Kaldean kartta.

Kaldea–Nasaret–Köyliö

 Pohdin uskontomme historiaa mielessäni uskalias syväekumenian haaste. Tämä on spekulaatio vaihtoehtoisesta tapahtumakulusta. Mitä jos Paavali ja Jeesus olisivat ehtineet tavata ja sovittaa yhteen ajatuksiaan? Mitä jos Jeesus olisi saanut elää ja vaikuttaa juutalaisen uskonnon reformaattorina? Jos toisen vuosisadan kiistaa Jeesuksen henkilöstä olisi soviteltu juutalaisuuden ehdotonta monoteismia kunnioittaen, mitä olisi seurannut?

Aabrahamin kerrotaan asuneen Ur-nimisessä kaupungissa Kaldeassa ennen kuin matkasi Palestiinaan noin 2000 eaa.  Paikka oli sumerilaisten rakentama kaupunki Eufratin varrella. Aabrahamista alkanut historia johti aikanaan surmatekoon Köyliön jäällä kolme vuosituhatta myöhemmin. Legendojen väliin jää juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin kulttuurihistoria, joka on muovannut ajatuksiamme ihmisyydestä, hyvyydestä, kauneudesta, etiikasta ja moraalin ihanteista. Ravinnut taiteita ja rohkaissut uteliaisuuteen luonnon ihmeistä. Aikaansaannoksena tiedonhankinta, läntisen maailman tieteen ja teknologian edistys, rationalismin terävyys, joka nyt vuosituhat Köyliön surman jälkeen hybrikseksi muuttuneena myös uhkaa sivistyksen arvoja.

Korkeakulttuurin historia ulottuu tuhansia vuosia taaksepäin Egyptin ja Mesopotamian suurten jokien rannoille. Aabrahamin ajasta 2000 eaa alkava kausi näki yksijumalaisen uskonnon synnyn. Yhden Jumalan visiota julisti faarao Akhenaten (Ekhnaton) jo noin 1300 eaa, ja ajatus kypsyi juutalaisuuden kulttuurievoluution tuloksena. Monijumalaisen taikauskon hylkääminen on kolmen suuren maailmanuskonnon peruskivi. Kristityt voivat nähdä vavahduttavan johdatuksen siinä maailmanhistorian tapahtumien virrassa, joka alkoi Kaksoisvirran maasta ja Egyptistä, johti erämaavaelluksiin, juutalaisen uskonnon syntyyn ja sen piiristä nousseen hämmästyttävän opettajan, Nasaretin Jeesuksen ilmestymiseen. Kehystä luovat mahtavien korkeakulttuurien ja sivistyksen traditioiden syntyminen, etruskit, sumerilaiset, Persian ja Kreikan muinaiset imperiumit, Assyrian, Babylonian ja Rooman voimakeskukset, jotka kamppailivat vuorollaan herruudesta. Juutalaisuuden kertomukseen ja sitä kautta kristinuskon kasvualustaan on tihkunut ravinteita näistä kaikista.

Nykyisen käsityksen mukaan juutalaisuus kehittyi vähitellen monijumalaisia heimokultteja kantavien traditioiden keskellä. Monoteismin aikaa edelsi monolatria, jossa esimerkiksi vieraiden heimojen jumalien olemassaoloa ei kielletty, ainoastaan niiden palvonta. Nykymuotoon juutalaisuuden arvellaan kehittyneen noin 600 eaa mennessä. Tästä alkanut juutalaisuuden keskeinen ja dokumentoitu historia taittui vuonna 70 jKr, jolloin Jerusalemin hävitys mursi temppelikultin.

Juutalainen Jeesus

Tiedot Jeesuksesta ovat niukkoja. Sama koskee lähes kaikkia maailmanhistorian hahmoja. Jeesus on paremmin dokumentoitu kuin Sokrates, Zarathustra tai Gautama Buddha. Tieto muodostuu lähinnä Uuden testamentin kirjoituksista, kaanonin muodostumisen ajalta peräisin olevista apokryfisistä teksteistä sekä muutamista juutalaisista lähteistä ja historioitsijoiden kirjoituksista. Lähteisiin liittyy epävarmuuksia ja kokonaiskuva on repaleinen. UT:n kirjoitukset ovat syntyneet aikana, jolloin menossa oli Jeesus-liikkeen ei kovin rauhanomainen erkaantuminen juutalaisuudesta. Tämän katsotaan näkyvän juutalaisuutta vastustavina korostuksina. Lyhyeksi jäänyt ura ja niukat viittaukset hänen lausumiinsa tarkoittavat, että Jeesuksen hahmo muodostuu tulkinnoista. Silminnäkijämuistelut ja aikalaisten hallussa kulkenut perimätieto ovat jo tulkintaa. Erityisen tärkeä suodatus ja sanoman käännöstyö tapahtuu Paavalin toimesta. Hän muotoilee Jeesuksen teologisen ja samalla maailmanhistoriallisen hahmon.

Paavali ja Jerusalem

Jeesus-liikkeen alku oli kuohuva periodi Jeesuksen teloituksesta (noin vuonna 30) katastrofivuoteen 70 asti, jolloin Jerusalem nujerrettiin. Ajanjaksoon osuu Paavalin ilmestyminen kuvioon ja pikkuriikkisen Jerusalemin kantaporukan vaiheet. Vuonna 48 koolla oli kuuluisa Jerusalemin kokous, jossa  laajasti oppineen juutalaisen Paavalin ja konservatiivisen Jaakobin välinen kiista kipinöi, ja juutalaisuuden ja Jeesus-liikkeen skisma sai vauhtia ja oppivisiot kolisivat. Toistaiseksi mitään kristinuskoa ei ollut, oli vain kiistelty Jeesuksen seuraajien joukko. Kristinusko sisällöllisesti määriteltynä muotoutui vuosikymmenien kuluessa, tai oikeastaan alkuvuosisatojen mittaan.

Juutalaisuuden ja Jeesus-liikkeen välienselvittely ei ollut vähäinen asia. Paavalin ”innovaatio ja tuotekehitys” loi piirroksen koko maailmaa koskevasta hyvästä sanomasta. Tätä voisi ajatella pakanoiden kutsumiseksi Jeesuksen julistaman juutalaisuuden reformaation pariin. Ajatus oli kauhistus Jerusalemin vanhimmille. Paavali ei koskaan tavannut Jeesusta vaan tuli ulkokehältä alun perin liikkeen vainoojien joukosta.  Sen sijaan Jerusalemin alkukirkossa olivat mukana Pietari ja Jeesuksen lihallinen veli Jaakob, ts. silminnäkijät ja tuttavat koko Jeesuksen lyhyen uran ajalta. Se, että Paavali oli itse kansallisuudeltaan Rooman ”sortovallan” edustaja, lisäsi draamaa keitokseen.

Evankeliumien syntyaika on vuosikymmeniä näiden vaiheiden jälkeen. Jeesuksen juutalaisten seuraajien ja Paavalin alkaman kansainvälisen liikkeen välillä oli tuolloin jo kiistojen historia.  Tästä on syntynyt arvelu, että esimerkiksi Johanneksen evankeliumista paistaa tendenssinä juutalaisuuden kritiikki. Tämä historian epävarmuus on syy jäädä varpailleen, uteliaana ja pitäen mielessä tulkintojen vaihtelu.

Lähi-Itä ennen vuotta nolla

Alkuvuosisadan historia on jännittävä. Tutkijat ovat avanneet kurkistusaukkoja. Kristinuskon ja juutalaisuuden historiaan perehtynyt professori Paula Fredriksen (Jerusalemin yliopisto) vieraili taannoin Suomessa. Hänen tutkimustensa avaama näkymä ensimmäisen vuosisadan Lähi-idän ja Rooman valtakunnan kulttuuriin on hämmentävä ja kiinnostava. Välimeren rannikon kaupunkien elämä Alexandriasta Juudeaan, Syyriaan ja Anatoliaan oli sakeana roomalaisen kulttuurin ja jumaltaruston vaikutuksia. Tuolloin 100 ekr–100 jkr kaupungin identiteetin osia olivat paikkakunnan jumalat, jumalatarut, maineteot, pyhäköt ja juhlat, uhrimenot jne. Nykyihmiset fanittavat paikallista futis/kiekkoseuraa, julkkistähtiä, festareita jne. Paikkakunnalle tuleva huomaa mainoskyltit menopaikoista, silloin aikoinaan katseen kiinnittivät paikallisen jumalan temppelit. Roomalaisvalta jyräsi juutalaisuutta esimerkiksi tuomalla pakosta synagogaan keisarinpatsaan ja vaatimalla pokkurointia. Aikaan perehtynyt Fredriksen on kirjoittanut teoksen Paul: The Pagans’ Apostle (2017) ja aikaisemmin From Jesus to Christ: The Origins of the New Testament Images of Christ (2000).

Utopia uskonnon häviämisestä

Näen maailman aatteellisten leirien näyttämönä. Maanpuolustuksen vähättelyä on joskus kommentoitu osuvasti: ”Jokaisessa maassa on armeija, jollei oma niin vieras”. Suhtaudun uskonnon halveksuntaan samalla periaatteella. Medianäkyvyyttä saaneet uskontokriitikot ovat esittäneet tavoitteen uskonnottomasta maailmasta. Se on romanttinen haave ja lisäksi nojaa muutamaan lausumattomaan aksioomaan, joita voi kritisoida. Valistuksen pesua yritettiin Ranskan vallankumouksen aikana ja sittemmin marxilaisessa ideologiassa.  Nyt nähdään jo merkkejä, miten maltillisen uskonnon väistyessä tyhjiöön alkaa nousta esoteeristen spekulaatioiden, taikauskon, salaliittoteorioiden, kristalliterapioiden, homeopatian, hurmosliikkeiden, askeetikkojen, fakiirien, light-pakanuuden, maagien ja eksorkistien virityksiä. Kun tavallisten ihmisten raitis ja maltillinen suvaitsevaisuutta tavoitteleva uskontokulttuuri poistuu, tilalle tunkee jotain muuta, usein kummallisempaa.

Minusta on hassua seurata joitain uskonnollisuuden piirteitä, ristinmerkkejä, krusifiksin hypistelyä ja rukousnauhojen riplausta. Olen tuollaiseen oikeastaan hymysuin suvaitsevainen. Se on samanlaista uskonnollista/pseudouskonnollista hulluttelua kuin vaikkapa herätysliikkeiden viehtymys joihinkin absoluution sanoihin, loitsuihin ja asusteisiin jne. Hassuja ovat, mutta maailmaan mahtuu. Sen sijaan olen päättäväisen kapinallinen uskonnollisiin väitteisiin ja teologia/teoriaviritelmiin, joissa nujerretaan lähimmäisen elämää, puututaan ihmisen vapauteen ja itseilmaisuun muussa mielessä kuin kunnioittamalla normia, joka kuuluu: ”Kohtele lähimmäistä niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan”. ”Kantakaa toistenne kuormia sillä niin täytätte Kristuksen lain”.

Paavali on kysymysmerkki

Paavali on kahtalainen persoona. Toisaalta hänen suurtekonsa on Jeesuksen sanoman tulkinta ja tien avaaminen ei-juutalaisille, kosher-aitauksesta ulos. Kyseenalainen ansio on se, että hänen julistuksensa kohotti Jeesuksen kosmisen valo-olennon maagiseen rooliin ja sai aikaan historian Jeesuksen ihmisyyden vähättelyn. Juutalaisen alkuseurakunnan peluuttaminen paitsioon oli hyvä/paha asia. Voi kysyä, olisiko juutalaisuus koskaan irronnut keskustellen, argumentoiden eli ”nätisti puhumalla” kosher-sääntöjen ja lakihurskauden protokollasta? Voi kysyä, mikä olisi sellainen voima, joka saisi juutalaisuuden myöntämään, että ympärileikkauksen kultti on vapaaehtoinen kulttuurinen traditio eikä yliluonnollinen Jumalan säädös. Voiko tuollaisen kysymyksen esittää niin, että arvostaa juutalaisuuden maailmanhistoriallista arvoa monoteistisen uskonnon, kymmenen käskyn moraalikoodin, VT:n kirjallisen aarteiston, tiedon ja viisauden kasvualustana, kristinuskon ja läntisen kulttuurin ravintona ja samalla sanoutuu jyrkästi irti antisemitismin ilmiöistä kaikissa muodoissa.

On vahinko, että Jeesus ja Paavali eivät voineet verrata nuottejaan. Missä määrin Paavali tulkkasi Jeesuksen syvimpiä tarkoituksia itse asiassa oikeammin kuin Jerusalemin konservatiivit? Jeesuksen ura juutalaisena reformaattorina tuhottiin alkuunsa, emmekä saa tietää, mitä heidän (Jeesus ja Paavali) yhteen sovitettu opetuksensa olisi ollut. Tämä tehtävä on jäänyt Jeesuksen ja Paavalin seuraajille ikuisesti pohdittavaksi. Työ jatkuu.

Kristologiakiista ja islam

Perinnöksi jäi kiista Jeesuksen henkilöstä, ihmisyydestä ja hänen sanomastaan. Ns. kristologinen kiista repi syntymässä olevan kirkon ja seuraajien yhteisön sopua vuosisadat koko sillä laajalla alueella, johon kristinuskon vaikutteet olivat levinneet. Kertomus Jeesuksesta ja samoin Aabrahamin ja Mooseksen uskosta tunnettiin hyvin myös Arabian niemimaan paimentolaisheimojen keskuudessa kansanuskontona, jossa yhdistyi kristinuskon ja juutalaisuuden vaikutus. Abbasidien valtakunnan valtionuskonnoksi noin 600-800 kehittynyt islam nojasi oleellisesti juutalaisuuden ja kristinuskon perintöön. Ristiriita juutalaisen monoteismin ja kristinuskon sisällä voitolle jyrätyn Kristus-tulkinnan välillä oli parantumaton ja johti Muhammedin opin erilleen sekä kristinuskosta että juutalaisuudesta.

Kun siis ns. liberaalin kristinuskon tulkinnan vastustajat kysyvät perusteluja humanistisen Jeesus-käsityksen puolesta, esitän hypoteesin. Mikäli alkuvuosisatojen kiista Jeesuksen todellisesta ihmisyydestä ja Jumalan absoluuttisesta tuonpuoleisuudesta olisi ratkaistu toisin, islamin syntyyn johtanut uskonnollinen liikehdintä ja herätys 600-luvun aavikkoseudun yhteisöissä olisi sulautunut tuolloin teini-ikäisen kristinuskon traditioon ja maailmaa jakava kirottu repeämä olisi jäänyt syntymättä.

Tässä on myös yksi kuolemanvakava asia. Onko tänä aikana mahdollista keskustella ja kirjoittaa Aabrahamin uskonnosta tavalla, joka arvostaa syvästi juutalaista historiaa, näkee juutalaisen kansan ja uskonnon historiassa Jumalan johdatuksen, sijoittaa Jeesuksen juutalaisuuden sisään osana rabbiinisen juutalaisuuden vuosisataista debattia ja pohdintaa heidän Toora-teologiastaan, exodus-näkemyksestään, laintulkinnastaan ja sisäpalveluohjesäännöistään. Näen siis aika luontevana ajatuksen kristikunnasta osana juutalaisuuden suurta tarinaa.

Syväekumenian teesit

Esitän idealistisen vision Aabrahamista lähtevän uskontohistorian sisäisestä reformista ja dialogista, joka tavoittelee kolmen maailmanuskonnon keskinäistä kunnioitusta, hiljalleen kasvavaa yhteistunnetta ja ennakkoluulojen vähittäistä lientymistä. Sanoudun kuitenkin irti synkretismin utopiasta, yhteensulautumisesta. Juutalaisille jää haaste henkisestä kypsymisestä juutalaisuuden sisällä, kristitylle sisäinen reformaation haaste ja kasvu kristittynä, muslimille islam-reformaation kutsu ja kasvu muslimina. Kaikilla kolmella ryhmällä on tarve katsoa kriittisesti omaa traditiota ja oppiväittämiä ja hiljentää muiden moittimista.

Kristinuskon tulisi myllertää auki ensimmäisen vuosisadan kristologiakiista, tunnustaa juutalaisuuden ehdoton monoteismi ja nähdä omat kulttuurihistorialliset juurensa juutalaisuudessa. Juutalaisuuden tulisi myöntää, että uskonnon vaatimukset, tavat ja oppisisältö ovat kulttuurihistoriallinen traditio, ei yliluonnollinen saneltu säädös. Kirjoituksien kirjaimellinen lukutapa tekee Toorasta ja Talmudista epäjumalan palvontaa ja loukkaa ensimmäisen käskyn monumentaalista periaatetta. Rabbiininen dialogi, väittely ja kulttuurihistorian tutkinta jatkukoon ihmiskunnan rakennukseksi. Islamin sisällä tulee samoin taipua ajattelemaan, että uskonnon legalistiset määrämuotoiset tavat ovat kulttuurihistoriallisia jäänteitä ja kovettumia, ei yliluonnollista Allahin säätämystä ja sanelua. Muhammed oli ihminen, opettaja, joka tavoitteli humaania ja vanhurskasta yhteiskuntaa, aikansa yhteiskunnan ja sivistyksen painolastien alla. Kaiken ylle rakentunut myyttisten selitysten kerrostuma kaipaa raikkaan ja rehellisen luonnonoikeuden ja aikalaisanalyysin valokeilaa.


Kirjoittaja

Matti Heiliö on filosofian tohtori ja dosentti Lahdesta.


'Kaldea–Nasaret–Köyliö' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.