Seminaarin pojat ja 200 miljoonan piispat

David Gibson kirjoitti 14.6. osuvan jutun katolisen kirkon rahalahjoista, joihin oli edellisenä päivänä paavikin puuttunut. Juttu levisi monella kristillisellä kanavalla USA:ssa. Otsikko oli paljon puhuva: ”American Catholic bishops have finally tackled the sex abuse cover-up, now comes the hard part.” Gibson aloittaa mainitsemalla, että 17 vuotta muhineeseen hyväksikäyttöskandaaliin on vihdoin alettu ”ainakin teoriassa” ottaa kantaa niin, että piispatkin joutuvat vastuuseen. Vaikea pala tulee olemaan puuttuminen korruptioon, jota tosin nimitetään jutussa kauniimmin cash gifts.

Gibson lainasi paavin puhetta nuntiusten, Vatikaanin lähettiläiden, ryhmäkokoukselle. Se sisälsi varoituksen lahjojen vaaroista. Ohje kuului: ”Torju lahjat, jotka ovat liian kalliita ja usein turhia, tai anna ne hyväntekeväisyyteen, ja muista ettei lahjan vastaanottaminen koskaan oikeuta sen käyttöä.” Itse lahjan vastaanottaminen ei sittenkään ole itsessään väärin, kun nuntius työtään tekee? Tai ehkä Stimulus vain luulee paavin olevan paavillisempi kuin paavi itse?

Piispa Michael Bransfield. Kuva: Diocese of Wheeling–Charleston.

Piispa Michael Bransfield. Kuva: Diocese of Wheeling–Charleston.

Vuodelta 2018 muistetaan, kuinka Papal Foundationin perustaja Theodore ”Ted” McCarrick irtisanottiin kardinaalikollegiosta. McCarrickin puuhailut seminaarin miesten kanssa olivat olleet julkinen salaisuus ja nettipaljastus jo pitkään. Carlo Maria Viganòn kirje lisäsi painetta paavia kohtaan: mitä hän tiesi? Samaa kysyi suorassa haastattelussa meksikolainen toimittaja Valentina Alazraki nyt toukokuun lopussa. Paavi ei sanonut: ”En kommentoi”, vaan sävy oli muuttunut ja hän korosti ”En muista.” Viganò kysyi nyt tästä: jos McCarrickista tuolloin vuonna 2013 puhuttiin, kuinka sen voi unohtaa?

McCarrickin säätiön omaisuus on 200 miljoonaa dollaria. Viime päivinä USA:n katolilaisia on tärisyttänyt tutkimus Länsi-Virginian ex-piispa Michael Bransfieldin pahoista teoista. Piispa sai lähteä syksyllä 2018, sillä hän(kin) oli käynyt kuumana seminaaripoikiin. Mutta muukin kuin seksihurjastelu yhdisti miehiä: Bransfield on ollut Papal Foundationin johdossa, ja hänellä on ollut rahaa.

Siinä missä McCarrick hallitsi 200 miljoonan dollarin pääomaa säätiössään, ei Bransfield jäänyt pekkaa pahemmaksi. Hänen hiippakunnallaan on niin ikään 200 miljoonaa, onhan sillä öljyä Texasissa. Kiitos lahjoittajalle sata vuotta sitten. Vertailuna olkoon upporikas Saksan katolinen kirkko: yksin Limburgin hiippakunnalla on miljardiomaisuus. Ei ihme, että Franz-Peter Tebartz-van Elst, Limburgin piispa 2008-2014, panosti residenssinsä remonttiin 31,5 miljoonalla eurolla. Sekoilu yhdestä lentolipusta ja kallis remontti johtivat kuitenkin piispan eroon – parkkivirka Vatikaanissa oli ratkaisu ökypiispan asiassa. Kuten monen muunkin.

Bransfield ei sentään ostanut itselleen suihkukonetta, mutta hän osasi rahankäytön turistina 2,4 miljoonan edestä. Hän vuokrasi itselleen charter-koneita matkoilleen. Poissa oli Limburgin teutonisen tarkka tilintarkastus. Poissa se on kyllä Vatikaanissakin: tilintarkastusyhtiö PWC:n toiminta estettiin jo keväällä 2016, silloisen talousvastaava George Pellin mieliharmiksi. Paavin raha- ja hyväksikäyttöasoiden uudistus, reform, alkoi tuolloin tökkiä. Samat kaksi ongelmaa ovat yhä, kuten USA:n piispainkokousuutiset osoittaa.

Limburgin ex-piispa Franz-Peter Tebartz-van Elst virassaan vielä 2012. Kuva: Wikipedia.

Limburgin ex-piispa Franz-Peter Tebartz-van Elst virassaan vielä 2012. Kuva: Wikipedia.

Mitä Bransfieldiin tulee, niin joka kuukausi häntä avustava pappi toi piispantaloon alkoholia tuhannella dollarilla. Kylpyhuoneen palon jälkeen piispantalo sai 4 miljoonan remontin. Nyt talo myydään.

Bransfield herätti pahaa verta myös jakamalla cash giftejä shekkeinä yli sadalle kirkonmiehelle. Niissä kului hiippakunnan rahaa 350 tuhatta dollaria. Rahaa vastaanottamassa oli johtohahmoja: Washingtonin isot pojat McCarrick ja Wuerl, mutta myös mm. New Yorkin Timothy Dolan ja nuntiuksena toiminut Carlo Maria Viganò. Viganò sanoi Washington Postin haastattelussa, että olisi ollut epäkohteliasta kieltäytyä, kun rahaa annettiin. Lisäksi hän on antanut ilmoituksensa mukaan saamansa rahat hyväntekeväisyyteen. Ehkä raha ei haise, mutta paavi on koskettanut vaikeaa asiaa. David Gibson muistuttaa paavin sanoista, että katolilaiset kavahtavat kahta asiaa: johtajiensa rahanhimoa ja omaa kaltoinkohteluaan. Paavikauden alusta ongelmana on ollut näiden kahden saaminen kuntoon, eikä Gibsonin mukaan Franciscuksen aika tule riittämään.

USA:n piispainkokous oli tiukassa paikassa: kesäkuun kokoukselle varatusta Ritz-Carlton-hotellista Santa Barbarassa oli luovuttava, kun Kalifornian omat piispat eivät kestäneet ajatusta lähteä ökyhotelliin. Ökyily ei tosin ollut agendalla muutenkaan vaan kestoaihe – hyväksikäyttö. Senkin osalta anti jäi laihaksi, paavin motu proprio -teksti Vos estis lux mundi pohjana. Varsinainen vääntö itse kokouksessa oli Cruxin Christopher Whiten mukaan siitä, kuinka maallikot osallistetaan piispoja koskeviin kirkollisiin oikeudenkäynteihin.

Maallisesta oikeudesta ei USCCB:n istunnossa paljon puhuttu, eikä siitä puhunut paavikaan, vaan dokumentissaan ikään kuin ”salli” toimimaan lakien mukaan eri maissa. Maallikot olivat tässä vedenjakajana. He ”voivat” (may, can) paavin mukaan olla osa tutkintaryhmää, jossa ”metropoli”arkkipiispa (alueen johtava piispa) tutkii piispan toimintaa. Piispat ovat kirkon henkilöitymä, heihin on luotettava. On siis oikein, että piispat tutkivat piispoja? USA:n piispojen mukaan maallikkojen ”pitäisi” (should) olla mukana. Astetta tiukempaa kuin euroteksti, muttei yhäkään velvoittavaa. Mutta: voiko kirkko piispoineen olla loppuviimein vain Vatikaanille vastuussa? Ero luterilaiseen tuomiokapituliin on suuri: siellähän on lakimies, joka on ”maallikko”, ja jääviyssäännökset (periaatteessa(: ) pitämässä piispan erossa itseään koskevista tuomioista.

Bransfieldin toiminta on paljastunut The Washington Postille syväkurkun ansiosta. Kirkollinen Watergate? Kasvaa vaikutelma siitä, ettei hiippakuntien rahoja vahdi USA:ssa kukaan. Piispojakaan ei käytännössä vahdita, josseivät maallikot tule asiaan mukaan kuin teoriassa, mistä Gibson varoitti. Paavin hokemaa klerikalismia on juuri asioiden omassa piirissä pyörittely. Piispojen vastuuttaminen ei riitä, jos vika on heissä ja satojen miljoonien voitelurahasto, slush fund, on ollut paras maan tapa selviytymiseksi kirkon oligarkiassa. Tai ehkä rahaa saa ottaa vastaan, sitä ei vain saa käyttää. Teoriassa.


Stimulus

Kirjoittaja

Stimulus pakinoi Vartijassa enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Hän on joskus melko teräväkielinen.


'Seminaarin pojat ja 200 miljoonan piispat' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.