Mikko Ketola (s. 1963) on kirkkohistorian vanhempi yliopistonlehtori ja dosentti Helsingin yliopistossa. Vartijan päätoimittajana hän on toiminut vuodesta 2010 lähtien. Lue lisää
Yhdysvaltain presidentti (jykeväleukainen Aaron Eckhart) lähtee Lontooseen tapaturmaisesti kuolleen Ison-Britannian pääministerin hautajaisiin. Mukaan lähtee myös hänen henkeään vartioiva agentti (Gerard Butler), joka pari vuotta sitten pelasti presidentin hengen terroristien hyökätessä Valkoiseen taloon elokuvassa Olympus Has Fallen.
”Kuka on John Cleese?”, joku lukija ehkä kysyy. No, Monty Python, Pitkän Jussin majatalo (Fawlty Towersin banaali suomenkielinen nimi), Brianin elämä, Kala nimeltä Wanda. Riittääkö?
Tuskin kukaan lähtee katsomaan elokuvaa Egyptin jumalista odottaen, että kyse olisi muusta kuin silkasta fantasiasta. Tämän elokuvan parissa kuluu pari tuntia ihan rattoisasti, jos riittää, että elokuvassa on kauniita ja sutjakoita tai vaihtoehtoisesti kauniita ja hyvin treenattuja ihmisiä, paljon visuaalisia erikoistehosteita, puujalkahuumoria, teinirakkautta ja jos jonkinlaista nujakointia.
Paavi Franciscuksen ja Moskovan patriarkka Kirillin kohtaaminen Kuubassa on ekumeeninen merkkitapaus. Nämä kirkolliset johtajat tai heidän edeltäjänsä eivät nimittäin ole tähän mennessä onnistuneet tapaamista järjestämään. Neuvostoajan loppuun asti se oli täysi mahdottomuus. Kun Neuvostoliitto sortui, ajatus alkoi vähitellen tuntua mahdolliselta.
San Andreas on elokuva, jota luultavasti lähdetään katsomaan yhdestä erityisestä syystä: siinä on komeat tehosteet. Tuskin kukaan odottaa elokuvalta oivaltavaa ihmissuhdekuvausta tai syvällistä eksistentiaalista pohdintaa.
Mitä jos robotti olisi samalla tavalla tietoinen kuin ihminen – siis oikeastaan sielun omaava robotti? Se ajattelisi, oppisi, tuntisi kuten ihminen. Se olisi jotakin enemmän kuin stereotyyppinen tekoäly, ehkä. Chappie-elokuvan suuri idea on tietoisuuden antaminen robotille. Robotilla on oma luojansa, joka antaa hänelle elämän.