on vaikea saada selkeää vastausta. Usein niiden olemassaolo suorastaan kielletään ja sanotaan niiden olevan vain historian havinaa. Joidenkin mielestä vain julkiset hoitokokoukset ovat hoitokokouksia, ja kahdenkeskisiä tai pienellä porukalla järjestettyjä puhuttelutilanteita ei mielestä hoitokokouksiksi, vaikka ne ovat rakenteeltaan ihan samanlaiset kuin julkisetkin hoitokokoukset. Joku on toiminut yhteisön normien vastaisesti, hän on jäänyt siitä kiinni ja hänet pitää saada takaisin ruotuun, jotta häntä voi pitää jatkossakin uskovaisena.
Nyt on kuitenkin vihdoinkin löytynyt yksi selkärankainen ihminen vastaamaan rehellisesti toimittajan kysymyksiin hoitokokouksista. Oulun rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Timo Aho, aplodit ja suurkiitokset siitä sinulle! Astuit Oulun virtuaaliselle Rotuaarille monien hurraahuutojen saattelemana hymyissä suin ja suoraselkäisenä, niin sitä pitää. Ruusuja tiellesi Timo!
Lainausta Kalevasta:
”Timo Aho kertoo osallistuneensa useisiin hoitokokouksiin vuosien saatossa ja myös vetäneensä niitä.
Hänen mukaansa hoitotilanteet ovat yleensä olleet kahdenkeskisiä sielunhoidollisia keskusteluja, minkä lisäksi hänet on kutsuttu enimmillään parinkymmenen hengen tilaisuuksiin.
– Jos tulee vaikeampi tapaus, silloin mukaan otetaan useampi asian tietävä. Yhdessä yritetään löytää yksimielisyys ja Raamatun ohje siihen, mikä kuuluu uskoon ja mikä ei, hän selittää.
Puheenjohtajan läsnä ollessa hoitokokouksissa on käsitelty muun muassa erilaisia syntejä, lankeemuksia ja harhaoppeja.
– Ihmiset ovat saaneet puhua siitä, mistä kenkä puristaa.
Timo Ahon mukaan hoitokokouksilla yritetään auttaa yhteisön jäsentä pysymään mukana uskossa tekemällä hänelle selväksi, mikä siihen sopii ja mikä ei. Tällä oikean ja väärän kirkastamisella yritetään pelastaa hänen sielunsa.
Hoitokokouksen päätteeksi henkilö joko katuu ja tekee parannuksen tai jää omaan käsitykseensä miettimään asioita.
Jälkimmäinen vaihtoehto voi Ahon mukaan aiheuttaa katkeraa mieltä.
– Pahuus on ihmisessä. Sitä vastaan pyritään kamppailemaan. On henkilön oma valinta, ottaako hän neuvot siihen vastaan vai ei, hän sanoo.”
Nyt peräänkuuluttaisin Timolta tarkennusta siihen, mitä syntejä, lankeemuksia ja harhaoppeja hän puheillaan tarkoittaa. Onko joku varastanut jotain, ollut väkivaltainen, valehdellut lähimmäisestä jotain, eli toiminut kymmenen käskyn vastaisesti?
Vai onko kyseessä ollut liikkeen normistoa vastaan tapahtunut ”syntiinlankeemus”, esimerkiksi televisioon, ulkonäköön tai ehkäisyyn liittyvä asia?
Kirkossa käyminen ”epäuskoisen papin” saarnatessa, kirkkokuorossa laulaminen, liiallinen ”veljeily” ”epäuskoisten” kanssa, arvosteleva mieli, väärä asenne, katkera mieli, muiden kuin oman uskonyhteisön pitäminen taivaskelpoisena, oman uskonyhteisön kritisointi, eriävä mielipide käytännön asiassa, liiallinen innokkuus tai haluttomuus Jumalan valtakunnan tehtävää kohtaan, liian harvat seuravälit, väsyminen omien lasten uskonelämän kohdalla, kun ei tuo heitä liikkeen tilaisuuksiin, väärät valvomiset, napinamieli ja niin edelleen, syitä hoitokokouksille kyllä riittää.
Hoitokokoukset eivät perustu hoidettavan haluun sielunhoidolliseen keskusteluun. Ne eivät perustu hoidettavan sielunhätään. Hoitokokoukset perustuvat aina siihen, että joku yhteisön jäsen huomaa jotain epäilyttävää matkaystävässään ja lähestyy häntä syvän huolestumisen kanssa; nyt on uskonsisar tai -veli joutumassa haaksirikkoon, ja hänet pitää pelastaa ikuiselta kadotukselta ja tulimereltä.
Yleensä tämä huoli on aito, ja myös pelastusyritys perustuu aitoon huoleen ja rakkauteen matkaystävää kohtaan. Pohjalla on käsitys totuudesta autuudenasioissa.
Aika usein kuitenkin on havaittavissa melkoista intoa, kun jonkun ihmisen raiveleihin päästään käsiksi jonkin pikkuhuolen kautta. Ollaan joko kateellisia jonkun taidoista tai menestyksestä, tai sitten ei oikein tykätä jonkin persoonasta, ja mikäs silloin sen mukavampaa kuin päästä ihan luvan kanssa kantamaan kakkaa tällaisen henkilön niskaan. Nämä tällaiset ovat niitä yleisimpiä todella traumatisoivia hoitokokouksia liikkeen historiassa ihan lähiaikoihin asti. Ja juuri nämä hoitokokoukset piirtyvät muille yhteisön jäsenille pelotteina; huonosti käy, jos et yhteisön neuvoja tottele!
Jos sitten joku valittelee saamastaan huonosta, nöyryyttävästä, mitätöivästä, julmasta jumalalliseksi ihastellusta kohtelustaan, hän saa otsaansa katkeran leiman, ja sen jälkeen hänen kurjuuttaan ei tarvitse ottaa mitenkään todesta.
Jokainen ymmärtää, että jos joutuu auton yliajamaksi, niin itkettäähän se kipu ja järkytys pitkänkin aikaa, ja niin kauan kuin on vaivaa ja vammaa asian johdosta, se jollakin tasolla harmittaa. Mutta jos joutuu hengellisen väkivallan kohteeksi, niin valittaa ei voi yhtään, koska silloin on katkera sarvipää. Vaikka myöhemmin todettaisiinkin, kuten Ahokin myöntää, että jotkut ovat hoitaneet ”vasaralla”, hoidettava ei saa itkeä. Armo avara kuuluu myös vasaroijalle, pääasia, että molemmat pyytävät anteeksi ja homma jatkuu ainakin ulospäin onnellisena.
Ei siis mitään käsitystä siitä, mitä seuraamuksia tällaisella vasaroinnilla on! Haloo Timo Aho! Mieti tapausta The Lempäälä, voitko seistä sen edessä yhtä hymyssä suin kuin Oulun Rotuaarilla? Tiedät varsin hyvin tapauksen ja tiedät senkin, kuinka yksin tapauksen hoidettava ja hänen lähipiirinsä jätettiin. Tiedät myös senkin, kuinka jatko meni ja kuinka liikkeesi johto pesi kätensä siitä. Ei mitään hajuakaan välittämisestä, empatiasta, lämmöstä, kristillisyydestä nyt puhumattakaan.
Ymmärrän, että pohjimmiltaan Kristuksen kirkkolaki ja sen tulkinta vanhoillislestadiolaisuudessa perustuu aitoon huoleen lähimmäisen sieluntilasta ja taivaspaikan mahdollisesta menetyksestä sekä ”kristikunnan” pitäminen puhdasoppisena, mutta minkä mahdollisuuden homma antaakaan mielivallalle, joka perustuu kaikkiin mahdollisiin ihmismielen pahuuksiin?
Todellakaan se ei ole niin, kuten tuossa artikkelissa sanot, että pahuus on siinä mainitsemassasi katkerassa ihmisessä, hänessä, joka ei ota yhteisösi neuvoja vastaan. Heitähän heitettiin 1970-luvun hoitokokouksissa oikein kahmalokaupalla liikkeestä ulos. Nyt on huomattu, että ihan väärin perustein. Milloin aiot kutsua heidät takaisin Oulun rauhanyhdistykselle kera punaisen maton, anteeksipyyntöjen ja ihan rahallisten korvausten?
Oi ihmistä, miten hoopo hän onkaan; pommittaa nyt lähimmäistä näkymättömän perusteella.
Saa nähdä, kuinka pian Timo Aho itse joutuu hoidettavaksi avautumisensa vuoksi.
Artikkelikuvassa Galileo inkvisition edessä. Kuva: Wikipedia.
