Kun Samuel Huntington lausui 1996 synkeän ennustuksensa arvellen seuraavan maailmanluokan konfliktin tapahtuvan sivilisaatioiden, ei niinkään poliittis-valtiollisten voimien kesken, hänellä ei kenties ollut mielessä juopa kristinuskon tulkintojen kesken. Nyt näyttää, että juuri sen kaltainen hengellisen sodan asetelma on syntymässä. Länsimainen liberalismi ja kristinuskon maltillisesti maallistunut olemus on saanut leiman, jossa suvaitsevaisuus tarkoittaa oikeastaan samaa kuin materialistinen, korruptoitunut, rappeutunut ja moraaliton. Tätä vastassa on konservatiivinen kuri, puhtaus ja traditio, annettuna senkrecht von oben. Alamäen alkupiste oli pappisviran avaaminen naisille eräiden protestanttisten kirkkojen toimesta. Vähitellen kasvanut suvaitsevuus ja lisääntyvä ymmärrys seksuaalisen suuntautumisen erilaisia muotoja kohtaan on siten kuin alkaneen alamäen kiihdytystä. Suvaitsevan kristinuskon näkemyksen vastavoimana on konservatiivinen fundamentalistinen uskonnollisuus, jonka liittoutuma näyttää keräävän partnereita idästä ja globaalista etelästä sekä herätysjärjestöjen johdon julistuksista.
Naisen paikka
Vuosisatainen naista alistava asenne on edelleen globaali henkivalta, jonka äärimmäisiä muotoja näemme islamin maissa mullahien komennossa. On suorastaan outoa, että eurooppalainen fundamentalistinen konservatismi kieltäytyy näkemästä samansukuisuutta. Naisten pukeutumisen sääntely, koulutusmahdollisuuksien rajoitukset, miesvalta julkisen tilan ja ammattiroolien suhteen, roolijako uskontoelämän tehtävissä; tuntunee tutulta, jos haluaa nähdä.
Perustelu tälle tylyydelle katsotaan löytyvän pyhistä kirjoituksista ja vuosisatoja jatkuneesta käytännöstä. Syvimmät teologiset ajatukset taitavat liikkua häpykarvoituksen alueella. Toivoisin että Nasaretin opettajalla olisi ajankohtainen puheenvuoro kirkolliskokouksessa. Voisimme kuulla ajankohtaisen opetuksen valkeaksi kalkituista haudoista tai tämän tunnetun täsmennyksen (Matt 23): Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden!
Jeesuksen esimerkki humaanisuudesta ja lähimmäisyydestä voidaan puhaltaa sivuun kuin syksyn lehdet ja julistaa naiselle: Sinä et ole kelvollinen kirkon virkaan tai ehtoollisen jakamiseen. Silmää räpäyttämättä – tosin ei niinkään silmiin katsoen – ollaan valmiita julistamaan homoseksuaalille lähimmäiselle: Sinun laistasi ei kuuluisi olla olemassa. Sinulle ei kuulu oikeus elää elämäntunteesi ja etiikkasi mukaista elämää.
Hurskaus ja sotaideologia
Suvaitsevuutta kritisoiva uhkaavuus on erityisen avointa tavassa, jolla se sekoittuu Venäjän sotaideologiaan. Hyytävä esimerkki on Alexander Dugin, joka on Kremlin henkinen vaikuttaja ja presidentin korvaan kuiskuttelija. Hän näkee Venäjän euraasialaisen imperiumin sydämenä uhmaamassa länsimaista dekadenssia. Häntä on sanottu termin ”Russkiy mir/Venäläinen maailma” taustavoimaksi. Hybridivaikuttamisen strategia on ilmaistu suorasukaisesti. Julkilausuttuna tavoitteena on kylvää länteen geopoliittista epäjärjestystä, separatismia, etnisiä, sosiaalisia ja rotukonflikteja, tukea toisinajattelun ja sektoriepäsovun pesäkkeitä. Ukrainan sota nähdään eksistentiaalisena taisteluna henkisesti väsähtäneen Lännen ja toisaalta tradition, hierarkian ja ortodoksisen uskon varaan rakennetun yhteiskunnan välillä. ex.html
Tämä USA:ssa kirjoitettu selostus pätee soveltuvin osin Eurooppaan. On siis melko ilmeistä, että Venäjän sodan keinovalikoimassa on hybridivaikuttaminen hämmentämällä epäsopua länsimaiden uskonnollisten osapuolten kesken. Naispappeus ei ole vain kirkkopoliittinen vaan maailmanpoliittinen asia. Katolisen kirkon nykyinen viisas ja sympaattinen paavi on myös kiusallisessa asemassa yrittäen tasapainoilla Vatikaanin pitkäpuukkojen sivalluksia väistellen. Hän on yrittänyt edistää äärimmäisen varovaisesti maltillista suvaitsevaisuutta koskien naisten asemaa ja samaparisten (avo)liittojen asemaa kirkossaan.
Inkeristä kajahtaa
Inkerin kirkon pappisvihkimyksestä noussut kiista tulee nähdä myös tässä valossa. YleAreenan Horisontti podcast käsitteli asiaa erinomaisesti ja kattavasti. Niko Huttusen blogikirjoitus sai aiheettoman tylyn hyökkäyksen Suomen Raamattuopiston säätiön toiminnanjohtajan Lauri Vartiaisen kynästä. Huttusen blogin mukaan ex-piispa Kuukauppi kertoi, että uudet papit on vihitty Suomea ajatellen: ”Uskokaa tai ei, niin tänä päivänä, kun tulee Suomeen, niin hyvin usein minultakin kysytään, että milloin Inkerin kirkko tulee tänne Suomeen”. Voi toki kysyä, onko ”luterilainen varjokirkko”, ”lojaalisuus Kremlin linjalle” tms oikea ilmaisu. Tuskin ainakaan Inkerin kirkon tietoista suunnitelmaa. Inkerin kirkon ymmärrettävän hankalaa asemaa on toki ajateltava vastuullisesti ja auttamaan pyrkien.
Vanhalla virkakannalla Suomessa olevat piirit keräävät henkistä peukutusta maailmalta. On tunnettua, että esimerkiksi Afrikan maissa on vallalla voimakasta konservatiivista kristinuskon tulkintaa. Joissakin maissa lynkkaus, vankeus tai kuolemantuomio odottaa homoseksuaalisen identiteetin kantajaa. Katolisessa ja ortodoksikirkon maailmassa naispappeus on tabu. Inkerin kirkon kanta seksuaali- ja sukupuolikysymyksiin heijastelee varmaan ympäröivän maan tavan ja kulttuurin ja Suomesta tulleen herätyskristillisen ohjauksen vaikutusta. Nyt näyttää, että vanhan järjestyksen vaalijat toivovat Inkerin kirkon antavan vastavuoroisen tukensa rajan tälle puolen. Suunnitelmallista tai ei, hybridivaikuttaminen on saanut läntisen maailman kirkkoihin pesiytymään lisääntyvää riitaa ja kiistaa. Läntinen kirkkomme on jo jakautunut lohkoihin pahan kerran. Konservatiivisen fundamentalismin ja maltillisesti suvaitsevan kristinuskon välille on syntynyt maailmanlaajuinen epäsopu ja vihanpito aikana, jolloin tarvittaisiin syvenevää sillanrakennusta ja dialogia aabrahamisten uskontojen juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin välille. Kyse on maailman rauhasta.
