Oma Napa se on se suurin, kaunein ja läheisin koko maailmankaikkeudessa. Ja onhan se, toden totta. Ei asiaa voi muuksi muuttaa, joskin kauneudesta voidaan olla monta eri mieltä, kuten eräs tuntemani iäkäs mummo vastasi kerran kun hänen vointiaan kyseltiin: ”En tiedä miten voin muiden mielestä, mutta omasta mielestäni ihan hyvin”.
Nykyään minua on alkanut häiritä medioissa sellaiset ulostulot kuin että elämä alkoi vasta sitten, kun päätin olla oma itseni tai kun aloin kuunnella omaa itseäni enkä välittänyt muiden mielipiteistä, elämä helpotti ja nyt olen onnellinen. Näitä tämäntapaisia ulostuloja on lähes päivittäin. Sitten taas vastaavasti kaikenlaiset ohjeet ja mietelauseet ohjaavat hyväksymään sen oman navan, ihailemaan sitä ja näyttämään sitä ylpeänä myös muille.
Ei siinä mitään, jokaisen on pidettävä kiinni napansa hyvinvoinnista ja tultava sen kanssa toimeen, sillä onhan se elinikäinen ystävyys ja se kaikista lähin ihmissuhde. Mutta siitä voidaan olla monta eri mieltä, mikä huolenpito on hyvää ja mikä huonoa. Ainakaan sitä en pidä hyvänä, että napaa tuijotetaan ja analysoidaan päivät pääksytysten ja tullaan lopulta monen ahdistuksen ja ilahduksen kautta jonkinlaiseen lopputulemaan ja ollaan joko ahdistuneita tai onnellisia siitä, mitä ollaan tai ei olla.
Joskus on hyvä miettiä eri strategioita elämän eri vaiheissa. Oman navan tuijottelusta voisi lähteä vähän kauemmaksi, ihan vaikkapa elämään sitä ainutlaatuista elämäänsä. Eiköhän se Oma Kaunis Itse löytyisi sitäkin kautta ja vieläpä vähemmällä ahdistuksella.
Mutta minkäs teet, etenkin nuorena ihmisenä, kun elämä on vasta alussa ja kaikenlaisia ohjeistuksia satelee joka puolelta: ne kertovat, miten jalostaa itsensä parhaimpaan versioonsa. Ja miten kova kiire siinä jalostustehtävässä onkaan. Viuluvirtuoosin elämä meni ohitse jo kuusivuotiaana, kun olisi pitänyt alkaa heiluttaa jousta jo neljän ikäisenä, ja kielinerous jäi saamatta jo äidin kohdussa.
Ja mikään tavallinen ja keskinkertainen ei kelpaa.
On oltava jotain, jotta on jotain.
On jätettävä tähän maailmankaikkeuteen merkityksellinen jälki.
Vähintään sinun tulee olla Sometähti, jolla on paljon seuraajia ja miljoonatulot. Sitten se napa on kaunis muidenkin kuin omasta mielestä. Tähänkö on tultu? Minua henkilökohtaisesti ällöttää katsoa ja kuunnella ihmistä, joka on täynnä omahyväistä Napaansa isolla N:llä. YÖKS! Ja mitä Harhaoppia se onkaan isolla H:lla!
Noh, elämä on valintoja ja julkisuus voi olla jollekin se paras versio itsestään. Joillekin tähteys tulee oman elämän ohessa, sen kummemmin siihen tähtäämättä. Se viulunsoitto on vain niin luontaista ja helppoa, että taito tulee melkein jo itsestään. No ei nyt sentään ihan, kyllähän se vaatii paljosta luopumista ja yhteen asiaan keskittymistä. Jollekin sellainen elämä sopii paremmin kuin hyvin, ja Universumin kirjoihin ja kansiin jää pitkäksi aikaa todiste viulutaituruudesta.
Olen kuitenkin havainnut useasti, miten paljon ihmisiä raastaa tunne siitä, ettei ole tarpeeksi taitoinensa. Jokaisen pitäisi olla parempi ja ennen kaikkea jalo jossakin asiassa; se kruunun kirkkain tähti, jota ihastellaan ja ylistetään.
Ole pimu vie elämäsi kirkkain Jalokivi tavallisena tallaajana. Voi olla, että elämäsi on paljon antoisampaa taviksena kuin virtuoosina.
Harrasta, kehitä, kouluttaudu, hio, trimmaa, kuuntele itseäsi ja ole oma itsesi. Miten olisi: mene, näe, kuule, tutustu, tutki, heittäydy, rentoudu, hulluttele, pöljäile, nauti, naura, itke, tee jotain ihan uutta, etsi uusia näkökulmia, älä jumitu, tee omia elämänpolkuja, sanalla sanoen ELÄ?!
Ai jaa, ok: eli haluat sittenkin mennä just siihen sinulle täydelliseen kouluun, hankkia just sinulle täydellisen ammatin ja sen valkoisen omakotitalon merenrannalta ja istua loppuelämäsi valkoisella sohvalla trimmatun vartalosi hehkuessa valovoidetta tai omistaa miljoonaosakkeita trendikkäässä vuokrakämpässäsi, ja sitten vasta elämän iso tavoite on saavutettu ja olet Onnellinen, hiihaa?
Muistui tässä mieleeni eräs toimittaja, joka ihmetteli erään Nepalissa sijaitsevan vuoristokylän onnellista väkeä. Toimittajan mielestä heillä ei ollut oikein mitään syytä tyytyväisyyteensä, mutta niin ne vain olivat, vaikka ei ollut kouluja käytynä ja asumuksetkin olivat melkoisen alkeellisia.
Mutta hiero sinä Omana Itsenäsi onnellisesti olija Napaasi tyytyväisenä sillä paikalla missä oletkin, mutta muista, että on muitakin tapoja tulla onnelliseksi kuin sinun tapasi. Haluaisin kuulla enemmän niitä vuoristokylän tarinoita kuin hyvinvointivaltioiden masennuksen kurimuksesta esiin tulevia ”olen nyt onnellinen kun löysin oman itseni” –tarinoita. Miksikö? No siksi, että kun masennusta on niin paljon vallalla, etenkin nuorilla, että pakko siihen on olla vaikutusta nykyisillä asenteilla ja ihanteilla. Psykologien pitäisi ottaa koppi asiasta ja miettiä, pitäisikö nyyhkyräteistä luopua ja ottaa lippu käteen ja nostaa se korkealle kera huudon: Täältä mä tuun oi elämä, näytä minulle kaikki mitä sinulla on minulle tarjota!
