Mitä voi odottaa uudelta paavilta?
Paavi Leo XIV eli yhdysvaltalainen Robert Francis Prevost on nyt ollut paavina runsaan kuukauden.
Paavi Leo XIV eli yhdysvaltalainen Robert Francis Prevost on nyt ollut paavina runsaan kuukauden.
Vaikka Donald Trump voitti Yhdysvaltojen presidentinvaalin viime vuonna, hän ei aivan saanut äänestäjien enemmistöä taakseen.
Joskus hamassa muinaisuudessa eli 1970-luvulla teologisessa tiedekunnassa oli peruskurssien tenttikirjana teos nimeltä The Founder of Christianity (”Kristinuskon perustaja”). Sen oli kirjoittanut Charles Harold Dodd, joka oli 1900-luvun alkupuolen brittieksegetiikan johtavia hahmoja.
Syyskuun toisena sunnuntaina kävelemme hotellilta pyhän Luukkaan seurakunnan kirkkoon West Hollowayssa pohjoisessa Lontoossa. Jumalanpalvelus alkaa kello 11.
Sveitsiläinen teologian professori Hans Küng on pitkään ollut katolisessa kirkossa toisinajattelijoiden kruunaamaton kuningas, hierarkian päänvaiva, erehtymättömyysopin pureva arvostelija.
Heinäkuussa Kansanlähetyspäivillä Kankaanpäässä sisäministeri Päivi Räsänen puhui kristillisen uskon rapautuvasta asemasta maallistuvassa yhteiskunnassa.