12 käsitettä ympäristökriisin ratkaisemiseen

Ympäristökriisin ajassa meidän on opittava ajattelemaan monta totuutta yhtaikaa. Tämä on Ville Lähteen ja Tere Vadénin mukaan heidän keväällä 2026 ilmestyneen kirjansa 12 käsitettä maailmasta: Käsikirja etenevän ympäristökriisin aikakaudelle yksi keskeisimmistä viesteistä. Tämä viesti tiivistää hyvin sen, mistä kirjassa pohjimmiltaan puhutaan. Kyseessä ei ole kirja, jossa käsiteltäisiin ympäristökriisin luonnontieteellisiä syitä tai ratkaisuja, vaan tarkoituksena on pureutua ajatusmalleihin, jotka ovat osana sekä kriisin juuria että ratkaisuja. Lähde ja Vadén ovat molemmat taustaltaan filosofeja ja osa BIOS-tutkimusyksikköä, joka on myös merkitty kirjan kirjoittajaksi.

Kirjan lähtökohtana on se, että ympäristökriisi ei ole pelkästään luonnontieteellinen ilmiö, eikä ympäristöä voi erottaa muusta maailmasta ja ongelmista. Pelkät luonnontieteelliset keinot ja ratkaisut eivät riitä yksinään, vaan tarvitsemme myös kulttuurista ja yhteiskunnallista muutosta yksilön ja yhteisön ajattelun tasolla. Tämän muutoksen tueksi Lähde ja Vadén tarjoavat kirjassaan 12 eri käsitettä liittyen ympäristökriisiin. Nämä käsitteet on jaettu kahteen eri kategoriaan niin, että seitsemän ensimmäistä käsitettä on tarkoitettu avuksi ymmärtämään kriisiä, kun taas loput viisi käsitettä paneutuvat siihen, miten ajattelun tulisi muuttua. Käsitteet eivät kuitenkaan ole toisistaan täysin irrallisia ja erillisiä, vaan ne ovat enemmän tai vähemmän suhteessa toisiinsa.

Yksi keskeisimmistä käsitteistä on aineenvaihdunta, ja tästä vielä tarkemmin määriteltynä sosio-ekologinen aineenvaihdunta. Tämä käsite toistuu useampaan otteeseen myös muiden esiteltyjen käsitteiden yhteydessä. Aineenvaihdunnan käsite kuvaa mielestäni hyvin tilanteen monimutkaisuutta ja yhteen kietoutuneisuutta; kaikki elävä on jollakin tapaa suhteessa kaikkeen muuhun elävään. Yleisesti yksi kirjan pääteeseistä vaikuttaa olevan se, että ympäristökriisin hillitseminen ja ekologiseen kestävyyteen pyrkiminen tarvitsee nimenomaan sosio-ekologisen aineenvaihdunnan muutosta. Se, miltä se sitten käytännössä näyttää, onkin eri asia, koska yhtä universaalia mallia muutokselle ei ole, eikä pidäkään olla, vaan muutos on tehtävä ja sovitettava eritavoin riippuen kontekstista.

Näin uskonnontutkijan näkökulmasta olin erityisen kiinnostunut näkemään, miten kirjailijat huomioivat uskonnon roolin tässä kaikessa. Kirjassa painotetaan eritoten ajatusmallien muuttamista, ja ihmisten omilla maailmankatsomuksilla, olivat katsomukset uskonnollisia tai ei, on iso rooli ajatusmallien, kulttuurin ja yhteiskunnan muotoutumisessa. Tämän vuoksi myös uskonnolla ja uskonnollisilla yhteisöillä on merkittävä rooli ja vaikutusmahdollisuus ympäristökriisin selättämisessä.

 Uskontoa ei kunnolla eksplisiittisesti oteta esille ennen kuin vasta yhdeksännen luvun kohdalla, jossa puhutaan edistyksen käsitteestä. Tässä tapauksessa käsiteltävänä on erityisesti se, minkälainen rooli kristillisellä perinteellä on ollut edistysajattelussa, kun siirryttiin tuonpuoleisuuden ajatuksesta enemmän kohti tämänpuoleista reformaation myötä. Uskontoa ei kuitenkaan tämän enempää käsitellä eksplisiittisesti. Kirjassa viimeisenä esitelty käsite on ekologinen jälleenrakennus. Tämän luvun yhteydessä Lähde ja Vadén toteavat, että ”tarvitaan laajempaa, verkkaisempaa mutta myös moninaisin yllättävin tavoin vaikuttavaa kulttuurista muutosta asenteissa, arvoissa, elämän prioriteeteissa, ajatuksissa hyvästä elämästä, kasvatuksessa, taiteessa.” Juuri tämä on se, mihin esimerkiksi uskonnoilla olisi paljon annettavaa liittyen arvoihin ja ajatuksiin hyvästä elämästä. Kohtuullinen elämäntapa, vastuu ympäristöstä ja lähimmäisenrakkaus ovat kaikki linjassa kristinuskon sanoman kanssa.

Kirjan etu on ehdottomasti sen käsikirjamaisuus. Eri lukuja on helppo käsitellä pienissä paloissa ja luettavuutta helpottaa lopussa oleva asiasanahakemisto. Käsiteltävien 12 käsitteen lisäksi kirjassa on mukana lyhyitä tietolaatikoita erinäisistä ympäristökriisiin liittyvistä ilmiöistä ja keskusteluista. Osassa tietolaatikoista Lähde ja Vadén käyvät myös lyhyesti läpi ja korjaavat erilaisia väittämiä, joita he kutsuvat ympäristöajattelun zombeiksi, kuten esimerkiksi perinteinen vasta-argumentti ”Entä Kiina?”, tai ajatus siitä, että ympäristökriisi olisi luonnon kosto ihmiselle, tai että leikkauspolitiikkaa voisi kutsua ympäristöteoksi.

Suosittelen kirjan lukemista aivan jokaiselle. Lähde ja Vadén ovat onnistuneet kirjoittamaan aiheesta sen verran selkeällä kielellä aiheen monimutkaisuudesta ja monialaisuudesta huolimatta, että sitä ymmärtävät muutkin kuin filosofiaan ennestään perehtyneet. Kirjassa on hyvin tiukkaa ja suoraa puhetta nykyisen tilanteen vakavuudesta, mutta se ei kuitenkaan aiheuta epätoivoa tai lamaannusta vaan nostattaa jopa pientä toiveikkuutta. Siitä huolimatta, että ympäristökriisi on vakava tosiasia ja monessa asiassa olemme luonnonvoimien armoilla, kriisi ja pahin lopputulema ei kuitenkaan ole luonnonvälttämyys; meillä on mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Suoraan sanottuna meillä ei ole varaa luovuttaa. Kuten Lähde ja Vadén painottavat: ympäristökriisi on hyvin monialainen ongelma, ja sen hillitsemiseen tarvitaan sekä yleiskuvan että yksityiskohtien tarkastelua, yksilöiden sekä yhteisöjen tekoja, ja yhteiskunnallista sekä kulttuurista muutosta kohti kestävämpää sosio-ekologista aineenvaihduntaa.

Tekstin taustoittamisessa, tuottamisessa tai editoinnissa ei ole missään vaiheessa käytetty generatiivista tekoälyä.

Arvioitu teos: Kirja: Ville Lähde, Tere Vadén & BIOS-tutkimusyksikkö (2026). 12 käsitettä maailmasta: Käsikirja etenevän ympäristökriisin aikakaudelle. niin&näin; Tampere.