Tagged katolinen kirkko

Isä Gianni Sgreva TYT:n Kahvia ja bullaa -tilaisuudessa. Kuva: Jasmin Ruokolainen
0

Manaaja

Roomalaiskatolinen kirkko on täynnä asioita ja ilmiöitä, joita on joskus vaikea ymmärtää. Vaikeus lisääntyy, kun katolista kirkkoa katsoo hyvin maallistuneesta länsimaisesta näkökulmasta. Asiaa ei auta, että jo kulttuurisesti roomalaiskatolinen kirkko on suomalaiselle lähtökohtaisesti vieras.

Paavi Franciscus. Kuva: © European Union 2014 - European Parliament/Martin Schulz
0

Puhuminenkin on tekemistä

Paavi Franciscus on monille hämmentävä tapaus. Ensin hän sanoo jotakin, mikä saa edistysmieliset hurraamaan, sitten jo kohta jotakin, mikä saa konservatiivit nyökyttelemään hyväksyvästi. Näinkö pidetään hulluja jännityksessä? Hämmennyksen tilaa tulee maaliskuussa 2015 kestäneeksi kaksi vuotta, mutta tuntuu, että aikaa olisi kulunut tämän paavin seurassa enemmänkin, niin paljon hän on ollut julkisuudessa esillä.

Vartijan 5–6/2014 sisältö

Vuoden 2014 viimeinen Vartija on tuttuun tapaan kaksoisnumero, ja tällä kertaa se on omistettu Belgialle. Artikkelit käsittelevät sekularisaatiota Belgiassa: katolisen kirkon alamäkeä, pedofiliakriisiä ja islamia. Lehdessä ehditään tutustumaan myös Leuvenin katoliseen yliopistoon ja belgialaiseen sarjakuvakulttuuriin. Lähde nyt Vartijan matkassa Belgiaan!

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.