Wittgenstein, musiikki ja uskonto

Matti Taneli käsittelee hyvin Wittgensteinin uskontokäsitystä. Tähänkin artikkeliin viitaten kirjoitan muutamia huomioita Wittgensteinin asenteesta.

Itsetuhon laboratorio

Ray Monk on laajassa Wittgenstein-elämäkerrassaan käyttänyt Wittgensteinin lapsuudenkodista tällaista luonnehdintaa. Se viittaa osaltaan Ludwigin veljien itsemurhiin, mutta myös siihen vaurauteen, jonka Ludwig koki itselleen vieraaksi.

Wittgensteinin isä oli vaatimattomista olosuhteista Itävallan rikkaimpiin henkilöiden terästeollisuuden alalla tekemiensä toimien johdosta kohonnut henkilö. Perheen omaisuuden määrää kuvaa se, että kun yksi Ludwigin siskoista ostettiin väärällä passilla ulos Hitlerin valtakunnasta, summa vastasi 10 prosenttia silloisesta Itävallan kultakannasta.

Wienissä sijainnut Palais Wittgenstein oli yksi 1900-luvun alun paikallisesti keskeisimmistä kulttuurikohteista. Merkittävimmät ajan muusikot harjoittelivat siellä esiintymisiään. Karl Wittgensteinin serkku oli ajan johtava viuilisti Joseph Joachim, jolla on erityinen merkitys Brahmsin viulukonserton syntyyn. Brahmsin klarinettikvinteton kantaesitys otti paikan Palais Wittgensteinissa.

Joachimista voi tehdä erään huomautuksen, joka on saattanut vaikuttaa Wittgensteinin rigoristisiin mielipiteisiin. Tämä ajatteli siten, että vibratoa tulisi käyttää säästellen, lähinnä värittäjänä aksenteissa. Kun Wittgenstein kirjoitti ajatuksensa olevan ajan hengen vastaisia, voisi tässä nähdä yhtymäkohdan 1900-luvun alun säästeliääseen vibratoperinteeseen, josta sittemmin tuli eräänlainen Ludwigille vieras ketsuppi.

Kun myöhemmin Wittgensteinin veli Paul oli menettänyt toisen kätensä ensimmäisessä maailmansodassa, hän osti isänsä rahoilla pianokonserttoja vain yhdelle kädelle. Näistä tunnetuin on Ravelin konsertto. Mutta myös vain joitakin vuosia sitten löydetty Hindemithin konsertto on yksi niistä.

Ravelin konserton ensitulkinta tapahtui Palais Wittgensteinissa Ravelin ollessa paikalla. Hänen kauhukseen Paul oli muuttanut partituuria siten, että yksikätinen pianisti soitti myös keskeisiä orkesteriosuuksia. Ravel raivostui. Paul totesi: säveltäjä on pianistin orja. Tätä häväistystä Ravelin kerrotaan toistaneen vielä kuolinvuoteellaankin.

Perheessä oli kotiorkesteri, jossa kaikki soittivat. Ludwigin instrumentti oli klarinetti. Von Wright mainitsee hieman hupaisesti, että Cambridgen aikoina hänen huomiotaan kiinnitti Wittgensteinin taito viheltää erilaisia musiikkikappaleita.

Ludwigin musiikkimaku oli konservatiivinen. Hän ei hyväksynyt Brahmsin jälkeisiä säveltäjiä. Ainoaa perheen ammattimuusikkoa Paulia hän piti perheen musikaalisesti lahjattomimpana henkilönä siitä syystä, että Paulin soitto oli liian ”itsekästä”. Ludwigin mukaan perheen musikaalisin henkilö oli ollut hänen itsemurhan tehnyt veljensä Kurt. Ludwiigin mielisäveltäjä oli Schubert, jonka Keskeneräinen sinfonia ehkä muistuttaa Wittgensteinin huomautuksia, täysin vieraana ajanhengelle, kuten Ludwig olisi voinut siitäkin huomauttaa.

Kun natsi-Saksa konfiskoi Wittgensteinien omaisuutta, se sisälsi muutaman Stradivarius-viulun ja sellon sekä Beethovenin ja Mozartin käsikirjoituksia. Koska perheen omaisuus sisälsi myös kuvataidetta, kuten Klimtin maalauksia, esimerkiksi Ludwigin sisaresta Margaretasta,  omaisuus on ollut kulttuurihistoriallisesti merkittävä. Siihen kuului myös Akseli Gallen-Kallelan henkilökohtaisesti paikan päällä myymä maalaus, joka on sittemmin säilynyt perheen omistuksessa.

Ehkä on kiinnostavaa kertoa, että myös Wittgensteinien perheeseen kohdistuneita toimenpiteitä ja niihin liittyviä maksuja sopinut Itävallan käskynhaltija Arthur Seyss-Inquart vangittiin toisen maailmansodan lopussa. Toimenpiteen suorittaja oli Kanadan armeijan majuri Stoneborough.  Vangittu toimitettiin Nürnbergiin ja  teloitettiin 1946 tuomion nimikkeen ollessa death by hanging. Hänen sinne toimittanut tuossa sanottu majuri oli Ludwig Wittgensteinin sisarenpoika.

Ainakin minua tapahtuma puhuttelee enemmän kuin tieto, että samana vuonna syntyneet Hitler ja Wittgenstein olivat samassa koulussa Linzissä ja eräässä kuvassakin sieltä, mutta ilmeisesti eivät kuitenkaan toistensa kanssa tekemisissä.

Wittgensteinin huomautukset musiikista ja kuvista

Ludwig Wittgensteinin muistiinpanoista hänen kuolemansa jälkeen toimitetut koosteet sisältävät runsaasti merkiinpanoja musiikista ja kuvista, ehkä enemmän ensin mainituista. Keskeisiä julkaisuja ovat suomen kielelle saatetut Yleisiä huomautuksia ja Ajatusliikkeitä, mutta teema kulkee läpi muidenkin ”huomautusten”. Kiinnostavia ajatuksia ovat esimerkiksi ne, joissa Wittgenstein sanoo kielellä olevan musikaalisen luonteen ja ajatus, jonka mukaisesti sama musiikkikappale voidaan soittaa samalla tekniikalla sitä muuttamatta, mutta kuitenkin eri tavoin eläytyen, jolloin merkitys muuttuu.

Yksi kiinnostava huomautus on seuraava: ”En ihmettelisi, vaikka tulevaisuuden musiikki olisi yksiäänistä. Vai johtuuko tämä vain siitä, etten pysty selkeästi kuvittelemaan useita ääniä? En joka tapauksessa pysty kuvittelemaan, että vanhoilla suurmuodoilla (jousikvartetto, sinfonia, oratorio, jne.) olisi mitään virkaa. Jos jotakin tulee – sen on oltava uskoakseni – yksinkertaista, läpinäkyvää.  Tietyssä mielessä alastonta.”

Merkintä on melkein yksi yhteen täsmäävä Arvo Pärtin sävellystekniikan suhteen. Se perustuu ajatukseen jonka mukaisesti 1+1 on yhtä kuin 1.

Wittgensteinin varhainen kuvateoria taas perustui siihen, että kielen ilmaisu vastaa todellisuudessa olevaa rakennetta. Idean hän kertoi saaneensa tähän lehdestä lukemastaan auto-onnettomuuden graafisesta esityksestä.

Kuten tunnettua, hän hylkäsi tämän ”kuvateorian” niin sanotussa myöhäisfilosofiassaan. Mutta kuvat siirtyivät toisaalle. Ne olivat niin sanotuissa kielipeleissä ilmeneviä asioita, joita hän kutsui paradigmoiksi. Eri kielipelit perustuvat paradigmoihin tai ”kuviin”, joiden ”laudalla” kutakin peliä pelataan. Wittgenstein hylkäsi kyllä varhaisen filosofiansa eräänlaisen korrespondenssi-idean kielestä havaittua todellisuutta vastaavana rakenteena, mutta säilytti kuitenkin toisenlaisen kuvateorian, jossa niin sanotut paradigmat säätelevät kielenkäyttöä. Ne ovat tietysti abstraktisempia ja selittyvät siitä, mitä Wittgenstein sanoi luonnonhistoriaksi, mutta ovat uudenlaisia, konstruktiivisen kielen, mielen ja maailman välisen suhteen hahmotelmia ainakin joiltain osin samassa merkityksessä kuin esimerkiksi maaleja myyvän rautakaupan värimallit.

Wittgensteinin uskontoa koskevat huomautukset

On sinänsä triviaali huomio, että uskonto painoi Wittgensteinin mieltä läpi hänen elämänsä. Yksi esimerkki on ensimmäinen maailmansota, jolloin hänet tunnettiin yksikössään nimellä profeetta.

Wittgenstein luennoi tuolloin kumppaneilleen Tolstoin Neljästä evankeliumista, jonka numeroidut lauseet muistuttavat Tractatuksen numeroituja lauseita. Maailmanselitys on Jumala.

Tractatuksessa Ludwig asettui hieman Karl Barthin käsityksiä muistuttavalle kannalle: se että maailma on, viestii Jumalasta. Mutta Jumala on kokonaan maailmansisäisen kielen ilmaisemien asioiden tuolla puolen oleva. Tämä on tärkeintä ja merkityksellisintä, mutta kieli ei sinne yllä

Janik ja Toulmin ovat selostaneet Wittgensteinin ja kenties myös Barthin pettymystä ensimmäisen maailmansodan pyörteissä myös siitä näkökulmasta, millainen Habsburgien valtakunnan loppuvaihe oli. Siellä wienervalssi soi ja niin sanottu vihapuhe oli kielletty. Tämä pompöösi kulttuuri törmäsi konetuliaseen kuularuiskuun ensimmäisessä maailmansodassa.  Kirjoittajat tulkitsevat tällaisen kulttuuri-identiteetin sortumisen taustana Wittgensteinin näkemyksille Tractatuksessa ja myös esimerkiksi sellaisille asennoitumisille, joita Robert Musil ilmaisi romaanissaan Mies vailla ominaisuuksia.

1900-luvun ensivuosikymmeninä Wittgenstein julkaisikin harvoja julkaistuja kirjoituksiaan, joista yhdet koskivat uskonnollista uskoa. 1930-luvun muistiinpanoissa erityisesti vuoden 1930-jälkeiset merkinnät käsittelevät valtaosin uskontoa.

Niistä ilmenee, että hän piti uskontoa musiikin kaltaisena selittämättömänä ulottuvuutena ja uskonnollista kieltä ensijaisesti kuvina, kuten Reijo Työrinojan väitöskirjan loppupuolelta käy selväksi.

Kun Työrinoja perustellusti kiinnitti huomiota Wittgensteinin käsitykseen uskonnosta kuvana, voi olla, että tämä tulkinta täydentyisi myös Wittgensteinin musiikkia koskevista ajatuksista.

Peter Kivy on esittänyt, että musikaaliset tunteet eivät ole vain musiikin aiheuttamia, vaan musiikki itsessään sisältää uusia tunteita, joita ei voi kääntää sanalliselle kielelle. Ne koetaan uusina tunteina musiikkia kuunneltaessa.

Kuvan idea on tämä. Jos henkilöllä on esimerkiksi viimeisen tuomion kuva, se on paradigma, jonka puitteissa hän elää. Henkilöllä ei ole kuitenkaan välineitä katsoa kuvan taakse. Kuva on eräänlainen ikoni.

Jaakko Hintikka on eräissä tutkimuksissaan esittänyt, että tulkinta on ongelmallinen siksi, että olisi välineitä päästä kuvan taakse. Tämä tapahtuu ottamalla kuvasta jokin pala ja tarkastelemalla sen avuitse kuvaa ikään kuin sen toiselta puolen. Hintikan idea on se, että totuus ei ole saavuttamaton, mutta se on kylläkin ehtymätön.

Kun pala on otettu ja sitä verrattu näkyväiseen, saadaan kyllä jotakin tietoa, mutta se ei ole koko totuus vaan pikemminkin puolitoista totuutta.

Mutta olisiko Wittgenstein-tulkinnassa hyvä ottaa huomioon myös hänen musikaalinen suuntautumisensa?  Jos kieli on säveltä, eikö myös kielipeli voisi olla sitä? Tällöin katsomisen ohella kuultu voisi palvella sen tulkintaa, mitä uskonnosta ajattelemme?

Kirjallisuutta

Cambridge Companion to Arvo Pärt, 2012.

Edmonds, David, Wittgenstein’s poker, 1991.

Hintikka Jaakko, Filosofian rikkaus ja köyhyys, 2001.

Janik & Toulmin, Wittgenstein’s Vienna, 1996.

Järveläinen, Petri, Ajatuksen värit. Emootiot Ludwig Wittgensteinin myöhäisfilosofian valossa, 1992.t

• ”Colours of Thought”, 1995.

Kivy, Peter, Introduction to a philosophy of music, 2002.

Monk, Ray, The Duty of Genius, 1991.

Työrinoja, Reijo, Uskon kielioppi, 1984.

Waugh, Alexander, The House of Wittgenstein, 2008.

Wittgenstein, Ludwig, Yleisiä huomautuksia, 1997.

– Ajatusliikkeitä, 1997.

von Wright, Georg, Muistelma, 1991.

Artikkelikuvassa Ludwig Wittgenstein pikkupoikana. Kuva: AnonymousUnknown author, Public domain, via Wikimedia Commons.