“Oma kokemukseni on, että jos vaihtoehtoina on ehkäisy tai taivaspaikka, niin valitsen ehkäisyn ja luotan “pelkkään” armoon” (Maisa, s. 271) Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan syyskuussa 2014 ilmestynyt teos on rohkea puheenvuoro vanhoillislestadiolaisen liikkeen ympärillä käytävässä keskustelussa.
Sain keväällä 2014 käsiini joensuulaisen toimittaja Topi Linjaman kokoaman kirjan, johon on koottu vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä irtautuneiden kokemuksia. Kirjan on kustantanut minulle ennestään täysin tuntematon kustannusyhtiö Hai.
Suomen kielellä ei ole tähän asti ollut saatavilla yksien kansien välissä historiallista esitystä suomalaisten herätysten ja herätysliikkeiden historiasta. Herätysliikehistoria sinänsä on paljon harrastettu laji, ja jokaisesta liikkeestä on kirjoitettu monenlaisia tutkimuksia.
Tämän numeron ensimmäisessä artikkelissa Amélie Liehrmann käsittelee historiallisten anteeksipyyntöjen problematiikkaa vähän aikaa sitten ilmestyneen teoksen Voiko historiaa hyvittää? pohjalta. Anteeksipyyntöjä käsitellään kirjassa monesta näkökulmasta, myös teologisesta.
”Mistä Kansanlähetys tunnetaan julkisessa keskustelussa? Naispappeuden, homouden ja aborttien vastustamisesta”, sanoo kirkkososiologian professori Eila Helander Suomen Kuvalehdessä.
Juuri ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä (SK 41/2013) oli iso juttu Kansanlähetyksen profiilista. Jutussa käytiin läpi viime kesän tapahtumia sekä Päivi Räsäsen Kansanlähetyspäivillä pitämää puhetta, liikkeen toimintaa ja ajattelua.