Kotiteollisuuden sielua etsimässä 4/4
Muutamassa blogikirjoituksessa ei pitkälle pääse. Lienee kuitenkin käynyt selväksi, että Kotiteollisuuden sanoituksissa olisi runsaasti aineistoa teologiselle analyysille. Miten siis edetä?
Muutamassa blogikirjoituksessa ei pitkälle pääse. Lienee kuitenkin käynyt selväksi, että Kotiteollisuuden sanoituksissa olisi runsaasti aineistoa teologiselle analyysille. Miten siis edetä?
Paavi Franciscus osaa pitää hulluja jännityksessä. Maailma on saanut seurata jo puoli vuotta Franciscuksen paaviutta, eikä vieläkään ole toimittajille selvinnyt, onko hän lintu vai kala.
Edellisessä osassa totesin, että Kotiteollisuuden lauluissa kysymys Jumalasta linkittyy vahvasti kokemukseen siitä, millainen maailma on. Usein maailma näyttäytyy kaoottisena paikkana.
Heinäkuussa Kansanlähetyspäivillä Kankaanpäässä sisäministeri Päivi Räsänen puhui kristillisen uskon rapautuvasta asemasta maallistuvassa yhteiskunnassa.
Vuoden kolmannessa Vartijassa pohditaan Jumalan tottelemista ja syvennytään Rudolf Bultmannin ajatteluun. Matti Myllykoski ja Kari Enqvist keskustelevat siitä, millaista on olla lepakko ja Elina Grönlund kirjoittaa läsnäolon ja tiedostamisen voimasta. Ota Vartijasi ja lue!
Suljen silmäni. Kuvittelen olevani toisella planeetalla ihan eri maailmankaikkeudessa. Kommunikaattorista luen viestiä ”Suomessa iso kohu…”. Viesti loppuu siihen laitteen tyhjentyneen akun takia.