John Cleesen teoksen So, Anyway… kansi.
”Kuka on John Cleese?”, joku lukija ehkä kysyy. No, Monty Python, Pitkän Jussin majatalo (Fawlty Towersin banaali suomenkielinen nimi), Brianin elämä, Kala nimeltä Wanda. Riittääkö? Se pitkä ja tumma Monty Pythonin jäsen, joka käveli hassusti yhdessä sketsissä ja yritti valittaa kuolleesta papukaijasta lemmikkieläinkaupassa!
SE John Cleese (s. 1939) on kirjoittanut omaelämäkerran, joka tosin ulottuu hädin tuskin siihen elämänvaiheeseen, josta hänet parhaiten tunnetaan eli Monty Pythonin Lentävän Sirkuksen aikoihin. Cleese kyllä hyppii kirjassa ajassa edestakaisin, joten Monty Pythonin ja sitä myöhemmät ajatkin tulevat jonkin verran käsitellyiksi. Jatkoa lienee tulossa.
Cleese on hyvä kirjoittaja, mikä ei ole yllätys. Yllätys on se, miten monenlaisessa hankkeessa hän on ollut mukana jo ennen Monty Pythonia ja miten paljon sketsejä hän on ennen 1960-luvun loppua jo ehtinyt kirjoittaa. Cleese oli mukana jopa eräässä Broadway-musikaalissa 1960-luvun puolivälissä, vaikka hän ei edes osannut laulaa. Kuvia kumartamaton satiirinen tv-huumori aloitti nousunsa Britanniassa 1960-luvun alussa, ja Cleese oli tässä kehityksessä läheisesti mukana. Vaikutusvaltainen keskushahmo oli David Frost, jonka käsikirjoitustiimistä monet lahjakkaat kirjoittajat aloittivat myöhemmin omat ohjelmansa.
Cleesen läheisin työkumppani oli Graham Chapman, johon Cleese tutustui opiskeluaikoinaan Cambridgessa ja joka oli myös yksi Monty Pythonin kuusihenkisestä ryhmästä. Cleeselle Chapmanin tuleminen ulos kaapista oli lähes käsittämätön käänne, mutta moraalista paheksuntaa reaktioon ei liittynyt. Cleese luki yliopistossa lakia, Chapman puolestaan lääketiedettä. Cleese harkitsi vakavasti lähtöä lakimiehen töihin ennen kuin komedian tekeminen vei hänet mennessään. Tämä uravalinta huolestutti suuresti hänen vanhempiaan.
Monty Pythonissa oli kaksi kirjoittajatiimiä: cambridgelaiset Cleese ja Chapman sekä Oxfordissa opiskelleet Terry Jones ja Michael Palin. Eric Idle, joka myös oli Cambridgen miehiä, kirjoitti enimmäkseen yksin, ja kuudes python oli amerikkalainen Terry Gilliam, joka teki Monty Pythonin ainutlaatuiset animaatiot. Cleese kertoo avoimesti jännitteestä hänen ja Jonesin välillä mutta toteaa kuitenkin, että kyse oli luovasta konfliktista, ei persoonien välisestä riitelystä.
Cleese tarkastelee omaa kehitystään koomikkona hyvin analyyttisesti ja tarkkanäköisesti. Hän kertoo, millaisia ahaa-elämyksiä hänen koomikon uraansa kuuluu, keneltä hän on oppinut mitäkin ja keitä hän on erityisesti ihaillut. David Frostin lisäksi tähän joukkoon kuuluvat muiden muassa Peter Sellers, Spike Milligan ja Charles Crichton. Cleese ei kirjoita negatiivisesti oikeastaan kenestäkään muusta kuin liian lähelle pyrkivistä faneista ja Daily Mail -lehdestä, jota vastaan hänellä on selvästi paljon hampaankolossa.
Monissa sketseissä Cleesen esittämä hahmo joko huokuu pidäteltyä tai tukahdutettua vihaa/suuttumusta tai on suorastaan väkivaltainen. Cleese kertoo valaisevasti, miten hän oppi, että juuri tällainen pinnan alla kiehuva viha, jonka perimmäisenä syynä on pelko jotakin epäonnistumista kohtaan, voi muuttua herkulliseksi komediaksi, kun sen osaa ilmaista oikein. Tälllainen tunnetila hänellä ja hänen vaimollaan Connie Boothilla oli mielessä, kun he yhdessä kirjoittivat Basil Fawltyn roolia Fawlty Towers -sarjaan.
John Cleesen omaelämäkerta on luonnollisesti mannaa kaikille Cleesen ja Monty Pythonin faneille. Sen lisäksi se kertoo kiinnostavasti yleensä 1950–1960-lukujen Englannista ja erityisesti 1960-luvun brittiläisen tv-komedian historiasta.
Arvioitu kirja:
John Cleese: So, Anyway… Arrow Books 2014. 424 s., kuv. Kirja on ilmestynyt 2015 myös suomeksi nimellä Piti sanomani. Suom. Tero Valkonen.
Artikkelikuvassa Monty Python vuonna 1969. Cleese edessä keskellä. Kuva: Wikipedia
