Olipa kerran mies, jonka nimi oli Jeppe. Jeppe oli saanut alkunsa viime sotien alla venäläisnuorukaisen raiskattua suomalaistytön, Marian, jolla juuri oli ollut ensimmäiset kuukautiset. Myöhemmin eräs lapseton leskimies, Jooseppi nimeltään, nai Marian, ja Maria synnytti Joosepille poikia ja tyttäriä. Jeppe karkasi kotoa rippikouluikäisenä ja suuntasi kohti länttä.
Turun Mikaelinkirkko. Kuva: Uolevi Salonen/Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
Eräänä helteisenä keskikesän päivänä Jeppe vietti aikaa jokirannassa kavereitten kanssa. Armottomana porottava aurinko ajoi miehet tuon tuosta jokeen viilentymään.
Taisivatpa jotkut heistä janoissaan hörpätäkin uomassa kermakahvin värisenä virtaavaa nestettä.
Jeppe kauhoi, pärskytteli ja sukelteli muiden mukana. Korviaan kuiviksi ravistellessaan hän kuuli äänen yläpuoleltaan. ”Sinä olet minun rakas poikani”, sanoi Jumalan ääni.
Jeppe kohtasi paljon ihmisiä, joita heidän vanhempansa eivät olleet rakastaneet. Moni vihasi isäänsä ja äitiänsä. Juuri sellainen ihminen ymmärsi, kun Jeppe sanoi, että olemme kaikki Jumalan rakkaita lapsia.
Kerran kauniina kevätiltana Jeppe tutustui Maijaan, joka kasseineen istui puiston penkillä. Puiston vieressä kohosi korkeuksiin arkkienkelin mukaan nimetyn kirkon torni kuin terävä miekka. Maija kertoi Jepelle elämästään.
Hän oli syntynyt neljänneksi tyttäreksi isoon taloon, josta muutama vuosi aiemmin oli kuollut ainoa poika.
Talon emäntä, Maijan äiti, ihmetteli joskus ääneen, miksi Jumala oli ottanut pois hänen ainokaisen poikansa ja antanut tilalle vielä yhden tytön. Maija ei ollut kovin kaunis tai sievä tyttö, ei edes herttainen, ja parikymppisenä hänessä oli puhjennut skitsofrenia.
Jeppe lohdutti syliin kömpinyttä Maijaa parhaansa mukaan ja kertoi tälle Jumalan äänestä. ”Sinä olet minun rakas tyttäreni”, sanoi silloin Jumalan lempeä ääni Maijalle. Sen jälkeen eivät riivaajat enää ikinä ahdistelleet Maijaa.
Kun Jeppe taas kerran oli suuren porukan keskellä toimittamassa Jumalan perheasioita, hänen äitinsä ja aikuistuneet velipuolensa ilmestyivät paikalle. Nämä olivat tehneet pitkän matkan ottaakseen Jepen huostaan. Heille oli kerrottu, että Jeppe oli poissa tolaltaan, ja oudoilla puheillaan ja elämäntavallaan hän heidän mielestään tuotti häpeää suvulle.
Jeppe kuitenkin totteli ainoastaan Jumalaa. Jokainen, joka tekee niinkuin Jumala tahtoo, oli – ja on – Jepelle perheenjäsen.
Yks jeppe surmattiin raa’asti heinäkuun yönä vuonna 2009 juuri siinä Turun puistossa, missä me maijat ja jepet mielellämme istuskelemme ja ihailemme Mikaelinkirkkoa. Toivon mukaan jonakin päivänä murhaajat ymmärtävät olevansa Jumalan lapsia ja tunnustavat tekonsa. Heille on luvassa kakkua. Sen pituinen se.
Maarit Wallenius
Avesta, Ruotsi
Kirjoittajaa inspiroi Kaisa Karirannan teksti Ja lopussa seisoo Jeesus.
