Suomalainen ja romanialainen elämä kohtasivat Keravalla. Molemmille paljon ja vähän tarkoittavat eri asioita.
Romaniassa koirat ovat pihalla, selittää romanialainen vieraani, kun saavumme kotiini Keravalle. Nyökkäilen ymmärtämisen merkiksi ja mielessäni jatkan: Suomessa koirat ovat sisällä ja romanialaiset pihalla.
Muitakin eroja on. Minä lähden töihin kahdeksalta ja tulen viideltä. Pariskunta joskus myöhemmin ja he palaavat vasta illalla. Minä tienaan päivässä reilusti sata euroa. He saavat yhteisvoimin kasaan joitain euroja. Minun hoitokoirani syö kalliimpia ruokia kuin heidän kuukausiansionsa ovat.
Mielestäni olen maltillinen kuluttaja. Emme harrasta ostoksilla käyntiä. Lapsilla ei ole kaikkia mahdollisia leluja ja välillä säälin, miten kuluneilta heidän vaatteensa näyttävät koulukavereiden vaatetuksen rinnalla. Asumme nelihenkiseksi perheeksi pienissä tiloissa, vuokralla.
Minun hiihtolomavieraani asuvat yhdessä huoneessa isoäidin ja lasten kanssa. Sinne ei tule vettä sisälle, eikä sähköä, paitsi lamppuun on vedetty viereisestä sähköpylväästä piuha. Kuukauden tulot muodostuvat kahdesta kymmenen euron lapsilisästä. Lapset eivät tule pääsemään kouluun, sillä sinne on mentävä bussilla, joka maksaa. Romaniassa romanille ei ole mitään töitä.
Puistossa nukkuvat kerjäläiset ovat likaista porukkaa, minä huomaan ajattelevani. Hiihtolomavieraani tarkastaa ja huuhtelee jokaisen lautaseni ennen käyttöönottoa. Ei haittaa, hän sanoo ja raaputtaa lautasesta irti likatahran. Minun jäljiltäni tiskipöytä on täynnä tavaraa. Heidän jäljiltään pöytä on tyhjä ja hohtaa.
Minun sydäntäni riipaisee heidän huolensa rahasta. Kotona Suomessa tienattuja rahoja odottavat velkojien lisäksi kaksi lasta ja muita sukulaisia. He puolestaan huolehtivat jaksamisestani, koska ”sinä teet niin paljon töitä”.
Yhdessä asiassa me olemme samanlaisia. Minun mielessäni käy epäilys, että ehkä he eivät ihan jokaista killinkiään minulle raportoi. Voi olla, että minkäänlaisista rahallisista onnistumisista ei kannata heidän mielestään puhua. Heidän mielessään käy melko varmasti epäilys, etten puhu ihan kokonaan totta, kun selitän, ettei minulla ole paljon rahaa.
Voi olla, että kaksi tietokonettani, kolme vanhaa, käyttämätöntä älypuhelinta, televisio ja jääkaapissa pilaantuvat ruuat kertovat, että minulla on pilvin pimein rahaa tuhlattavaksi tarpeettomiksi käyviin tavaroihin.
Kaisa Kariranta
Kirjoittaja on piispa Askolan erityisavustaja.
