Usko ja valkoinen ylivalta

Yksi rasismin muoto on niin sanottu valkoisen ylivallan ilmiö (white supremacy), jota nähdään erityisesti USA:ssa, jossa mustat, latinot ja jotkut aasialaiset saavat kokea olevansa väärän värisiä. Joskus tähän liittyy myös uskontoa koskeva sivumerkitys (white christian nationalism). Näen aiheen puhua uskonnollisesta valkoisesta ylivallasta ja samalla kotimaamme kirkon jännitteistä.

Caracasin sortuneet talot osoittavat maailman todellisten ongelmien ja lähimmäistemme kärsimyksen mittakaavan. Jos suhteutan tähän kotimaan kirkon kiistat ja rakenteiden ravistelusta kauhistuneiden uskonnollisen kipuilun, näkymä on absurdi. Voisiko uskontodialogia käydä tyylillä, jossa erilaisia ajatustapoja aidosti kunnioitetaan, silloinkin, jos hyväksyminen on liian vaikeaa? Katson protestanttisen uskontokäsityksen vahvuudeksi ”no kings” -periaatteen, jossa ei tunneta korkean auktoriteetin saneluasemia, vaan päinvastoin arvostetaan kansalaispuheenvuorojen tärkeyttä ja laajaa keskustelua. Silti nousee katsomossa hiki otsaan, kun seuraa, millaiseen ryöpytykseen ovat joutuneet esimerkiksi Suomen kirkon piispat ja herättäviä pohdintoja julkaisseet tutkijat.  Väkevintä ääntä edustavat puheet, joissa ennakoidaan tai ehkä jopa ehdotetaan kirkon lohkomista.

Sama meno on käynnissä suuressa maailmassa. Seuraan katolisen kirkon ja myös anglikaanisen kirkon mannerlaattojen järinöitä. Tunnen lievän kauhun, säälin ja omalaatuisen huvittuneisuuden aistimuksia, kun ajattelen, mitä näissä kirkoissa elävät kristityt veljemme ja sisaremme kokevat.

Traditio ja konservatismin kapina

Katolisen maailman uutisvirrassa ehkä jopa jalkapalloteemaa jännittävämpi aihepiiri on ollut päivämäärä 1.7.2026, jolloin kapinallinen eriseura SSPX ilmoitti vihkivnsä joukon piispoja ilman Vatikaanin lupaa. Takana on laajempi ilmiö, syvenevä skisma koskien vuosina 1962-1965 kokoontuneen Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen linjauksia. Tuolloin omaksuttu nykymaailmaa ja uskontojen dialogia kohtaan avoimempi linja on konservatiivisiin muotoihin kiinnittyneille sieluille kauhistus, joka tulisi purkaa. Tätä kirjoittaessa ei tiedetä, miten katolisen maailman jännitysnäytelmä etenee. Écône:n kylässä kauniissa alppilaaksossa Sveitsissä kokoontui noin 15000 vierasta ympäri maailmaa seremoniaan, jossa vihittiin neljä konservatiivilinjan piispaa. Uutisten mukaan juuri vihityt ja seremoniaa toimittaneet on saman tien ekskommunikoitu.

Suomessa tuolla levottomalla vuosikymmenellä eli 1960-luvulla oli meneillään toisenlainen ilmiö, niin sanottu viides herätysliike, jonka maaperässä syntyneet konservatiivisen kristinuskon puolustuslinnakkeet ovat nyt protestilaineiden takana. Myös SSPX:n kaltaisia irtiottoja on nähty.

Ei se ehkä yllätyskään ole mutta sangen kummallista, miten koko uskonnollisen konservatiivinostalgian ilmiö näyttää nousevan jalkovälistä. Naisen biologia on kompastus koko maailman laajuudessa. Sivistyksestämme ylpeissä länsimaissa oudoksumme kulttuuria, jota näemme talibanien hallitsemassa Afganistanissa, Saudi-Arabiassa ja Iranissa naisten elämän rajoituksina. Mutta samalla ollaan sokeita sille, miten sama alkukantainen voima on tuonut kristityn kulttuurin sisään naissukupuolen kontrollin ja kohtelun historiallisen painolastin. Jeesuksen äidin Marian kannettavaksi jäi vuosisatainen dogmaksi jähmettynyt laahus. Esitän siis arveluttavan oletuksen, jonka mukaan naisten ja tyttöjen alistava kohtelu islamissa on osittain tartunta kristinuskon alkuvuosisadoista, jolloin alistuvan ikuisen neitsyen ikoninen kuva on hallinnut kristinuskon narratiivia.

Sukupuolen pahennus vai allergia

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päätti vuosikymmenien prosessin jälkeen 1988 hyväksyä naisen pappisvihkimyksen. Päätöksestä tulee pian kuluneeksi 40 vuotta, mutta silti asia on edelleen muutamille liian vaikea asia sulatettavaksi. Anglikaanisessa kirkossa sama ongelma uhkaa johtaa kohtalokkaaseen repeämään. Katolisessa kirkossa suhtautuminen naisen pappeuteen on yhä vieläkin mahdoton asia, samaan tapaan kuin oli maakeskisestä aurinkokunnasta luopuminen.

Yritän etsiä itsestäni suvaitsevampaa tarkastelutapaa naisen teologisen määrittelyn kanssa jumissa olevien lähimmäisten suuntaan. Yksi näkökulma avautuu lääketieteestä, jossa allergian ilmiötä on alettu tutkia ja ymmärtää. Onko naisen pappeutta koskeva torjunta sellainen henkinen lukko, jota tulisi ymmärtää allergiana, samoin kuin lähimmäistä, jolle tietty kemikaali, ruoka-aine tai entsyymi aiheuttaa vaarallisen tahdosta riippumattoman reaktion? Jos papinpukuinen nainen alttarilla aiheuttaa pähkinä-allergiaa muistuttavan kuristavan ahdistuksen, tulisiko minun muuttaa suhtautumista ja ymmärtää tämä reaktio toisin? Tie eteenpäin vaatisi muutamia uudistuksia.

Naispappeuden torjujien tulisi tunnistaa itsessään tämä henkilökohtainen allergiarajoite mutta samalla myöntää, että kristityillä on oikeus ajatella tästä asiasta toisin dogmaa koskevasta historiakriittisestä näkökulmasta. Naispappeuden tukijoiden tulisi ymmärtää lähimmäistemme ylipääsemätön rajoite ja ponnistella sopivien väistämiskäytäntöjen luomiseksi. Naisella on oikeus välttää tilanne, jossa mies tunkeutuu naisten pukuhuoneeseen tai suihkutiloihin. Samaa tahdikkuutta osoittaen voisimme sallia sen, että joillekin seurakuntalaisille on mahdotonta nähdä nainen kirkon alttarilla papin puvussa. Ne, jotka haluavat väitellä asiasta teologisten teoreemojen muodossa, voivat jatkaa aiheesta seuraavat 40 vuotta.

Mooseksen opin kulmakivi

Juutalaisen uskonnon järkälemäinen kulmakivi on monoteismi, siis kaikenlaisten epäjumalien ja taikaesineiden välttäminen. Tämä kielto on ilmaistu syvässä muodossa, joka koskee materiaalisten taikaesineiden ohella myös ei-aineellisia abstrakteja henkimaailman esineitä, kaikkea mikä ”alhaalla tai ylhäällä on” (2 Moos 20  ”… äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, …”). Aabrahamin ja Mooseksen uskonnon historia kertoo, miten ihmisyhteisöt ovat luoneet epäjumalaksi katsottavia puusta, kivestä tai savesta muotoiltuja jumalankuvia, amuletteja mutta myös ajatuksien rakenteita.  Jotkut ovat harmittomia perinteen kalusteita tai esimerkiksi hartautta tukevia kuvia, mutta kuristaviksi säännöiksi jähmettyneinä niistä tulee epäjumalan kaltaisia.

Eräs veikeä esimerkki on islamin teologiassa, jossa väitetään, että Koraanin kieli, 600-luvun arabia on jumalan ”määräämä” siinä mitassa, että Koraanin kääntäminen on oikeastaan kiellettyä, vain tulkintateoksia voidaan laatia.  ”Pyhä kieli” on silloin saanut oudosti jumalallisen ominaisuuden. Katolisen kirkon nykyisessä kuohunnassa on esitetty väite tradition jumalallinen statuksen puolesta. Menossa oleva Novus Ordo -messua koskeva raivokas kiista koskee tradition pyhyyttä. Messun kaavassa omaksutut muutokset ovat traditionalistien mielestä epäjumalanpalvontaa muistuttavaa pahennusta. Samaan aikaan on sanottava, että protestanttisten suuntien hellimä Sola scriptura -periaate on jäykässä muodossaan samanlainen turhake ja ajatuskangistuma. Niin muuttuu maailma, Eskoseni. Traditio ja sen muuntuminen vuosisatojen virrassa on tosiasia, joka voitaisiin hyväksyä tyynesti.

Katolisen kirkon traditionaalinen latinankielinen messu on joillekin 2000 vuoden perinteen hehkun pyhittämä riitti, josta poikkeaminen on anateeman arvoinen kauhistus. On opettavaista seurata millaista hurskasta kiivailua käydään parhaillaan Vatikaani II:n sisäistäneiden katolilaisten ja SSPX:n linjauksiin yhtyvien konservatiivisten katolilaisten välillä. Yksi heistä on julkisuudessa usein ollut Kazakstanissa vaikuttava piispa Athanasius Schneider, jonka haastatteluja kuullaan näissä pätkissä.

Catholics Unscripted on verkkosivusto ja Youtube-palsta, joka ilmaisee olevansa ”authentic voice of English Catholicism”.

TheRemnantVideo on Youtube-palsta, jossa tukkijätkän jäyhyyttä omaava kansanmies/journalisti Michel J. Matt pitää traditionaalisen katolisuuden lippua korkealla. Katolinen elämän kaava ja totuuskäsitys on näiden veljien mielestä kanonisen lain pykälistä pääteltävä muuttumaton uskonjärjestys.

Tämä DW News -sivustolta löytyvä SSPX-kiistaa koskeva podcast (Pablo Foley Elias) on valaiseva. Siitä on kuultavissa osapuolia tasapuolisesti raportoiva pyrkimys. Mukana on kuvamateriaalia Sveitsistä.

Kultainen vasikka ja hurmion haku

Vanhan Testamentin toinen järkälemäinen opetus on kertomus kultaisesta vasikasta. Tämä Mooseksen opetuksen kohta (2. Moos 32) ilmentää ihmisyhteisön syvää viehtymystä rakentaa itselleen palvonnan kohteita: jumalyhteyden tavoittelemiseksi, jumalten lepyttämiseksi, hengellisten karkeloiden viihdykkeeksi tai pyhyyden elämysten loihtimiseksi. Mooseksen varoittava kritiikki on kuin päättävä kiistakirjoitus monoteismin julistuksen alleviivaamiseksi. Näemme samaa ympärillämme kaikissa uskonnon suunnissa. Joissakin yhteisöissä katsotaan tietyt hurmoksen muodot jumalallisen läsnäolon ja riittävän sieluntilan todisteeksi, kuten vaikka kielillä puhuminen, liikutuksessa kaatuilu, määritellyt ripin ja absoluution kaavat, vaatetuksen esikuva, omaksutut askeesin, itseruoskinnan tai mortifikaation muodot. Tarpeetonta orjailua. Vapahtajan opetuksissa olisi muutamia sanoja tarjolla. ”Te olette kuulleet sanotuksi mutta minä sanon teille…”. Raamatun teksti voi muodostua kultaisen vasikan kaltaiseksi kulttiesineeksi, jos kriittinen historia-tarkastelu kielletään ja dogman tulkinta ja tradition vuosisatainen väistämätön evoluutio torjutaan.

Artikkelikuvassa valkoista ylivaltaa edustaneen Ku Klux Klanin kannattajia paraatissa Pohjois-Virginiassa 1922. Kuva: National Photo Company Collection, Public domain, via Wikimedia Commons.