Sytostaatit.

Sairaalateologiaa – eli solunsalpaajien vaikutuksesta teologin aivoihin

Ensimmäisessä sytostaattihoidossa ei lähtenyt tukka eikä kynnet. Kylmätumput raajoissa jääpaloja pureskellen huomasin, että solunsalpaajat avaavat ainakin aivosoluja.

Tuli Jumala mieleen ja syntyi kinos mietteitä aivojen umpihangessa.

Miksi Jumala loi maailman ja ihmisen?  Luomiskertomuksen alussa Jumala puhuu itsekseen, mutta ei itsestään mitään. Halusiko hän yksinäisyydessään nähdä, miltä hän näyttää ja teki omakuvan? Mutta me saamme siunatessamme itseämme ruikuttaa: Kirkasta ja käännä meille kasvosi. Me elämme Jumalan selän takana.

Syntiinlankeemus avasi hänet dialogiin: Missä olet Adam?  Lupa syödä melkein kaikista puista paitsi siitä ei poistanut siunausta, lupasi vaan rankan työpaikan ja vaikeat synnytyksen sekä johti väestönsiirtoon jonnekin Paratiisista itään. Se ei sammuttanut sääliä. Nähdessään millaiseen maisemaan hänen luomansa joutuivat, hän teki heille nahasta vaatteet.  Jengin liivien selässä saattoi lukea ”Hell’s Angels”

Silloisten jumalten kokoontumisajoissa Jumala joutui kuitenkin esittelemään itsensä edustajien välityksellä ottaakseen etäisyyttä kaikkien baalien ja astartien joukoista. Hän sanoi olevansa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Erottui ainakin juutalaisessa korvassa: Ai Hän eikä joku niistä –shalom.

Raskaan sarjan ottelussa Jobin kanssa Jumala ehkä oppi, että hän voi olla väärässä, vaikka loi krokotiilin. Jobin kysymykset eivät saaneet vastausta: ”Ettekö näe, että Jumala on tehnyt väärin minua kohtaan?” Jumala vaikenee saarnaamalla.  Kirjan loppuun on jonkun varhaisen kirkolliskokouksen päätöksellä liitetty Happy End, missä Job rehabilitoidaan ja palkitaan jopa kolmella tyttärellä, joille isä antoi nimet Pulu, Hajuherne ja Meikkipussi.

Jumala mököttää. Vasta Uuden testamentin puolella hän avaa suunsa ja puhuu Pojalleen vakuutellen rakkauttaan. Tässäkään hankinnassa hän ei päässyt yksinäisyydestään, vaan pani enkelin asialle.

Kohtaammeko me tässä kohtalokkaan käännösvirheen? Yksi sana on saattanut kaataa meidät. Latinistit menivät kääntämään kreikan sanan Logos (Joh. 1:1) Vulgataan opettajien mieliksi Sanaksi, joka on vain sen yksi merkitys. Se voisi tarkoittaa myös perusmerkitystä, syväymmärrystä, tolkkua, ideaa. Patristiikasta opin, että emme voi tavoittaa Jumalaa persoonana vaan hänen energiansa. Tarkoittaisiko se Ultimate Concernia, perimmäistä haastetta, jonka edessä meidät on kohdattava – Jumalaksi sanomaamme. (Anteeksi Paul Tillich:))

Rajallisuutemme ja kuolevaisuutemme, Elämän mielettömyys sekä syyllisyys.

Kun Jumala on luvannut antaa meille tulevaisuuden ja toivon, on se näiden kohtaamisen ja työstämisen takana – tai siinä tekemisessä.

Hoito päättyy, suonet puhdistetaan ja aivot alkavat varoitella, että älä poika mopolla kirkon moottoritielle. Helpommalla pääsee, kun muistelee kauan sitten tapahtunutta uskonpuhdistusta eikä muista, että se alkoi silloin – mutta milloin se pääsi loppumaan ja aloimme kiinnostua pappien sukupuolesta ja muusta sukupuolielämästä?


Matti J. Kuronen.

Kirjoittaja

Minut siitetiin talvisodan alkuaikaan Lahdenpohjassa,vaikka suku on lappeenrantalainen. Valmistuin 1964 ja väittelin itseni Konnunsuon vankilapapiksi. Lappeenrantaan perustin perheasiainneuvottelukeskuksen 1969. Willinmiehen teologia- ja Työttömien vapautuksen teologia-seminaareja vedin koko 90-luvun ja olin perustamassa Yhteys-liikettä. Eläköidyttyäni toimin Poliisi- ja pelstuslaitospappina. Ylennettiin omaishoitajaksi 9 vuotta sitten.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.