Mitä on lohtu?

Lohtu pakenee määritelmiä, on henkilökohtainen, on toivon ja turvan yhdistelmä, vastaa kirjan toinen tekijä, Heli Pruuki YLE:n radiohaastattelussa 24.2.25 kysyttäessä mitä lohtu on. Tekoäly Copilot vastaa sekunnissa: ”Lohtu on tunnetta, joka syntyy, kun joku tai jokin lievittää tuskaa, surua tai huolta. Se voi olla ystävän tarjoama tuki, lempeät sanat, muisto rakkaasta, tai vaikka luonnon kauneus. Lohduttava asia tai hetki antaa voimaa ja auttaa jaksamaan vaikeina aikoina.” Entä lohdutus? ”Lohdutus on myötätuntoista tukemista ja rauhoittamista, kun joku kokee vaikeuksia, surua tai ahdistusta. Se voi olla esimerkiksi ystävällisiä sanoja, halaus tai konkreettista apua, joka helpottaa toisen oloa ja tuo lohtua vaikeassa tilanteessa”.

Copilot kysyy perään: ”Onko jotain erityistä, mistä kaipaat lohdutusta?” Kokeilen keksittyä vaihtoehtoa: 5-vuotias lapseni on kuollut. Vastaus tulee saman tien: ”Olen todella pahoillani menetyksestäsi. Ei ole sanoja, jotka voisivat täysin kuvata sitä surua ja tuskaa, jota koet. Tiedän, että mikään ei voi korvata menetystäsi, mutta olen täällä kuuntelemassa ja tukemassa sinua. Jos haluat puhua tai jakaa ajatuksiasi, olen täällä sinua varten.” Vastausten lopussa on aina sininen sydänemoj. Aivan samanhenkiset ovat myös Lohtu-teoksen sivuilta löytyvät vastaukset. Copilotista voisi päätellä, että se (hän?) oli jo ehtinyt ajatuksella lukea sen. Mihin sitten tarvitaan kirjaa?

Ensinnäkin kirjaa voi pitää kädessä ja siitä voi vapaassa järjestyksessä etsiä itselleen merkityksellistä sisältöä. On lohduttavaa tietää, että jotkut kanssaihmiset ovat nähneet vaivaa laatiakseen lohtua tarvitseville ja lohdutuksen sanoja läheisilleen etsiville tuotteen, joka avaa sinulle hyvin henkilökohtaisen ja aidon yhteyden kirjaan haastateltujen yhdentoista, elämänsä mutkissa ja syöksyissä lohtua tarvinneiden, lohdutusta osakseen saaneiden ja tarjonneiden, julkisuuden kautta tuttujen ihmisten kanssa. Lisäksi kirja on asiallisen kaunis, kansien väri eleettömän harmaa vihreään vivahtaen, beigevärisen ylipitkän kukanvarren muodostaman kerän keskellä vaalein kirjaimin on teoksen nimi ja varren päässä punertava kukinto. Ei herää odotusta mistään katteettomista lupauksista, vaan lukijaa lämpimän kunnioittavasta ja vakavasti ottavasta lähestymisestä.

Kirja on jaettu selkeästi kahdeksaan lukuun, joiden sisältö pitää uskollisesti yhtä otsikon kanssa. 1. Mitä on lohtu? 2. Miten selviydyn? 3. Toiminta lohtukeinona. 4. Lohtuna toiset ihmiset ja toislajiset. 5. Luonto lohduttaa. 6. Taide lohdun antajana. 7. Lohtua hengellisyydestä. 8. Kuoleman äärellä. Lopussa on vielä kolmen sivun Selviytymisopas. Jokainen luku on selkein alaotsikoin jäsennelty, joten hätäinenkin lukija löytää helposti täsmäavun tilanteeseensa. Kirjan alkuosa on, niin kuin asiantuntijateoksen tuleekin olla, laadultaan selittävä. Myöhemmät luvut tulevat elämyksellisesti lukijaa lähelle haastateltujen kokemusasiantuntijoiden jakaessa sekä kipeitä että kannustavia muistojaan.

Auttamisen ammattilaisen näkökulmasta eniten puhutteli se, miten kirja onnistuu valaisemaan lohdutuksen tarpeiden moninaisuutta. Imeväinen voi tarvita lohtutissiä tai tuttia, pienelle lapselle maitolasin kaatuminen voi olla lohduton tilanne. Mikko Kuustonen kertoo arkilohdutuksesta: joku kysyy kuulemisia, toinen on valmis käymään sairastuneen puolesta kaupassa. Myös lohdun tarpeen kesto voi vaihdella äkillisestä ja ohimenevästä kriisistä koko loppuelämän jatkuvaan tilanteeseen: parantumaton sairaus, lapsettomuus, ylittämätön välien rikkoutuminen läheisten kanssa.

Aivan niin kuin asia on, lohdun alkuperäisin paikka, äidin syli, tunnistetaan heti kärkeen ja toiseksi muistetaan äidiltä tuoksuva riepu, nunnu, äidin sijainen. Näin lohdun kokemus heti myös ruumiillistuu kosketukseen, hyvänä pitämiseen, aisteihin, lämpöön ja turvallisuuteen. Lohdutuksen sanojen tehottomuus tunnistetaan Copilotin lailla viittaamalla siihen, että ne eivät muuta todellisuutta. Tämän tuo koskettavasti esiin saattohoidon parissa elämäntyönsä tehnyt lääkäri Juha Hänninen. Vain teot vaikuttavat: läsnä oleminen, ajan antaminen, kosketus, pahasta paikasta pois vieminen, turvan tarjoaminen, perustarpeista huolehtiminen.

Kirjassa opastetaan sekä oma-apuun että kannustetaan avun hakemiseen. Tärkeä on se huomio, että ihminen voi olla tiedostamattaan syvästi lohduton. Varoitetaan riskistä hakea roskalohdutusta lääkkeistä, alkoholista, muista riippuvuuksista, syömisestä. Epäsuorasti osoitetaan, että lohduttaminen ja lohduttautuminen voi olla vain väliaikaista ja tilapäistä. On jo kohta edettävä toivon varassa huomiseen. Lamaannuksen halvauttaneen ihmisen omat kyvyt ja taidot, resilienssi tulee saada rohkeasti heräämään. Tärkeäksi poluksi eteenpäin osoitetaan sureminen, elämän varmuuden menetyksen tunnustaminen ja oman surunsa ja tapahtuneen herättämän vihansa hyväksyminen.

Kirjasta saatava lukukokemus on rauhoittava ja lohduttava. Taustoiltaan hyvin erilaiset lukijat saavat hyväksyntää ja ymmärrystä mitä moninaisimmille kriisireaktioilleen. Lukija kuin lukija voinee kokea olevansa reilun kaupan tiskillä, jossa on tarjolla yksinomaan takuuvihreää ja ravitsevaa lohtua, mutta myös vaihtoehtoisiin ja kyseenalaisiin valintoihin sortuvia ymmärretään. Kirjoittajat kyseenalaistavat raikkaasti monia iänikuisia hokemia kuten ”se mikä ei tapa, vahvistaa” (ei suinkaan aina vahvista!) tai ”kaikille on annettu vain sellainen taakka, jonka jaksaa kantaa” (ei todellakaan aina ole!) ja tuovat keskusteluun tuoreita ja tärkeitä käsitteitä kuten ”itsemyötätunto”. Lohtulauseluettelo on hyvä kädenojennus niin lohtua itselleen etsivälle kuin lohduttajalle, joka ei kuitenkaan ihan ilman sanojakaan pärjää. Itsemyötätunnon esimerkki on Sami Syköltä lainattu ajatus: ”Lohduttaa ajatella, että minun ei tarvitse vaikuttaa kaikkiin maailman ongelmiin tai ratkaista niitä”. Näillä sanoilla avataan luku, jossa nimenomaan kannustetaan vaikuttamaan ainakin johonkin maailman ongelmaan oman lohduttomuuden hoitomenetelmänä.

Jokainen voi ajatella itsekseen, mutta uskoa ei voi yksin. Siten uskon itseensä, elämään ja selviytymiseensä menettänyt ihminen tarvitsee toista ihmistä saadakseen uudelleen ”uskon tartunnan”. Tästä on kirjassa useita henkilökohtaisia esimerkkejä – samastuminen kohtalotoveriin vähentää syvintä lohduttoman yksinäisyyden kokemusta. Kokemusasiantuntijoiden monin liikuttavin esimerkein todentuu, miten jaettu suru on vain puolikas surusta. Emeritapiispa Irja Askolan oman runon loppu tiivistää pysäyttävästi hengellisen ihmisen yksinäisen lohdun: ”Enkö saa olla vihainen ja mykkä, olla miellyttämättä teitä, piristymättä pikaisesti. Jumala pysyy hiljaa, ei kysele, ei utele, tietää Hän kaiken. Tässä on lohdutukseni.”

Kirjaa voi perustellusti suositella lohtua etsiville, koska se on laadittu lohduttavaksi. Sitä voi suositella jokaiselle, joka haluaa kohentaa omia lohduttamisen valmiuksiaan. Ammatissaan hädässä olevia ihmisiä kohtaaville kirja toimii rikkaana tiedon lähteenä lohdun tarpeista ja lohduttamisen mahdollisuuksista.

Arvioitu teos: Pirkko Lahti & Heli Pruuki, Lohtu. Miten selviydyn. Helsinki: Tammi 2025. 164 s.